TAKAISIN KOULUUN!

Meidän 7-vuotias poikamme aloittaisi tällä viikolla koulutiensä, jos me asuisimme Suomessa. Sen sijaan hän aloittaa toisen kouluvuotensa täällä Tanskassa. Vaikka yleensä rakastan uusia alkuja ja elokuuta, niin nyt kyllä huokaisen helpotuksesta – ei uusia alkuja meidän perheessä tällä kertaa. Viime viikolla aukesi jo koulun kerho eli SFO (skolefritidsordningen) ja tämän viikon torstaina alkaa sitten virallinen opetus. Vastassa ovat tutut, aivan ihanat opettajat, kivat kaverit ja tutut luokkahuoneet, eikä yhtä ainuttakaan uutta kieltä.

Back to school.jpg

Viime vuosi oli sellaista uusien alkujen ja jännityksen tykitystä, että jälkikäteen oikein hirvittää. Kaiken Tanskaan muuttoon liittyvän mullistuksen keskellä 6-vuotias poikamme aloitti koulun kansainvälisellä luokalla. Hän ei tuntenut koulusta ketään, ei yhtä ainuttakaan opettajaa eikä lasta – enkä kyllä minäkään hänen äitinään. Minulla oli kuitenkin se etu, että pystyin tutustumaan ihmisiin aika helposti englanniksi. Poika oli ummikko niin tanskaksi kuin englanniksikin.

Kidsroom2.jpg

Tietysti meitä jännitti, miten kaikki sujuu. Olemmeko haukanneet liian suuren palan? Onko uuteen maahan muutto ja kaksi uutta kieltä pienelle lapselle yksinkertaisesti liikaa? Pärjääkö hän eväiden kanssa pitkät koulupäivät?

Eniten jännittivät kuitenkin ne tavalliset asiat, jotka varmasti jännittävät ihan jokaista vanhempaa koulun alkaessa. Viihtyykö lapsi? Löytääkö hän kavereita? Hyväksytäänkö koulussa erilaisuutta? Mitä jos tulee koulukiusaamista? Ymmärtääkö opettaja juuri minun lastani?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen itse aina viihtynyt koulussa todella hyvin, mutta muistan kyllä, miten armotonta meno välillä oli. Piti sopeutua porukkaan, erilaisuus ei ollut hyvä juttu. Minulla on kaksossisko ja se oli välillä riittävä syy erilaisuuteen – kaikkiin kaveriporukoihin ei ollut asiaa, sillä monet eivät osanneet luontevasti olla kolmen hengen porukassa tai sitä isommassa, vaikka meille se kyllä olisi sopinut.

Ikea Moppe Hack.jpg

Kaikkein eniten olen jännittänyt sitä, että lastani kiusataan tai hän ajautuu kiusaajaksi. Molemmat yhtä kamalia vaihtoehtoja. Toistaiseksi mistään sellaisesta ei ole kuitenkaan ollut merkkejä. Onneksi. Tai no, itse asiassa kyllä tanskalaisen puolen lapset nauroivat pojalle ja pilkkasivat viime syksynä kun hän puhui hassusti tanskaa. Se oli onneksi ohimenevä vaihe, eikä oman luokan lasten kanssa ole ollut mitään vastaavaa. Kiitos siitä myös loistavalle luokanopettajalle, joka puuttui välittömästi suurella vakavuudella pieniinkin orastaviin kiusaamistapauksiin kouluvuoden alussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jännitin myös lapsen jättämistä koulun avoimeen pihapiiriin. Kun on tottunut päiväkotimaailmassa aitoihin, portteihin ja aikuisiin, jotka tietävät, missä lapsi liikkuu, on muutos koulumaailmaan suuri. Kerran kun hain poikaa viime syksynä, ei häntä meinannut löytyä millään ja etsimme koulun aikuisten kanssa aika pitkään! Se oli yksi elämäni pelottavimmista hetkistä. Silloin hirvitti sekin, ettei hän vielä puhunut kovin hyvin tanskaa. Onneksi poika löytyi lopulta puumajasta täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Sen jälkeen harjoiteltiinkin ahkerasti kelloa ja ajan kulun seuraamista ja hän oppi tulemaan porttien läheisyyteen sovittuna hakuaikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä Tanskassa on samalla tavalla kuin Suomessakin avoin kulku koululle ja monet lähellä asuvat (etenkin hieman isommat) lapset kulkevat yksin pyörällä tai kävellen. Lasten vapaata leikkiä ja liikuntaa arvostetaan paljon, joten he saavat olla iltapäiväkerhossa joko sisällä tai suurilla ulkoalueilla oman mielensä mukaan. Periaatteessa kannatan tällaista systeemiä ja pohjoismaista luottamuksen kulttuuria täysin. Mutta on siinä silti sopeutumista kun kyseessä onkin se oma pieni mussukka, joka elelee vielä niin täysin omassa mielikuvitusmaailmassaan ja saattaa keksiä mitä tahansa!

