JUURI TÄLLAISTA KAUNEUTTA EI SAA SAMANLAISTA – VUODEN 2019 KOHOKOHDAT

Joulukuussa on aina jotain sellaista taikaa, että mieli herkistyy miettimään kiitollisuuden aiheita ja katsomaan kulunutta vuotta taaksepäin. Ja nythän ei ole loppumassa pelkästään tämä vuosi vaan kokonainen vuosikymmen. Talviauringon säteet ja Chisun huikea Onni-kappale saivat minut tarttumaan kameraan ja ajatukset vaelsivat siihen, miten ohikiitävässä hetkessä olen juuri nytkin.

ei toistoa saa
variointeja vaan
juuri tällaista kauneutta
ei saa samanlaista
tartutaan kii
painetaan sydämiin
tämä hetki
tämä onni

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuosi 2019 on ollut hyvä. Paljon tasaisempi kuin edeltävä vuosi, jolloin muutimme koko perheen elämän Tanskaan, mutta on tällekin vuodelle muuttujia ja seikkailuja riittänyt.

Tänä vuonna pojastani tuli kolmekielinen. On ihan hullua ajatella, että vielä vuosi sitten hän ei puhunut vielä yhtään englantia ja vain muutaman sanan tanskaa. Itse asiassa ensimmäiset englanninkieliset lauseet tulivat nimenomaan viime joululoman jälkeen ja vuodessa sen jälkeen tapahtunut kehitys huimaa päätä näin aikuisen näkökulmasta. Nyt nimittäin höpötetään molempia menemään uskomattomalla vauhdilla ja sanastolla. Lisäksi hän osaa vielä lukea ja kirjoittaakin molemmilla kielillä. Ei tietenkään virheettömästi, mutta kukapa 7-vuotiaalta sellaista odottaisikaan.

Kaksikielinen kansainvälinen koulu on ollut todella hyvä ja vaikka aluksi kaksi uutta kieltä hirvitti ihan kaikkia osapuolia (varmasti myös opettajia, haha), niin päätös on osoittautunut oikeaksi. Tämän kuluneen syksyn eli toisen kouluvuoden aikana kielellinen kehitys on ottanut jättiharppauksia ja tällä hetkellä toiveena olisi, että poika voisi jatkaa kansainvälisessä koulussa vielä aikanaan Suomessakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesällä 2019 toteutimme pitkäaikaisen haaveen Azorien matkasta ja se oli aivan upea! Oikein hävettää, etten ole vieläkään saanut kirjoitettua blogipostausta tästä matkastamme maanpäälliseeen paratiisiin, mutta kyllä sellainen vielä joskus on tulossa. Loma oli joka tapauksessa vielä upeampi kuin osasin odottaa – luonto oli mahtava, valas- ja delfiinisafari ylitti odotukset, ruoka oli ihanaa ja Ponta Delgadan kaupunki oikein suloinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselleni olin asettanut tälle vuodelle yhden ison tavoitteen: löytää töitä Tanskasta. Alkuvuoden fiilikset olivat äärettömän sekavat, oikeastaan surulliset. Hain töitä ilman menestystä (ja opiskelin hyvällä menestyksellä) ja jännitin samalla, onko minulle vielä töitä tarjolla opintovapaan jälkeen Suomessa – ja jos on, niin millaisia ja haluanko vielä palata. Lopulta tein yhden elämäni vaikeimmista päätöksistä ja päätin kieltäytyä minulle tarjotusta Suomen työpaikasta.

Ja niin vain siinä sitten kävi, että sain uusia työhaasteita Tanskasta, itse asiassa kaksin kappalein. Teen päivätyötä neljänä päivänä viikossa markkinoinnin parissa ja lisäksi valokuvaan ja stailaan (sisustus)kuvia freelancerina. Tämä yhdistelmä on ollut loistava ja juuri nyt elämäntilanteeseeni sopiva. Vaikka kaikissa töissä on rankkoja juttuja ja myös niitä ei-niin-kivoja haasteita, niin kokonaisuutena olen viihtynyt töissä todella hyvin ja myös tässä maassa aiempaa paremmin työssäkäyvänä aikuisena.

