ARTEKIN RITILÄPENKKI: RAKAS VALMISTUJAISLAHJANI JA ENSIMMÄINEN DESIGN-HUONEKALUNI

Viime viikonloppuna Suomessa juhlittiin koulujen päättäjäisiä, täällä Tanskassa olisi vielä kuukausi koulua jäljellä. Tosin täälläkin taidetaan kohta juhlia ylioppilaita (hieman pihalla tästä systeemistä). Joka tapauksessa lämpimät onnittelut kaikille ylioppilaille, valmistuneille ja koulunsa päättäneille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistan omat ylioppilasjuhlani todella hyvin, se päivä oli ihan mielettömän upea ja juhlava. Tunne siitä, että oli tehnyt töitä selkeän päämäärän eteen ja saavuttanut sen, oli aivan mahtava. Kun valmistuin yliopistosta viisi vuotta myöhemmin, kävin vain tylsästi hakemassa todistukseni jostain toimistosta ja jätin juhlat kokonaan väliin. Miten typerää, kyllä maisterinpaperit olisivat ansainneet ihan omat juhlansa! (Tämä on niitä harvoja asioita, joita oikeasti elämässä kadun.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi vanhempani olivat kuitenkin hereillä ja halusivat antaa minulle lahjan, josta muistaisin tämän saavutukseni loppuelämäni ajan. Sain heiltä Artekin klassikon, ritiläpenkin. Penkki sai kunnian olla ensimmäinen design-huonekaluni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisustus kyllä kiinnosti silloinkin, mutta ajatus monien satojen eurojen laittamisesta yhteen huonekaluun oli vuosien opiskelujen jälkeen hyvin epärealistinen. Niinpä jos olisin saanut vastaavan summan rahaa, olisin varmasti käyttänyt sen useampaan halvempaan tavaraan, jotka olisivat ajat sitten lähteneet jo kiertoon. Sen sijaan tästä penkistä en luovu ikinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä niin kovin yksinkertainen puinen huonekalu on uskomattoman monipuolinen! Välillä tuntuu, että liiankin, koska on vaikeaa päättää, minne sen sijoittaisi. Se sopii täydellisesti kukkapöydäksi, yöpöydäksi, lastenhuoneeseen, olohuoneen sohvapöydäksi tai rahiksi, keittiön nurkkaan… mihin vain! Meillä tämä penkki on tällä hetkellä eteisessä, jossa tarvitaan lasku- ja istumistilaa, mutta halusin kokeilla sitä kuviin ruokailutilan yhteyteen. Ja hyvinhän se siihen sopii! Tämä penkki pääsee meillä usein ruokapöydän ääreen silloin kun on enemmän porukkaa. Etenkin lapset tykkäävät istua sillä vieretysten.

Ja penkkiin liittyvä tunnearvo tekee siitä kiistatta vieläkin kauniimman silmissäni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niistä ihanista ylioppilasjuhlista käteen ovat jääneet muistot ja valokuvat, mutta myös muutama lemppariklassikko. Esimerkiksi Aalto-maljakot, jotka silloin sain, ovat todella rakkaita nykyään. Ehkä niihin aikoihin olisin mielummin ottanut vastaan rahaa ja käyttänyt sen reissuihin tai uusiin kenkiin, mutta paljon parempi näin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niinpä taidankin tulevaisuudessa noudattaa vanhempieni neuvoja ja antaa lähipiirini nuorille valmistuville lahjaksi laadukasta, ajatonta muotoilua. Sanotaanhan sitä, että lahja saa olla myös antajansa näköinen. Ainakin minä muistan tästä penkistä aina vanhempani ja sen, miten ylpeitä he olivat valmistumisestani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Muistakaa juhlia saavutuksianne!

