SYKSYN SÄVYJÄ OLOHUONEESSA JA MUUTAMA SANA JAKSAMISESTA ARJESSA

Täällä Tanskassa on takana melko syksyinen viikonloppu. Ihanimmat hetket on koettu sateen rummutusta kuunnellen niin kotona peiton alla poitsujeni kanssa kuin joogasalissa. Kävin kokeilemassa uutta joogapaikkaa ja olipas mahtavaa tehdä flow-sarjoja kun sade rummutti tunnin aikana kattoon oikein kunnolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka sateen rummutus on ihanaa, niin toivottavasti edessä on kuitenkin aurinkoinen ja lämmin syksy, kuten viime vuonna. Syksy ei minulle missään nimessä ole mikään kirosana vaan päinvastoin, tykkään tästä vuodenajasta kovasti.

Toki pimenevät illat vaativat asennetta, sadepäivät kunnon varusteita ja jaksaminen sitä, että pitää omista hyvinvointirutiineista kiinni. Mielekkäät harrastukset, kuten minulla jooga, auttavat huimasti. Valoisina kesäiltoina harrastuksiin lähteminen on helppoa, mutta nyt se taas muuttuu haastavammaksi pikku hiljaa. Mutta kyllä se onnistuu kun pitää sitkeästi mielessä sen joogatunnin jälkeisen ihanan fiiliksen ja mielenrauhan. Plus mun vakkaripaikassa on sauna! Suomalainen sauna, jossa ei tosin saa heittää löylyä (!! hassut tanskalaiset), mutta sauna kuitenkin. On se ihana.

Tulevaa talvea en vielä ole juurikaan uskaltanut ajatella. Tanskassa talvi on tylsempää ja raskaampaa aikaa kuin Suomessa, koska lunta ei ole odotettavissa. Kuitenkaan toinen talvi täällä Tanskassa ei ajatuksena ole yhtään hullumpi. Viihdyn täällä juuri nyt hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisustajalle syksy on todella inspiroivaa aikaa. Uutuuksia putkahtelee joka puolelta, putiikit somistavat ilmeitään ja kotiin käpertyminen on taas ajankohtaista. Meillä ei ole juurikaan tapahtunut kotona muutoksia, mutta tuon viininpunasävyisen villatyynyn ostin Ikeasta ja se kokoaa aika kivasti yhteen kaikki olohuoneen muut sävyt. Vielä kun laitan jossain vaiheessa parvekelaatikoihin samansäyiset callunat ja viritän ulkovalot, niin eiköhän meidän kodin syysilme ole siinä.

Mieheni kutsuu tuota Søstrene Grenen denimsinistä rahia sieneksi. Onhan se vähän ehkä hupsun mallinen, mutta ehkä juuri siksi niin kiva. Tuo rentoutta kokonaisuuteen JA ennen kaikkea mukavuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen tosiaan tässä viimeiset kuukaudet saanut ilon käydä töissä täällä Tanskassa ja tehnyt omasta pyynnöstäni nelipäiväistä työviikkoa. On ollut ensinnäkin aivan huippua olla takaisin työelämässä! Mutta niin on myös ollut se, että teen osan ajasta töitä kotona ja että mulla on tuo yksi arkivapaa joka viikko. Alun perin ajattelin, että vapaa olisi perjantaisin tai maanantaisin, kuten yleensä tällaisissa järjestelyissä varmaan on. Pomoni kuitenkin ehdotti keskiviikkoa ja sillä on menty.

Ja se toimii niiiin hyvin! Pienenä kääntöpuolena ehkä se, että viikossa on ikään kuin kaksi maanantaita, koska starttaan uudestaan torstaina, mutta ei haittaa mitään. Tuntuu, että olen keskiviikkovapaani ansiosta tehokkaampi, rennompi, onnellisempi ja kaikkea muutakin hyvää. Tässä tullaan toki taas siihen, että jos minulla ei olisi töitä, niin keskiviikkovapaa ei tuntuisi miltään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aina kun alkaa tuntua siltä, etten ehdi hoitaa jotain koulun asioita, lääkärikäyntejä, ystävien tapaamisia tai käydä harrastuksissa, muistan, että se keskiviikko taas tulossa tuossa ihan nurkan takana. Ja heti helpottaa! Lapsi on tietysti koulussa normaalisti, mutta voin hakea hänet aikaisemmin iltapäiväkerhosta fiiliksen mukaan. Tuo päivä on minun ja meidän perheen kannalta parempi kuin perjantai tai maanantai, joka menisi helposti viikonlopun jatkeena. Nyt se tuntuu tosi erityiseltä omalla tavallaan.