Töihini Tanskassa voit kurkistaa mm. näiden blogipostausten kautta:

Postaus töiden aloituksesta Tanskassa

Postaus nelipäiväisestä työviikosta

Stailausprojektini tanskalaiselle brändille NAV Scandinavialle

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kaikki oikein on nyt
olet selviytynyt
muistatko silloin
sua itketti illoin
tartutaan kii
painetaan sydämiin
tämä hetki
tämä onni

Vuoden kohokohtia ovat olleet myös ehdottomasti kaikkien rakkaiden vierailut täällä meillä päin. Siskoni, vanhempani, ystävät, entiset työkaverit… ette uskokaan, miten paljon teidän vierailuitanne on odotettu ja miten paljon ne meille merkitsevät! Kiitos kun olette ja kiitos kun matkustatte. Saatte meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi ja se on hienoin mahdollinen tunne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kulunut vuosikymmen on ollut varsin värikäs ja onnellinen. Se on toteuttanut monta suurta ja pientä unelmaa. Olemme menneet naimisiin, ostaneet ja myyneet pari asuntoa, saaneet oman lapsen, vaihtaneet työtehtäviä, muuttaneet Tanskaan ja kokeneet monen monta seikkailua näissä väleissä. Ihanimpia asioita on myös se, että minusta tuli täti!

Vaikka joitakin asioita voisin muuttaa (kuten tehdä järkevämpiä asunto-ostoksia ja stressata vähemmän vauva-arjesta tai tietyistä työasioista), niin tämä vuosikymmen on kyllä ollut ihan uskomaton. Kokonaisuudesta en vaihtaisi mitään.

Pitääpä alkaa pohtia tosissaan, mitä sitä toivoisi seuraavalta vuosikymmeneltä, sillä unelmilla on näemmä hurja taipumus toteutua.

Mieli täynnä rakkautta ja kiitollisuutta,

Suvi

P.S. Kuvissa vilahtelee tänä vuonna toteutunut materialistinen haave eli vanha ja jo patinoitunut second hand-ostokseni, Louis Poulsen PH5 Classic. Aika ihana, eikö?

TAKAISIN KOULUUN!

Meidän 7-vuotias poikamme aloittaisi tällä viikolla koulutiensä, jos me asuisimme Suomessa. Sen sijaan hän aloittaa toisen kouluvuotensa täällä Tanskassa. Vaikka yleensä rakastan uusia alkuja ja elokuuta, niin nyt kyllä huokaisen helpotuksesta – ei uusia alkuja meidän perheessä tällä kertaa. Viime viikolla aukesi jo koulun kerho eli SFO (skolefritidsordningen) ja tämän viikon torstaina alkaa sitten virallinen opetus. Vastassa ovat tutut, aivan ihanat opettajat, kivat kaverit ja tutut luokkahuoneet, eikä yhtä ainuttakaan uutta kieltä.

Back to school.jpg

Viime vuosi oli sellaista uusien alkujen ja jännityksen tykitystä, että jälkikäteen oikein hirvittää. Kaiken Tanskaan muuttoon liittyvän mullistuksen keskellä 6-vuotias poikamme aloitti koulun kansainvälisellä luokalla. Hän ei tuntenut koulusta ketään, ei yhtä ainuttakaan opettajaa eikä lasta – enkä kyllä minäkään hänen äitinään. Minulla oli kuitenkin se etu, että pystyin tutustumaan ihmisiin aika helposti englanniksi. Poika oli ummikko niin tanskaksi kuin englanniksikin.

Kidsroom2.jpg

Tietysti meitä jännitti, miten kaikki sujuu. Olemmeko haukanneet liian suuren palan? Onko uuteen maahan muutto ja kaksi uutta kieltä pienelle lapselle yksinkertaisesti liikaa? Pärjääkö hän eväiden kanssa pitkät koulupäivät?

