MITEN TUKEA LAPSEN KIELTEN OPPIMISTA ULKOMAILLE MUUTON YHTEYDESSÄ

Olen jo pitkään ajatellut, että haluaisin kirjoittaa blogiin lapsen kielten oppimisesta. Juuri tämä asia oli varmaankin se, jota itse googlettelin kaikkein eniten ennen muuttoamme Tanskaan. Kuinka nopeasti lapsi oppii? Miten suuri todennäköisyys on, että lapsi pystyy osallistumaan normaaliin opetukseen vieraalla kielellä? Miten voin vanhempana tukea kielen oppimista?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun olemme käyneet kotikoulua jo viikon sen yhden nimeltä mainitsemattoman viruksen takia (inhoan sitä nimeä ja kaikkia sen liitännäisiä yhdyssanoja, joten ei mainita niitä tässä), olen koulutehtävien kautta saanut vieläkin kattavamman kuvan siitä, missä lapsen kielitaidon kanssa mennään. Siispä muutama sana tästä aiheesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun muutimme Tanskaan, ajatus oli, että lapsi oppisi äidinkielen eli suomen lisäksi, yllätys yllätys, tanskan kielen. Toivoimme, että hän voisi osallistua lähikoulun normaaliin opetukseen ja tämä tavoite silmällä pitäen aloitimme heti muuton jälkeen kielikylpypäiväkodissa.

Se oli aivan mahtava ryhmä ja olen edelleen todella kiitollinen, että saimme sieltä paikan. Muutama tunti päivässä ohjattua toimintaa, joka oli nimenomaan suunniteltu lapsille, joiden kielitaito tanskassa ei vielä ole kovin hyvä. Ryhmässä oli mahtava henkilökunta, lapsi sai kavereita ja totta kai oppikin siellä paljon. Muutama kuukausi tässä ryhmässä ei kuitenkaan vielä riittänyt siihen, että opetus olisi onnistunut lähikoulussa, minkä ymmärrän tosi hyvin. Mehän muutimme keväällä, joten aikaa oli rajoitetusti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meille tarjottiin paikkaa vastaanottoluokasta, jossa ensimmäinen vuosi opeteltaisiin kieltä ja mahdollisesti toisena vuotena sitten tulisi siirto normaaliin tanskalaiseen lähikouluun. Ihan tosi hyvä muuten, mutta sijainniltaan tämä koulu oli todella hankalassa paikassa. Aamuisin matka kahdella bussilla olisi kestänyt lähes tunnin. Sen sijaan löysimme tästä ihan meidän läheltä, alle 2 km päästä, kansainvälisen koulun, jossa opetus olisi puoliksi tanskaksi ja puoliksi englanniksi. Koska pojalle avautui paikka sieltä, päätimme tarttua tilaisuuteen. En missään nimessä sano, että kaksi uutta kieltä kerralla olisi erityisen hyvä ratkaisu kaikille lapsille ja perheille, mutta meille se onneksi toimi. Lopulta kaikki meni paljon paremmin kuin olin osannut edes kuvitella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luonnollisesti ensimmäinen syksy oli aika raskas. Onneksi pystyimme pitämään pojan päivät lyhyinä ja viereisessä luokassa oli hyvin englantia osaava suomalainen poika, joka auttoi paljon. Alussa T ymmärsi enemmän tanskaa, eikä ollut kiinnostunut edes oikeastaan oppimaan englantia.

Kun ollaan vieraassa maassa ja kaikille epämukavalla alueella, pitää vanhempien mielestäni mennä vielä askel pidemmälle. Itselleni ei ainakaan alussa ollut mitenkään helppoa lähestyä muita vanhempia ja pyytää leikkitreffeille heidän lapsiaan, jotka puhuivat vain tanskaa. Vielä enemmän epämukavuusalueellani olin kun vein poikaa futistreeneihin, joissa ohjaajina toimivat teini-ikäiset tanskalaispojat. Huvittavia tilanteita koettiinkin paljon ja monesti olisin halunnut vajota maan alle häpeästä. Mutta koen, että lapsen oppimista voi tukea paljon kun vain kestää sitä omaa epämukavuuttaan ja toisaalta näyttää myös lapselle, että vaikka pelottaa, voi silti yrittää.