Me olemme toistaiseksi vieneet ja hakeneet aina pojan, eikä hänellä ole vielä edes omaa kännykkää. Sen hankkimisesta on puhuttu, mutta ensin harjoitellaan tavaroista huolehtimista näiden muiden juttujen kanssa – opittavaa on vielä reilusti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kansainvälisellä luokalla se, mikä minun koulussani aikanaan olisi ollut erilaisuutta, on tavallisuutta. Monet lapset ovat asuneet eri maassa ja puhuvat kolmea tai neljää kieltä. Niinpä poikamme totesi eräänä päivänä, että on vähän omituista kun meillä kotona molemmat vanhemmat puhuvat ihan vaan suomea. 😉

Toivotan paljon onnea & iloa matkaan kaikkiin ekaluokkalaisten perheisiin ja turvallista koulumatkaa jokaiselle koululaiselle!

 

Advertisements

KYSY NÄMÄ KOLME KYSYMYSTÄ JA LÖYDÄT ERITYISVOIMASI (SIS. LUKUVINKKEJÄ)

Tulipas vähän self-help-henkinen klikkiotsikko, mutta ei se mitään! Tärkeällä asialla ollaan. Nyt on nimittäin aiheena vanhemmuus ja herkkyyden tukeminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elämäni tärkein, haastavin ja usein myös raastavin rooli on olla äiti pienelle pojalle. Hän on älykäs, tunteellinen, pohtivainen, huomionkipeä, uppoutuvainen, voimakastahtoinen, kekseliäs ja nokkela, kuten varmasti suurin osa 7-vuotiaista. Hänessä on myös erityisiä piirteitä, kuten kaikissa 7-vuotiaissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunteellinen ja välillä raastavan itsekriittinen. Pohtii asioita, jotka ovat hieman liian isoja noin pienelle ihmiselle. Luova, visuaalinen ja nauttii loogisesta päättelystä. Haluaa tehdä päätöksiä. Pitää kovasti muiden ihmisten seurasta, mutta voimakas tarve vetäytyä välillä omiin oloihinsa.