Eniten jännittivät kuitenkin ne tavalliset asiat, jotka varmasti jännittävät ihan jokaista vanhempaa koulun alkaessa. Viihtyykö lapsi? Löytääkö hän kavereita? Hyväksytäänkö koulussa erilaisuutta? Mitä jos tulee koulukiusaamista? Ymmärtääkö opettaja juuri minun lastani?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen itse aina viihtynyt koulussa todella hyvin, mutta muistan kyllä, miten armotonta meno välillä oli. Piti sopeutua porukkaan, erilaisuus ei ollut hyvä juttu. Minulla on kaksossisko ja se oli välillä riittävä syy erilaisuuteen – kaikkiin kaveriporukoihin ei ollut asiaa, sillä monet eivät osanneet luontevasti olla kolmen hengen porukassa tai sitä isommassa, vaikka meille se kyllä olisi sopinut.

Ikea Moppe Hack.jpg

Kaikkein eniten olen jännittänyt sitä, että lastani kiusataan tai hän ajautuu kiusaajaksi. Molemmat yhtä kamalia vaihtoehtoja. Toistaiseksi mistään sellaisesta ei ole kuitenkaan ollut merkkejä. Onneksi. Tai no, itse asiassa kyllä tanskalaisen puolen lapset nauroivat pojalle ja pilkkasivat viime syksynä kun hän puhui hassusti tanskaa. Se oli onneksi ohimenevä vaihe, eikä oman luokan lasten kanssa ole ollut mitään vastaavaa. Kiitos siitä myös loistavalle luokanopettajalle, joka puuttui välittömästi suurella vakavuudella pieniinkin orastaviin kiusaamistapauksiin kouluvuoden alussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jännitin myös lapsen jättämistä koulun avoimeen pihapiiriin. Kun on tottunut päiväkotimaailmassa aitoihin, portteihin ja aikuisiin, jotka tietävät, missä lapsi liikkuu, on muutos koulumaailmaan suuri. Kerran kun hain poikaa viime syksynä, ei häntä meinannut löytyä millään ja etsimme koulun aikuisten kanssa aika pitkään! Se oli yksi elämäni pelottavimmista hetkistä. Silloin hirvitti sekin, ettei hän vielä puhunut kovin hyvin tanskaa. Onneksi poika löytyi lopulta puumajasta täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Sen jälkeen harjoiteltiinkin ahkerasti kelloa ja ajan kulun seuraamista ja hän oppi tulemaan porttien läheisyyteen sovittuna hakuaikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä Tanskassa on samalla tavalla kuin Suomessakin avoin kulku koululle ja monet lähellä asuvat (etenkin hieman isommat) lapset kulkevat yksin pyörällä tai kävellen. Lasten vapaata leikkiä ja liikuntaa arvostetaan paljon, joten he saavat olla iltapäiväkerhossa joko sisällä tai suurilla ulkoalueilla oman mielensä mukaan. Periaatteessa kannatan tällaista systeemiä ja pohjoismaista luottamuksen kulttuuria täysin. Mutta on siinä silti sopeutumista kun kyseessä onkin se oma pieni mussukka, joka elelee vielä niin täysin omassa mielikuvitusmaailmassaan ja saattaa keksiä mitä tahansa!

Me olemme toistaiseksi vieneet ja hakeneet aina pojan, eikä hänellä ole vielä edes omaa kännykkää. Sen hankkimisesta on puhuttu, mutta ensin harjoitellaan tavaroista huolehtimista näiden muiden juttujen kanssa – opittavaa on vielä reilusti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kansainvälisellä luokalla se, mikä minun koulussani aikanaan olisi ollut erilaisuutta, on tavallisuutta. Monet lapset ovat asuneet eri maassa ja puhuvat kolmea tai neljää kieltä. Niinpä poikamme totesi eräänä päivänä, että on vähän omituista kun meillä kotona molemmat vanhemmat puhuvat ihan vaan suomea. 😉

Toivotan paljon onnea & iloa matkaan kaikkiin ekaluokkalaisten perheisiin ja turvallista koulumatkaa jokaiselle koululaiselle!