Yksi asia, jossa aikuinen voi auttaa, on leikkien keksiminen. Erilaiset eläinleikit olivat alussa tosi suosittuja, koska niissä eläimet luonnollisesti “puhuivat” omilla äänillään. Lisäksi hippa, kisailut ym. pelit toimivat hyvin ilman yhteistä kieltäkin.

Itse olin onnekas, koska minulla oli aikaa viettää myös aikaa pojan koululla vapaaehtoisena. Nämä päivät olivat myös lapselle tosi mieluisia, koska pystyin kääntämään tapahtumia suomeksi.

Epätoivon hetkiä koettiin toisinaan. Poikamme on todella kiinnostunut kaikenlaisista peleistä ja säännöistä, joten hän turhautui kovasti kun ei ymmärtänyt niitä täysin. Hän on myös aika tarkka asioista ja siitä, että puhe menee oikein, joten ensimmäisen syyslukukauden hän oli kokonaan hiljaa. Kun puhetta alkoi tulla, sitä tuli suoraan kokonaisina lauseina.

Tässä asiassa lapset ja myös me aikuiset olemme tosi yksilöllisiä. Siinä missä toinen alkaa yrittää puhumista jo parin tutun sanan jälkeen, toinen odottaa, että lause menee varmasti oikein ennen kuin avaa suunsa. Tämä kannattaa muistaa, eikä todellakaan pakottaa lasta puhumaan (itsekin pakottamiseen/maanitteluun kyllä pari kertaa sorruin, mutta eihän siitä seurannut muuta kuin riitaa). Kuitenkin yksi juttu, joka selvästi tuntui auttavan, oli lomailu. Kun lapsi sai kunnon tauon aivoille, esimerkiksi viikon reissussa pelkästään suomen kielellä, niin kielitaito tuntui ottavan kunnon harppauksen eteenpäin.

Epätoivoa aiheutti myös se, että poika oli kuullut niin monelta rohkaisuna lauseen “Lapsethan oppivat niin nopeasti!”. Muistan yhden sydäntäsärkevän päivän kun poika itki, että hänessä on varmasti jotain vikaa, koska hän on maailman AINUT lapsi, joka EI opi kieliä nopeasti. Pienen pojan mielessä tietenkin nopeus on aika lailla eri käsite kuin aikuisen silmissä ja lapsethan ovat tottuneet oppimaan uusia taitoja päivissä tai jopa tunneissa. Kielen opiskelu ei tietystikään tapahdu lapsen silmissä nopeasti, jos se kestää vaikka puoli vuotta tai vuoden. Jos siis nyt olisin uudestaan tuossa tilanteessa, olisin tarkkana, ettei lapsi kuule tuollaisia rohkaisevaksi tarkoitettuja lausahduksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt muutosta on kulunut kaksi vuotta ja englanti on pojan vahvin kieli tällä hetkellä. Hän ajattelee englanniksi ja jos jotain tapahtuu tosi nopeasti ja yllättäen, ensimmäinen reaktio tulee enkuksi. Suomen kieli on edelleen vahva ja hyvällä tasolla, mutta sanoja unohtuu aika usein ja välillä tulee aika hassuja kielioppivirheitäkin. Olen miettinyt, miten näihin tilanteisiin kannattaisi suhtautua, mutta ainakin meillä on toiminut ihan yksinkertainen keino.

Korjaan lapsen virheet suomeksi samantien niin, että toistan lauseen sanoen sen oikein.

Teen sen ihan rauhallisesti tavallisen puheen lomassa tavallisella äänellä ja usein poika toistaa sitten lauseen itsekin oma-aloitteisesti oikein. Mitään numeroa näistä virheistä ei tehdä ja lapsi tuntuu itse olevan iloinen kun virhe korjataan. Vanhempien tärkein tehtävä on näin parin vuoden kokemuksella tukea omassa kielessä.