Niinpä niin, kuvailen oikeastaan itseäni. Kuvailen itseäni ja lapseni on peilikuvani, josta näen omat reaktioni raadollisemmin kuin koskaan. Me kaksi, me ollaan samasta puusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyaikana puhutaan paljon vanhemmuuden paineista, joita ympäristö ja media aiheuttavat. Ihan varmasti näin on, mutta itselläni on ollut onni saada ympärilleni niin fiksuja läheisiä (myös somessa!), että olen oikestaan saanut pelkkää kannustusta ja tukea kaikkeen. Paljon enemmän paineita olen kokenut siitä, miten herkästi näen lapseni käytöksessä omat  klikkini tai triggerini. Eihän hän niistä syytä eikä varmaan edes hoksaa kopioivansa tiettyjä käyttäytymismalleja minulta. Mutta vetää mielen erityisen herkäksi kun tajuaa, miten paljon hän kopioikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on ollut tässä viime aikoina isoja elämänmuutoksia ulkomaille muuton myötä. Kaikki on sujunut hyvin, mutta itse kuljin välillä aika synkissä vesissä etsiessäni töitä ja paikkaani tässä uudessa arjessa. Siinä, kuten aina kaikessa, oli myös paljon hyviä puolia. Pysähdyin miettimään aiempaa enemmän, kuka olen ja mitä haluan. Rakensin identiteettiäni ja arvoani irrallaan ammatillisesta minästäni. Vietin enemmän aikaa lapseni ja perheeni kanssa kuin pitkiin aikoihin. Löysin säännöllisestä joogaharjoituksesta ja lyhyistä retriiteistä monia oivalluksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräässä päivän mittaisessa joogaretriitissä viime marraskuussa sain äärettömän voimakkaita dejavu-tunteita. Näin yhtäkkiä selvästi edessäni muutamat päätökset, joita siinä tilanteessa piti tehdä. Ja kyse oli monimutkaisista asioista, joita olin pohtinut pitkään. Se oli oikeastaan aika hurjaa, hieman maagistakin. Ei siinä kuitenkaan näin jälkikäteen ajateltuna mitään yliluonnollista ollut, oikeastaan ihan päinvastoin.

Olin yksinkertaisesti kerrankin poikkeuksellisen voimakkaasti läsnä ja tavoitin jotain sellaista, jota eivät sanelleet ympäriltä tulevat odotukset tai kaavat siitä, miten minun pitäisi käyttäytyä. Myöhemmin olen joogaharjoituksen yhteydessä onnistunut toistuvasti tavoittamaan tällaisen syvän läsnäolon tunteen. Ihan pikkiriikkisen lyhyeksi hetkeksi vain, mutta kuitenkin. Ja arvatkaapa jääkö siihen koukkuun – todellakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuolloin, tuona synkkänä marraskuisena päivänä kauniissa vanhassa rakennuksessa tunnelmallisessa Aarhusin vanhassa keskustassa pidetyssä retriitissä meitä pyydettiin vastaamaan mielessämme kolmeen kysymykseen:

Mitä rakastat itsessäsi?

Mitä haluaisit kuulla juuri nyt?

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

IMG_1974

Nämä yksinkertaiset kysymykset ovat muodostuneet sen jälkeen minulle tärkeiksi. Välillä on hyvä miettiä vastauksia niihin isossa mittakaavassa, mutta usein riittää ihan kun pohtii niitä päivätasolla.

Mitä haluaisin kuulla tänään? Voisiko se olla esimerkiksi “Älä huolehdi tästä, minä otan sen hoitaakseni.” Voisinko pyytää puolisoani sanomaan sen? Mitä tekisin juuri nyt, jos en pelkäisi? Osallistuisinko keskusteluun tanskaksi? Julkaisisinko blogissani hieman henkilökohtaisemman postauksen turvallisten sisustustekstien sijaan?

Nämä kysymykset ovat myös hyviä työkaluja (herkän) lapsen kanssa. Voin sanoittaa omia ajatuksiani ja opettaa häntä sitä kautta näkemään, että aikuinenkin pelkää tai haluaa kuulla kannustavia sanoja arjessa. Ja olen myös joissain tilanteissa hyvällä menestyksellä esittänyt näitä kysymyksiä hänelle, hieman eri sanoin kylläkin.

Mikä sinussa itsessäsi on kivaa ja ihanaa?

Mitä toivoisit, että sanoisin sulle nyt?

Onko joku juttu, jonka haluaisit tehdä, mutta juuri nyt jännittää liikaa? 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopuksi vielä pari lukuvinkkiä.