 

KYSY NÄMÄ KOLME KYSYMYSTÄ JA LÖYDÄT ERITYISVOIMASI (SIS. LUKUVINKKEJÄ)

Tulipas vähän self-help-henkinen klikkiotsikko, mutta ei se mitään! Tärkeällä asialla ollaan. Nyt on nimittäin aiheena vanhemmuus ja herkkyyden tukeminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elämäni tärkein, haastavin ja usein myös raastavin rooli on olla äiti pienelle pojalle. Hän on älykäs, tunteellinen, pohtivainen, huomionkipeä, uppoutuvainen, voimakastahtoinen, kekseliäs ja nokkela, kuten varmasti suurin osa 7-vuotiaista. Hänessä on myös erityisiä piirteitä, kuten kaikissa 7-vuotiaissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunteellinen ja välillä raastavan itsekriittinen. Pohtii asioita, jotka ovat hieman liian isoja noin pienelle ihmiselle. Luova, visuaalinen ja nauttii loogisesta päättelystä. Haluaa tehdä päätöksiä. Pitää kovasti muiden ihmisten seurasta, mutta voimakas tarve vetäytyä välillä omiin oloihinsa.

Niinpä niin, kuvailen oikeastaan itseäni. Kuvailen itseäni ja lapseni on peilikuvani, josta näen omat reaktioni raadollisemmin kuin koskaan. Me kaksi, me ollaan samasta puusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyaikana puhutaan paljon vanhemmuuden paineista, joita ympäristö ja media aiheuttavat. Ihan varmasti näin on, mutta itselläni on ollut onni saada ympärilleni niin fiksuja läheisiä (myös somessa!), että olen oikestaan saanut pelkkää kannustusta ja tukea kaikkeen. Paljon enemmän paineita olen kokenut siitä, miten herkästi näen lapseni käytöksessä omat  klikkini tai triggerini. Eihän hän niistä syytä eikä varmaan edes hoksaa kopioivansa tiettyjä käyttäytymismalleja minulta. Mutta vetää mielen erityisen herkäksi kun tajuaa, miten paljon hän kopioikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on ollut tässä viime aikoina isoja elämänmuutoksia ulkomaille muuton myötä. Kaikki on sujunut hyvin, mutta itse kuljin välillä aika synkissä vesissä etsiessäni töitä ja paikkaani tässä uudessa arjessa. Siinä, kuten aina kaikessa, oli myös paljon hyviä puolia. Pysähdyin miettimään aiempaa enemmän, kuka olen ja mitä haluan. Rakensin identiteettiäni ja arvoani irrallaan ammatillisesta minästäni. Vietin enemmän aikaa lapseni ja perheeni kanssa kuin pitkiin aikoihin. Löysin säännöllisestä joogaharjoituksesta ja lyhyistä retriiteistä monia oivalluksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräässä päivän mittaisessa joogaretriitissä viime marraskuussa sain äärettömän voimakkaita dejavu-tunteita. Näin yhtäkkiä selvästi edessäni muutamat päätökset, joita siinä tilanteessa piti tehdä. Ja kyse oli monimutkaisista asioista, joita olin pohtinut pitkään. Se oli oikeastaan aika hurjaa, hieman maagistakin. Ei siinä kuitenkaan näin jälkikäteen ajateltuna mitään yliluonnollista ollut, oikeastaan ihan päinvastoin.