Mitä teidän elokuuhun kuuluu? 

 

Advertisements

LEMPEITÄ AJATUKSIA SOMESTA

Ajattelin kirjoittaa tällaisesta aiheesta, joka aiheuttaa välillä itselleni huonoa omaatuntoa – ehkä jollekin muullekin? Nimittäin somen käyttö ja siihen koukussa oleminen.

Minkä ihmeen takia minulla on tarve jakaa elämääni kaikelle kansalle? Miksi ilahdun tykkäyksistä ja kommenteista? Välillä sitä jotenkin ihailee niitä kanssakulkijoita, joilla ei vastaavaa intoa ole.

Tuntuukin siltä, että on enemmän cool sanoa, ettei käytä mitään somekanavia kuin avoimesti kertoa, että käyttää niitä aktiivisesti.

Kuitenkin tässäkin asiassa haluan keskittyä näkemään hyvät puolet ja kauneuden kaikkien uhkakuvien sijaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistatteko ihanan ysärin, jolloin ei ollut kateutta, riippuvuuksia, ulkopuoliseksi jäämisen pelkoa, pinnan kiillotusta tai keskittymisvaikeuksia?

En minäkään.

Some-kavanat ovat tuoneet elämääni todella paljon hyvää ja iloa, oikeastaan pelkkää hyvää ja iloa. Kaikki ystäväni täällä Tanskassa ovat löytyneet somen kautta ja oikeastaan duunitkin. En olisi edes tajunnut hakea nykyiseen työhöni, jos siitä ei olisi somessa vinkattu, sillä en ollenkaan seurannut avoimia paikkoja kyseiseltä maantieteelliseltä alueelta.

Lisäksi olen somen kautta saanut kontakteja, joiden ansiosta olen päässyt kokeilemaan taitojani freelance-valokuvaajana ja stylistina aina silloin tällöin. Totta kai kaikki tämä verkostojen rakentaminen olisi voinut olla mahdollista ilmankin somea, mutta luultavasti ainakin hitaampaa.

Some-kanavien kautta ja blogin välityksellä olen tutustunut aivan äärettömän inspiroiviin ihmisiin, jotka jakavat samoja intohimoja kanssani. Lisäksi pidän yhteyttä monien sellaisten huippytyyppien kanssa, jotka ovat jääneet live-elämästä elämäntilanteiden ja sijaintien muuttuessa.

Muistatteko ihanan ysärin ja 2000-luvun alun, jolloin ei ollut kateutta, riittämättömyyden tunnetta, riippuvuuksia, ulkopuoliseksi jäämisen pelkoa, pinnan kiillotusta tai teeskentelyä, keskittymisvaikeuksia saati julkkisten haukkumista? Kun kaikki olivat ihan täysin läsnä toisilleen koko ajan, kumppanin ja ystävien löytäminen oli helppoa ja kaikki niin oli ihanan aitoa? En minäkään.

Itse asiassa kaikkea tuota edellä mainittua ahdistavaa ja negatiivista oli omassa henkilökohtaisessa elämässäni jopa enemmän ennen somea (mikä voi tietysti johtua yksinkertaisesti iästäkin). Nämä asiat osittain kuuluvat elämään ja kasvamiseen sekä  homo sapiensin lajityypilliseen käyttäytymiseen. Me olemme tuoneet ne someen, eikä some meidän elämäämme.

Autumn Flowers Collage

Totta kai on tärkeää käyttää sosiaalisen median kanavia harkiten ja kuten alussa myönsin, ne aiheuttavat hyvin helposti riippuvuutta. Lisäksi on erittäin ikävää sekä vakava asia, miten paljon erilaiset sovellukset mahdollistavat sellaista kiusaamista, jota ei ennen ollut.