Kirja: Eckhart Tolle: Läsnäolon voima. Tässä kirjassa mennään aika syvissä mielen kerroksissa ja välillä lukiessani vain hymähtelin “hömpälle”. Kuitenkin kirja piti kummasti otteessaan ja nyt harkitsen lukevani sen uudestaan. Monet kirjassa esitetyt ajatukset jäivät pyörimään mieleeni. Yksi niistä on kärsimyskehon käsite. Tolle esittää, että meissä jokaisessa elää kärsimyskeho, joka ei ole todellinen minämme, mutta joka pyrkii ottamaan valtaa ja näyttäytyy esim. marttyyrimaisena käytöksenä, kiukkuna ym. Tunnistamalla tilanteet, joissa kärsimyskeho yrittää päästä valloilleen, voimme oppia jättämään sen huomiotta ja sitä kautta päästä siitä eroon. Sillä huomio on juuri se, mitä kärsimyskeho meiltä haluaakin. Kirjan tärkeimpänä teemana on voimakas läsnäolo ja nykyhetken ehdoton hyväksyminen – näissä itselläni onkin paljon opittavaa, mutta koen olevani jo askeleen lähempänä kuin aiemmin.

Nettisivusto: Ystäväni, todella älykäs ja empaattinen Riikka, on perustanut ilmaisen Erityisvoimia.fi -sivuston, joka tarjoaa työkaluja vanhemmille, jotka haluavat tulla paremmin toimeen lastensa kanssa. Sivusto on lähtenyt erityislasten vanhempien tarpeista, mutta siellä on paljon hyviä työkaluja myös kaikille muille. Niiden avulla voi muun muassa tunnistaa lapsen stressiä ja kuormitusta sekä oppia vähentämään niitä. Sivustolla voi myös tutustua  erilaisista perheistä ja arjen haastavista tilanteista kertoviin vertaistarinoihin. Suosittelen tutustumaan!

SYNTTÄRISANKARIN KUULUMISIA: SEITSEMÄN VUOTTA, KOLME KIELTÄ, KASVUKIPUJA JA YSTÄVYYTTÄ

Pieni poikani  Tuukka täyttää tänään seitsemän vuotta. Oli hyvin lämmin ja kesäinen toukokuun päivä kun hän saapui, uskomattoman täydellinen rääpäle, 2,6 kiloinen ihme. Ajattelin, että hyvä jos pärjäämme yhdessä ensimmäisen vuoden, keskitin kaiken energiani siihen (ja hyvä niin, melko haastava vuosi olikin). En osannut kuvitella, millaista elämä olisi kun hän täyttää seitsemän. En ainakaan olisi osannut kuvitella, että asumme Tanskassa ja hän puhuu kolmea kieltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapsen kielen oppiminen ja kaverisuhteet olivat asioita, jotka mietityttivät minua eniten ennen muuttoa ja taisin niistä kyselläkin ihan kaikilta, joilla oli kokemusta ulkomailla asumisesta lasten kanssa. Siinä vaiheessa me vielä mietimme, että Tuukka menisi ihan tavalliseen tanskalaiseen folkeskoleen ja oppisi siis suomen lisäksi tanskaa. Koulu pitäisi aloittaa luonnollisesti vastaanottoluokalta ja sellainen paikka meille annettiinkin. Sijainti vain oli äärettömän hankala ja lisäksi mietitytti se, että vastaanottoluokka olisi joka tapauksessa väliaikainen ratkaisu, sieltä pitäisi siirtyä oman alueen kouluun todennäköisesti melko pian – heti kun kieli olisi tarpeeksi vahva, mikä tämän ikäisillä kuulemma tapahtuisi todennäköisesti jo alle vuodessa. Kaikkien näiden muutosten määrä sai meidät päätymään lähellä sijaitsevaan kansainväliseen, kaksikieliseen kouluun. Siellä Tuukka otettiin vastaan avosylin, vaikka kielitaitoa ei vielä ollutkaan, ja nyt hän saa jatkaa samalla yhdistelmäluokalla vielä ainakin ensi vuoden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuo kansainvälinen koulu on ollut varmastikin paras päätöksemme täällä Tanskassa. Olemme siihen äärimmäisen tyytyväisiä. Alussa oli totta kai rankkaa kun piti omaksua tanskan lisäksi vielä englantikin, mutta missään vaiheessa Tuukkaa ei painostettu ja oppiminen sujui hyvin leikinomaisesti – kuten sujuu edelleenkin. Koska minä olin opintovapaalla, pystyimme pitämään pojan päivät mahdollisimman lyhyinä ja vastapainoksi oltiin tosi paljon vaan ihan rauhassa kotosalla. Huomasimme hyvin, että lasta turhautti usein kun ei pystynyt kommunikoimaan täysillä (mikä on hyvin ymmärrettävää, koen samaa jatkuvasti esimerkiksi töissä), mutta kokonaisuutena kaikki sujui paljon paremmin kuin olisimme ikinä osanneet odottaa.