Olin yksinkertaisesti kerrankin poikkeuksellisen voimakkaasti läsnä ja tavoitin jotain sellaista, jota eivät sanelleet ympäriltä tulevat odotukset tai kaavat siitä, miten minun pitäisi käyttäytyä. Myöhemmin olen joogaharjoituksen yhteydessä onnistunut toistuvasti tavoittamaan tällaisen syvän läsnäolon tunteen. Ihan pikkiriikkisen lyhyeksi hetkeksi vain, mutta kuitenkin. Ja arvatkaapa jääkö siihen koukkuun – todellakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuolloin, tuona synkkänä marraskuisena päivänä kauniissa vanhassa rakennuksessa tunnelmallisessa Aarhusin vanhassa keskustassa pidetyssä retriitissä meitä pyydettiin vastaamaan mielessämme kolmeen kysymykseen:

Mitä rakastat itsessäsi?

Mitä haluaisit kuulla juuri nyt?

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

IMG_1974

Nämä yksinkertaiset kysymykset ovat muodostuneet sen jälkeen minulle tärkeiksi. Välillä on hyvä miettiä vastauksia niihin isossa mittakaavassa, mutta usein riittää ihan kun pohtii niitä päivätasolla.

Mitä haluaisin kuulla tänään? Voisiko se olla esimerkiksi “Älä huolehdi tästä, minä otan sen hoitaakseni.” Voisinko pyytää puolisoani sanomaan sen? Mitä tekisin juuri nyt, jos en pelkäisi? Osallistuisinko keskusteluun tanskaksi? Julkaisisinko blogissani hieman henkilökohtaisemman postauksen turvallisten sisustustekstien sijaan?

Nämä kysymykset ovat myös hyviä työkaluja (herkän) lapsen kanssa. Voin sanoittaa omia ajatuksiani ja opettaa häntä sitä kautta näkemään, että aikuinenkin pelkää tai haluaa kuulla kannustavia sanoja arjessa. Ja olen myös joissain tilanteissa hyvällä menestyksellä esittänyt näitä kysymyksiä hänelle, hieman eri sanoin kylläkin.

Mikä sinussa itsessäsi on kivaa ja ihanaa?

Mitä toivoisit, että sanoisin sulle nyt?

Onko joku juttu, jonka haluaisit tehdä, mutta juuri nyt jännittää liikaa? 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopuksi vielä pari lukuvinkkiä.

Kirja: Eckhart Tolle: Läsnäolon voima. Tässä kirjassa mennään aika syvissä mielen kerroksissa ja välillä lukiessani vain hymähtelin “hömpälle”. Kuitenkin kirja piti kummasti otteessaan ja nyt harkitsen lukevani sen uudestaan. Monet kirjassa esitetyt ajatukset jäivät pyörimään mieleeni. Yksi niistä on kärsimyskehon käsite. Tolle esittää, että meissä jokaisessa elää kärsimyskeho, joka ei ole todellinen minämme, mutta joka pyrkii ottamaan valtaa ja näyttäytyy esim. marttyyrimaisena käytöksenä, kiukkuna ym. Tunnistamalla tilanteet, joissa kärsimyskeho yrittää päästä valloilleen, voimme oppia jättämään sen huomiotta ja sitä kautta päästä siitä eroon. Sillä huomio on juuri se, mitä kärsimyskeho meiltä haluaakin. Kirjan tärkeimpänä teemana on voimakas läsnäolo ja nykyhetken ehdoton hyväksyminen – näissä itselläni onkin paljon opittavaa, mutta koen olevani jo askeleen lähempänä kuin aiemmin.

Nettisivusto: Ystäväni, todella älykäs ja empaattinen Riikka, on perustanut ilmaisen Erityisvoimia.fi -sivuston, joka tarjoaa työkaluja vanhemmille, jotka haluavat tulla paremmin toimeen lastensa kanssa. Sivusto on lähtenyt erityislasten vanhempien tarpeista, mutta siellä on paljon hyviä työkaluja myös kaikille muille. Niiden avulla voi muun muassa tunnistaa lapsen stressiä ja kuormitusta sekä oppia vähentämään niitä. Sivustolla voi myös tutustua  erilaisista perheistä ja arjen haastavista tilanteista kertoviin vertaistarinoihin. Suosittelen tutustumaan!