Kuitenkaan mielestäni ainoa oikea ratkaisu ei ole pelottelu tai varsinkaan se, etteivät vanhemmat ole mukana somessa. Äitinä toivon, että voin olla esimerkkinä lapselleni siitä, että some voi tuoda paljon iloa elämään sekä paremmin myös pysyä mukana ilmiöissä, jotka koskettavat kasvavaa pikkukoululaistani.

Olen varmasti päässyt kauhean vähällä, sillä julkisesta blogista ja avoimesta IG-tilistä huolimatta en ole oikeastaan ikinä saanut todella negatiivisia kommentteja.

Sen sijaan olen saanut paljon kannustusta. Kiitos siitä kaikille seuraajilleni! Teen parhaani, jotta jaan samaa hyvää itse eteenpäin. Ajattelen, että tuurin ja fiksujen (sekä vähien, haha) seuraajien lisäksi kyse on myös omasta asenteestani, sillä kun voi yleensä vaikuttaa aika moneen.

Instagram on minulle kuin kiitollisuuden hetkien päiväkirja. Juuri viime viikolla selasin läpi kaikki Tanskan alkuaikojen postaukset ja storyt. Tuli kyllä NIIN hyvä fiilis. Facebookissa olen puolestaan laittanut ilmoitukset muistoista päälle ja monesti päivä alkaakin ihanasti jollain hauskalla muistolla vuosien takaa –  usein myös liikutuksen kyynelillä.

Kuitenkin lohdullista on myös ajatella sitä, miten moni asia elämässäni on täysin riippumaton somesta. Kaikkein tärkeimmät ihmiset ja merkittävimmät hetket – niihin eivät somekanavat liity.

Niinpä tämän syksyn aikana haluan lempeästi muistuttaa itseäni siitä, ettei jokaista postausideaa tarvitse toteuttaa (ei se olisi edes realistista!) tai onnistunutta kuvaa jakaa. Lisäksi lupaan pitää joka viikko ainakin yhden kokonaan some-vapaan päivän. Se ei kuulosta paljolta, mutta on ihan riittävän iso haaste minulle tähän alkuun.

Millaisia ajatuksia tämä aihe herättää?

TAKAISIN KOULUUN!

Meidän 7-vuotias poikamme aloittaisi tällä viikolla koulutiensä, jos me asuisimme Suomessa. Sen sijaan hän aloittaa toisen kouluvuotensa täällä Tanskassa. Vaikka yleensä rakastan uusia alkuja ja elokuuta, niin nyt kyllä huokaisen helpotuksesta – ei uusia alkuja meidän perheessä tällä kertaa. Viime viikolla aukesi jo koulun kerho eli SFO (skolefritidsordningen) ja tämän viikon torstaina alkaa sitten virallinen opetus. Vastassa ovat tutut, aivan ihanat opettajat, kivat kaverit ja tutut luokkahuoneet, eikä yhtä ainuttakaan uutta kieltä.

Back to school.jpg

Viime vuosi oli sellaista uusien alkujen ja jännityksen tykitystä, että jälkikäteen oikein hirvittää. Kaiken Tanskaan muuttoon liittyvän mullistuksen keskellä 6-vuotias poikamme aloitti koulun kansainvälisellä luokalla. Hän ei tuntenut koulusta ketään, ei yhtä ainuttakaan opettajaa eikä lasta – enkä kyllä minäkään hänen äitinään. Minulla oli kuitenkin se etu, että pystyin tutustumaan ihmisiin aika helposti englanniksi. Poika oli ummikko niin tanskaksi kuin englanniksikin.

Kidsroom2.jpg

Tietysti meitä jännitti, miten kaikki sujuu. Olemmeko haukanneet liian suuren palan? Onko uuteen maahan muutto ja kaksi uutta kieltä pienelle lapselle yksinkertaisesti liikaa? Pärjääkö hän eväiden kanssa pitkät koulupäivät?