Nyt kun olen töissä, ovat Tuukan päivät koulussa yleensä noin 8-16 mittaisia (eli koulun jälkeen on iltapäiväkerhoa pari tuntia) ja todella hyvin sujuu! Hän osaa jo ilmaista itseään niin hyvin, etten ole huolissani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alussa Tuukka ymmärsi ja puhui lähinnä tanskaa, mutta nyt englanti on kiilannut ohi ja siitä on tullut jo aika vahva kieli. Hän ymmärtää todella paljon myös aikuisten välisiä englanninkielisiä keskusteluja, mikä on helpottanut kummasti omaa sosiaalista elämääni. Enää ei lapsella mene heti hermot, jos jään suustani kiinni jonnekin kun hän pystyy itsekin seuraamaan keskustelua. Poitsu kirjoittaa ja lukee jonkin verran molempia näitä kieliä, mutta toki niiden osalta kehitys on rauhallista eikä sitä turhaan kiirehditä. Onhan suomen, tanskan ja englannin kirjoitusasu keskenään niin erilainen.

Yleisesti ottaen kuitenkin sanoisin, että ensimmäinen vuosi koulussa on ollut aika kunnianhimoinen. Opetellaan tosiaan lukemaan ja kirjoittamaan molempia kieliä ja lisäksi esimerkiksi opeteltavien asioiden listalla on ollut kertotaulu – siis kokonaan ykkösestä kymppiin! Kuitenkaan esimerkiksi kirjainten ja numeroiden ulkoasuun ei olla kiinnitetty juurikaan huomiota. Jänniä eroja suomalaiseen kouluun verrattuna. Läksyjä täällä tulee noin kerran viikossa, eli ei mitenkään paljon. Niin ja sitten on tämä päivien pituus ja kesäloman lyhyys, joka joskus suomalaisia hämmentää. Tosiaan koulupäivät ovat pidempiä ja kesälomaa on vain 5 viikkoa, mutta itse pidän näitä vain positiivisina asioina. Koska oppitunteja on enemmän, jää aikaa monenlaisille projekteille ja kesäloma on puolestaan helpompi järjestää – etenkin kun tukijoukkoja ei täällä Tanskassa ole ihan nurkan takana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä tärkeintä, kansainvälisestä koulusta on löytynyt aivan ihania kavereita sekä lapselle, että äidille. Koemme molemmat kuuluvamme porukkaan, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.