Kyllä ne vieraat kielet opitaan siellä koulussa, telkkarista ja kavereilta. Itse mietin alussa aika paljon, pitäisikö minun lukea lapselle enemmän vaikka enkuksi, mutta nyt sanoisin, että ei pidä. Riittää kun luen ääneen suomeksi ja käytän kotona monipuolista kieltä muutenkin.  On myöskin aivan OK ja toivottavaakin, että kotona katsotaan telkkaria äidinkielellä. Ja kannattaa myöskin muistaa, että pienet lapset tekevät kielioppi- ja muita virheitä puheessa muutenkin, vaikka heillä olisi “vain” yksi kieli. Kielen oppimista tapahtuu myös äidinkielessä joka päivä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanskan kieli on meidän perheessä lapsen erikoisosaamisaluetta ja hänelle tämä rooli tuntuu sopivan hyvin. Meillä on siis toiminut se, että poika saa auttaa meitä vanhempia  ja olla se, joka hallitsee lausumisen. Hänen tanskan kielensä on todella hienon kuuloista – minun on ehkä vähän vaikeaa arvioida tasoa, mutta ihan samalta se kuulostaa kuin kaikkien muidenkin lasten täällä. T on ylpeä omasta osaamisestaan ja siitä, että saa auttaa meitä vanhempia. Häntä myös usein huvittaa, miten vaikeaa meille on sanojen lausuminen ja opastaa mielellään kannustavaan sävyyn. Minun kokemukseni mukaan ei haittaa yhtään, että lapsesta tulee paikallisessa kielessä vanhempia parempi, se voi olla hyvinkin positiivinen juttu.

Poitsu opasti minua tällä viikolla tanskan kotikoulutehtäviä tehdessään näin: “Tanskan kielessä on kahdenlaisia sanoja, en ja et. Ja sen kumpi on oikein, tietää siitä, kumpi kuulostaa oikealta.”

Ettäs tiedätte.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitäkää huolta ja pysykää terveinä. ❤

Lue myös:

5.8.2019 Takaisin kouluun

21.5.2019 Synttärisankarin kuulumisia

11.10.2018 Koulukuulumisia Tanskasta

17.8.2018 Koulumatkan varrella

JUURI TÄLLAISTA KAUNEUTTA EI SAA SAMANLAISTA – VUODEN 2019 KOHOKOHDAT

Joulukuussa on aina jotain sellaista taikaa, että mieli herkistyy miettimään kiitollisuuden aiheita ja katsomaan kulunutta vuotta taaksepäin. Ja nythän ei ole loppumassa pelkästään tämä vuosi vaan kokonainen vuosikymmen. Talviauringon säteet ja Chisun huikea Onni-kappale saivat minut tarttumaan kameraan ja ajatukset vaelsivat siihen, miten ohikiitävässä hetkessä olen juuri nytkin.

ei toistoa saa
variointeja vaan
juuri tällaista kauneutta
ei saa samanlaista
tartutaan kii
painetaan sydämiin
tämä hetki
tämä onni

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuosi 2019 on ollut hyvä. Paljon tasaisempi kuin edeltävä vuosi, jolloin muutimme koko perheen elämän Tanskaan, mutta on tällekin vuodelle muuttujia ja seikkailuja riittänyt.

Tänä vuonna pojastani tuli kolmekielinen. On ihan hullua ajatella, että vielä vuosi sitten hän ei puhunut vielä yhtään englantia ja vain muutaman sanan tanskaa. Itse asiassa ensimmäiset englanninkieliset lauseet tulivat nimenomaan viime joululoman jälkeen ja vuodessa sen jälkeen tapahtunut kehitys huimaa päätä näin aikuisen näkökulmasta. Nyt nimittäin höpötetään molempia menemään uskomattomalla vauhdilla ja sanastolla. Lisäksi hän osaa vielä lukea ja kirjoittaakin molemmilla kielillä. Ei tietenkään virheettömästi, mutta kukapa 7-vuotiaalta sellaista odottaisikaan.