Eniten jännittivät kuitenkin ne tavalliset asiat, jotka varmasti jännittävät ihan jokaista vanhempaa koulun alkaessa. Viihtyykö lapsi? Löytääkö hän kavereita? Hyväksytäänkö koulussa erilaisuutta? Mitä jos tulee koulukiusaamista? Ymmärtääkö opettaja juuri minun lastani?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen itse aina viihtynyt koulussa todella hyvin, mutta muistan kyllä, miten armotonta meno välillä oli. Piti sopeutua porukkaan, erilaisuus ei ollut hyvä juttu. Minulla on kaksossisko ja se oli välillä riittävä syy erilaisuuteen – kaikkiin kaveriporukoihin ei ollut asiaa, sillä monet eivät osanneet luontevasti olla kolmen hengen porukassa tai sitä isommassa, vaikka meille se kyllä olisi sopinut.

Ikea Moppe Hack.jpg

Kaikkein eniten olen jännittänyt sitä, että lastani kiusataan tai hän ajautuu kiusaajaksi. Molemmat yhtä kamalia vaihtoehtoja. Toistaiseksi mistään sellaisesta ei ole kuitenkaan ollut merkkejä. Onneksi. Tai no, itse asiassa kyllä tanskalaisen puolen lapset nauroivat pojalle ja pilkkasivat viime syksynä kun hän puhui hassusti tanskaa. Se oli onneksi ohimenevä vaihe, eikä oman luokan lasten kanssa ole ollut mitään vastaavaa. Kiitos siitä myös loistavalle luokanopettajalle, joka puuttui välittömästi suurella vakavuudella pieniinkin orastaviin kiusaamistapauksiin kouluvuoden alussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jännitin myös lapsen jättämistä koulun avoimeen pihapiiriin. Kun on tottunut päiväkotimaailmassa aitoihin, portteihin ja aikuisiin, jotka tietävät, missä lapsi liikkuu, on muutos koulumaailmaan suuri. Kerran kun hain poikaa viime syksynä, ei häntä meinannut löytyä millään ja etsimme koulun aikuisten kanssa aika pitkään! Se oli yksi elämäni pelottavimmista hetkistä. Silloin hirvitti sekin, ettei hän vielä puhunut kovin hyvin tanskaa. Onneksi poika löytyi lopulta puumajasta täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Sen jälkeen harjoiteltiinkin ahkerasti kelloa ja ajan kulun seuraamista ja hän oppi tulemaan porttien läheisyyteen sovittuna hakuaikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä Tanskassa on samalla tavalla kuin Suomessakin avoin kulku koululle ja monet lähellä asuvat (etenkin hieman isommat) lapset kulkevat yksin pyörällä tai kävellen. Lasten vapaata leikkiä ja liikuntaa arvostetaan paljon, joten he saavat olla iltapäiväkerhossa joko sisällä tai suurilla ulkoalueilla oman mielensä mukaan. Periaatteessa kannatan tällaista systeemiä ja pohjoismaista luottamuksen kulttuuria täysin. Mutta on siinä silti sopeutumista kun kyseessä onkin se oma pieni mussukka, joka elelee vielä niin täysin omassa mielikuvitusmaailmassaan ja saattaa keksiä mitä tahansa!

Me olemme toistaiseksi vieneet ja hakeneet aina pojan, eikä hänellä ole vielä edes omaa kännykkää. Sen hankkimisesta on puhuttu, mutta ensin harjoitellaan tavaroista huolehtimista näiden muiden juttujen kanssa – opittavaa on vielä reilusti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kansainvälisellä luokalla se, mikä minun koulussani aikanaan olisi ollut erilaisuutta, on tavallisuutta. Monet lapset ovat asuneet eri maassa ja puhuvat kolmea tai neljää kieltä. Niinpä poikamme totesi eräänä päivänä, että on vähän omituista kun meillä kotona molemmat vanhemmat puhuvat ihan vaan suomea. 😉

Toivotan paljon onnea & iloa matkaan kaikkiin ekaluokkalaisten perheisiin ja turvallista koulumatkaa jokaiselle koululaiselle!