Syyslukukausi on hyvässä vauhdissa ja ensi viikolla vietetään täällä Tanskassakin jo syyslomaa. Moni on minulta kysellyt, miten pojan koulunalku täällä vieraiden kielten ympäröimänä on sujunut, joten ajattelin kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksen.

Meidän 6-vuotias poikamme on nyt ollut siis pari kuukautta tällaisessa tosi suuressa koulussa, jossa on 6-16-vuotiaita lapsia, suurin osa tanskankielisessä opetuksessa. Luokka on koulun kansainvälisellä osastolla. Opetus on puoliksi englanniksi ja puoliksi tanskaksi. Monet luokkakaverit puhuvat parempaa englantia kuin tanskaa, mutta juuri meidän pojan läheisimmät kaverit puhuvat tanskaa vapaa-ajalla, joten ei varmaan ole yllättävää, että myös T on oppinut tanskaa enemmän. Hän ei ole tainnut vielä sanoa englanniksi yhtään kokonaista lausetta, mutta tanskaa puhuu parin-kolmen, joskus jopa viiden sanan lauseita.

Kielten oppiminen on sujunut yleisesti ottaen aika verkkaiseen tahtiin. Se on ihan ymmärrettävää kun on kaksi uutta kieltä ympärillä ja kotona puhumme kuitenkin pelkästään suomea. Minusta on tärkeää kertoa siitäkin puolesta, että eivät kaikki lapset opi parissa kuukaudessa täydellisesti uutta kieltä! Kuten tiedämme, niin suomen kielen rakenne ja lausuminen on todella erilaista kuin monien muiden kielten, eikä lasten oppimisen nopeutta kannatakaan missään nimessä vertailla. Poju itse on ollut jopa vähän pettynyt kun on kuullut niin monta kertaa sen kannustavaksi tarkoitetun lausahduksen, että “Lapset oppivat kieliä NIIN nopeasti!” ja hän on omasta mielestään oppinut hitaasti.

Pojalla on tosi positiivinen asenne molempia uusia kieliä kohtaan ja nyt hän on alkanut esimerkiksi oma-aloitteisesti valitsemaan Netflix-ohjelmiin kieleksi tanskan. Tuo asenne on mielestäni kaikkein tärkein asia, ei se, kuinka paljon lapsi absoluuttisesti osaa sanoja.

Ja tämä nuori herra pääsee muuten todellakin loistamaan matikassa, jossa hän on muutenkin hyvä, mutta täällä se vielä korostuu kun numeroiden kanssa ei ole kielellä niin suurta merkitystä. On tosi hienoa ja tärkeää, että opettajat muistavat nostaa esille matemaattista lahjakkuutta, koska T on itse selvästi ylpeä ja mielissään tästä huomiosta.

Koulupäivät ovat joka päivä klo 8-14, paitsi kerran viikossa 8-15 kun poitsu saa tukiopetusta tanskan kielessä. Läksyjä tulee englannin kielestä viikoittain, mutta niiden määrään saa itse vaikuttaa. Olen sitä mieltä, että läksyt ovat hyvä asia ja niiden avulla pysymme kotona paremmin perillä oppimisesta. Kuitenkin noin kerran kuukaudessa on teemaviikko, jolloin ei tule läksyjä eikä ole muutenkaan niin paljon perinteistä opetusta. Tällöin koulupäivät ovat klo 9-14. Tällä hetkellä on meneillään ystävyys-teemaviikko, jolloin koko viikon ohjelmat liittyvät jollain tavalla hyvään kaveruuteen ja yhdessä tekemiseen. Viime kertainen teemaviikko liittyi koulun juhliin, jotka olivatkin aikamoisen upea tapahtuma. Tanssiesityksiä, musiikkia, popcornia ja tietysti olutta! Hieno kokemus.

Nyt kun olen opintovapaalla ja minulla on joustavat aikataulut, niin olen ollut jonkin verran vapaaehtoisena avustajana poitsun luokassa. Tykkään tosi paljon! Tulee sellainen fiilis, että teen jotain oikeasti tärkeää ja lapset ovat niiiin ihania.

Suurin jännitys itselläni liittyi koulun sosiaalisiin suhteisiin, mutta niiden kanssa ei kyllä ole ollut mitään ongelmaa! T:llä on hyviä kavereita luokalla ja hän tuntuu tulevan useimpien kanssa hyvin toimeen. Myös opettajien, sijaisten ja avustajien kanssa synkkaa oikein hienosti.

Itsekin olen tutustunut muihin vanhempiin ja täytyy sanoa, että mukavampaa porukkaa saa hakea. Todella sydämellisiä kansainvälisiä perheitä! Lasten erilaiset taustat ovat huikea rikkaus. Esimerkiksi juuri vähän aikaa sitten luokassa vietettiin upea Intia-teemapäivä ruokineen, Bollywood-tansseineen ja joogatunteineen. Joulukuussa olisi sitten meidän vuoro pitää Suomi-päivä, hauskaa!

Minulle on ollut tosi helpottavaa, että koulun ja vanhempien välinen virallinen kieli on englanti. Tanska on todella vaikeaa ymmärtää ja minulle riittää ihan hyvin haasteeksi se, että yritän kaksi kertaa viikossa pysyä perässä pojan futistreeneissä siitä, mitä valmentajat ja muut vanhemmat puhuvat. On ihanaa kun koulun asiat saa hoitaa englanniksi tuntematta siitä syyllisyyttä tai huonommuutta.

Meidän uudessa expat-arjessa kyllä monenlaisia kommelluksia riittää, välillä tuntuu kuin olisin piilokamerassa. Sillä paitsi että puhuttu kieli on niin hankala ymmärtää, myöskin ihan yleinen asioista tiedottaminen tuntuu olevan täällä tosi erilaista kuin Suomessa.

Meille tulee koulusta päivittäin piiitkiä tiedotteita, jotka luen aina huolellisesti, mutta silti jotkut sellaiset “pikkuasiat” kuin vaikkapa tuleva retki tai koulupäivän loppuminen eri aikaan kuin normaalisti unohtuvat usein kertoa ajoissa. Suunnitelmat myöskin muuttuvat täällä lennossa paljon useammin kuin mitä olemme Suomessa tottuneet.

Ja sitten on ihan vaan ylipäätään paljon hassuja väärinymmärryksiä, joiden aikana välillä tekee mieli itkeä, mutta joille sitten kuitenkin nauramme iltaisin mahat kippurassa.

Olen äärettömän ylpeä tästä pienestä pojasta ja koko meidän perheestä! Ei ole nimittäin henkisesti ihan helppoa jättää 6-vuotiasta ummikkolasta kouluun, jossa pitää itse osata huolehtia omista eväsbokseistaan, vaatteistaan ja välituntien aikatauluista.

By the way, olemme yllättävän nopeasti tottuneet niihin eväsrasioihin – nykyään ei enää tunnu, että lapsi on täysin heitteillä ilman lämmintä lounasta ja kauppareissulla on ihan luontevaa miettiä muiden ruokien lisäksi myös sitä, mitä “madpakkeen” laitettaisiin. Mutta on se suomalainen kouluruoka vaan huikea juttu!

Tuleeko mieleen jotain, mitä haluaisitte kysyä? Vastaan mielelläni.