Kaksikielinen kansainvälinen koulu on ollut todella hyvä ja vaikka aluksi kaksi uutta kieltä hirvitti ihan kaikkia osapuolia (varmasti myös opettajia, haha), niin päätös on osoittautunut oikeaksi. Tämän kuluneen syksyn eli toisen kouluvuoden aikana kielellinen kehitys on ottanut jättiharppauksia ja tällä hetkellä toiveena olisi, että poika voisi jatkaa kansainvälisessä koulussa vielä aikanaan Suomessakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesällä 2019 toteutimme pitkäaikaisen haaveen Azorien matkasta ja se oli aivan upea! Oikein hävettää, etten ole vieläkään saanut kirjoitettua blogipostausta tästä matkastamme maanpäälliseeen paratiisiin, mutta kyllä sellainen vielä joskus on tulossa. Loma oli joka tapauksessa vielä upeampi kuin osasin odottaa – luonto oli mahtava, valas- ja delfiinisafari ylitti odotukset, ruoka oli ihanaa ja Ponta Delgadan kaupunki oikein suloinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselleni olin asettanut tälle vuodelle yhden ison tavoitteen: löytää töitä Tanskasta. Alkuvuoden fiilikset olivat äärettömän sekavat, oikeastaan surulliset. Hain töitä ilman menestystä (ja opiskelin hyvällä menestyksellä) ja jännitin samalla, onko minulle vielä töitä tarjolla opintovapaan jälkeen Suomessa – ja jos on, niin millaisia ja haluanko vielä palata. Lopulta tein yhden elämäni vaikeimmista päätöksistä ja päätin kieltäytyä minulle tarjotusta Suomen työpaikasta.

Ja niin vain siinä sitten kävi, että sain uusia työhaasteita Tanskasta, itse asiassa kaksin kappalein. Teen päivätyötä neljänä päivänä viikossa markkinoinnin parissa ja lisäksi valokuvaan ja stailaan (sisustus)kuvia freelancerina. Tämä yhdistelmä on ollut loistava ja juuri nyt elämäntilanteeseeni sopiva. Vaikka kaikissa töissä on rankkoja juttuja ja myös niitä ei-niin-kivoja haasteita, niin kokonaisuutena olen viihtynyt töissä todella hyvin ja myös tässä maassa aiempaa paremmin työssäkäyvänä aikuisena.

Töihini Tanskassa voit kurkistaa mm. näiden blogipostausten kautta:

Postaus töiden aloituksesta Tanskassa

Postaus nelipäiväisestä työviikosta

Stailausprojektini tanskalaiselle brändille NAV Scandinavialle

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kaikki oikein on nyt
olet selviytynyt
muistatko silloin
sua itketti illoin
tartutaan kii
painetaan sydämiin
tämä hetki
tämä onni

Vuoden kohokohtia ovat olleet myös ehdottomasti kaikkien rakkaiden vierailut täällä meillä päin. Siskoni, vanhempani, ystävät, entiset työkaverit… ette uskokaan, miten paljon teidän vierailuitanne on odotettu ja miten paljon ne meille merkitsevät! Kiitos kun olette ja kiitos kun matkustatte. Saatte meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi ja se on hienoin mahdollinen tunne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kulunut vuosikymmen on ollut varsin värikäs ja onnellinen. Se on toteuttanut monta suurta ja pientä unelmaa. Olemme menneet naimisiin, ostaneet ja myyneet pari asuntoa, saaneet oman lapsen, vaihtaneet työtehtäviä, muuttaneet Tanskaan ja kokeneet monen monta seikkailua näissä väleissä. Ihanimpia asioita on myös se, että minusta tuli täti!

Vaikka joitakin asioita voisin muuttaa (kuten tehdä järkevämpiä asunto-ostoksia ja stressata vähemmän vauva-arjesta tai tietyistä työasioista), niin tämä vuosikymmen on kyllä ollut ihan uskomaton. Kokonaisuudesta en vaihtaisi mitään.

Pitääpä alkaa pohtia tosissaan, mitä sitä toivoisi seuraavalta vuosikymmeneltä, sillä unelmilla on näemmä hurja taipumus toteutua.

Mieli täynnä rakkautta ja kiitollisuutta,

Suvi

P.S. Kuvissa vilahtelee tänä vuonna toteutunut materialistinen haave eli vanha ja jo patinoitunut second hand-ostokseni, Louis Poulsen PH5 Classic. Aika ihana, eikö?