Pojalla on useita lähellä asuvia ystäviä, joiden kanssa pidetään leikkitreffejä. Lisäksi täällä on yleisesti tanskalaisissa kouluissa käytettävä systeemi, jossa lapsista muodostetaan 3-4 hengen leikkitreffiryhmiä. Ryhmiin valikoidaan lapsia, jotka tulevat kyllä toimeen keskenään, mutta eivät usein leiki yhdessä. Näin ollen ns. pakotetaan aikuiset järjestämään treffejä ja myös lapsia laajentamaan kaveripiiriään. Meillä tämä on ainakin toiminut tosi kivasti! Täällä on yleisesti tapana, että leikkitreffit ovat suoraan koulun jälkeen eli vuorossa olevat vanhemmat hakevat koko köörin kotiinsa. Yleensä treffit kestävät aika pitkään, 2-3 tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun muutimme Tanskaan, Tuukka oli vielä hetken 5-vuotias palleroinen – ja nyt hän on jo seitsemänvuotias hoikkajalka. Tämä aika on ollut haastavaa jo pelkästään iän puolesta. Ei ole mitenkään helppoa kun pitäisi olla iso ja pieni samaan aikaan. Ainakin meidän perheessä tämä ristiriita on läsnä ihan joka päivä. Kaupungilla ei välttämättä enää haluta pitää äidin kädestä kiinni eikä kaikissa asioissa saa auttaa kuten ennen, mutta harmin hetkellä huudetaan “mä haluun olla vaan ihan pieni vauva”. Sydäntäsärkevää – ja kyllä, joskus myös raivostuttavaa. Tämän ikäisen aivot käyvät läpi suuria muutoksia ja se näyttäytyy ulospäin hetkessä muuttuvina mielialoina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun sitten tähän muutosten ikään ja kaikkeen kasvuun lisätään vielä uusi maa, uudet ystävät, kaksi uutta kieltä ja koulunaloitus, ikävä vanhoja kavereita, isovanhempia ja sukulaisia, niin huh! Ei mikään helppo setti. Olemme kuitenkin pitäneet tiiviisti yhteyttä ja nykyään poika kokee lähipiirinsä tuplaantuneen – on Suomen rakkaat ja sitten on Tanskan ystävät.

Asia, josta koen itse suurta syyllisyyttä on se, miten rikki äitinä olin välillä viime vuonna. Menetin vanhan työtehtäväni YT-neuvotteluissa ja työnhaku täällä Tanskassa ei tuottanut tulosta, kieli osoittautui vieläkin vaikeammaksi oppia kuin odotin ja se kyllä näyttäytyi välillä ihan hirveänä, eli siis pelokkaana ja ahdistuneena, äitinä. Oli päiviä, jolloin 6vee joutui lohduttamaan minua, eikä sen tosiaankaan niin pitäisi mennä. Mutta elämässä on erilaisia vaiheita, enkä minä asiaa noin suunnitellut. Onneksi nyt olen töissä ja monella tavalla tilanne on paljon parempi.

Me olemme yrittäneet puhua lapselle avoimesti tästä tilanteesta. Me olemme täällä toistaiseksi, emmekä tällä hetkellä tiedä milloin palaamme, mutta Suomi on kuitenkin koti ja sinne haluamme vielä muuttaa. Tämänkin asian suhteen fiilikset vaihtelevat – siis koko perheellä. Välillä on ihanaa ajatella, että olisimme täällä vielä useamman vuoden, mutta välillä se tuntuu täysin mahdottomalta ja tekisi mieli pakata kamat heti. Totuus on varmasti jotain siltä väliltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset kyllä sopeutuu, niinhän sitä sanotaan. Mutta ei sitä usko ennen kuin näkee itse. Välillä meinaan pakahtua kun kuulen pienen poikani ääntävän täydellisesti englantia tai pohtivan ääneen, miksei kaikki kuusivuotiaat voisi oppia monia kieliä tai muuttaa toiseen maahan kun se kerran on näin helppoa. Tulevana perjantaina olen ottanut töistä vapaata, jotta pääsen katsomaan kansainvälisen luokan runoteatteriesitystä, jossa oma lapseni on takaluukussa asuva haisunäätä – edelleen minun on hieman hankala hahmottaa, että tosiaan, hän siellä esityksessä sitten vetää enkuksi.

Sylin täydeltä onnea rakas 7-vuotiaani! Saat olla pieni ja saat olla iso. Olet hyvä ja maailman tärkein juuri tuollaisena.