 

KAIKKI ON HYVIN – KUULUMISIA UUDESTA TYÖSTÄ JA ARJESTA

Pienen kotimme sisustuksesta ei ole mitään uutta kerrottavaa, mutta elämässä muuten on tapahtunut senkin edestä. Huhtikuu oli varsin vauhdikas. Ohjelmassa oli Suomen kodin myynti ja tyhjennys, viimeisten opintovapaaseen liittyvien kurssien suorittaminen ja uuden työn aloitus täällä Tanskassa, lastenhoitoavun etsiminen, leasing-auton hankkiminen työmatkaa varten ja monenlaisia käytännön asioita aina pankkitilin avaamisesta veroasioihin. Ehdittiin me vähän lomailla ja reissaillakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin tosiaan, näin tässä nyt sitten kävi, että haaveeni toteutui ja kova työ palkittiin – sain oman alan eli markkinoinnin ja viestinnän työpaikan täältä Tanskasta. On aivan mahtava fiilis olla taas työelämässä! Ensimmäiset päivät vain hymyilin typerästi koko kotimatkan. Miten mahtavaa, että asiat lopulta loksahtivat kohdalleen, työnhaun eteen tehty uurastus palkittiin ja voimme jäädä vielä koko perhe toistaiseksi tänne Tanskaan. Tietysti uudessa työssä on paljon huonojakin puolia, mutta tämä uudessa paikassa aloitushan on ihan mahtavaa kun vielä ei ole omassa päässä mitään rajoitteita tai asenteita yhtään mitään kohtaan. Vain uutta ja innostavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin edellisessä työpaikassani Suomessa 10 vuotta, joten jännitti kyllä ihan valtavasti, miten uudessa organisaatiossa työskentely sujuisi. Nyt kuitenkin tuntuu, että pelko ja jännitys olivat hieman liioiteltuja, sillä markkinointia teen kuitenkin edelleen ja näköjään samoja lainalaisuuksia löytyy paljonkin. Oma osaaminenkin on taas muistunut mieleen.

Tosiaan, työnhakuvaiheessa oli välillä vaikeaa hahmottaa omaa osaamistaan. Valitettavasti työnhaku vaikuttaa väkisin fiilikseen sekä itsetuntoon ja breikki työelämästä tietysti myös hankaloittaa omalla tavallaan, vaikka opintovapaa antoikin minulle todella paljon. Jos siis siellä on nyt joku, joka etsii töitä ja kokee vaikeuksia muodostaa käsitystä omasta osaamisestaan, niin voin lohduttaa, ettet ole yksin! Itse toivon, että tästä työnhakukokemuksesta täällä on apua sitten kun taas palailemme Suomeen ja edessä on siellä taas sen oman paikan etsintä, josko osaisin suhtautua työnhakuun vähemmän stressillä ja muistaisin paremmin ne vahvuudetkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Töissä puhun englantia, mutta yritän käyttää myös tanskaa, koska se on kaikkien muiden yhteinen kieli. Hieman kyllä turhauttaa kun en ymmärrä oikeasti käytännössä mitään, mitä he keskenään puhuvat. Nythän mulla on tietysti hyvä tilaisuus oppia lisää tanskaa, mutta tässä alussa en ole pystynyt vielä ottamaan juuri mitään vastaan kun uutta infoa on muuten tullut niin paljon.

Työskentelen suomeksi ja englanniksi sekä käännän jonkin verran tekstejä myös ruotsista – ja välillä on kyllä tuntunut, että aivot ovat aivan solmussa. Suomi on rakenteeltaan niin erilainen kieli, että siihen pitää oikein keskittyä, jos aikoo kirjoittaa hyvää sisältöä. Nytkin tästä blogitekstistä tulee ihan järkyttävää soopaa, mutta onneksi kirjoittelen tätä vain itselleni muistoksi (ja tietysti rakkaalle äidille, terkkuja kotiin!). Mulla on kollegoja myös Suomessa eli pääsen hoitamaan asioita osittain omalla kielelläni, mikä on todella mukavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arki meidän perheessä muuttui tietysti aika isosti. Minulla on pitkä työmatka ja mies reissaa omassa työssään jonkin verran. Onneksi olemme kuitenkin löytäneet ihanan “nannyn”, joka auttelee silloin tällöin lapsen hakemisessa koulusta. Uskon, että vaikka tämä on melkoista palapeliä, niin kyllä me saamme homman toimimaan. Tuo aktiivinen työnhakuvaihe ei ainakaan ollut mitenkään mukavaa aikaa meidän perheessämme, joten mielummin pienet kiireet ja tasapainoinen fiilis kuin väljät aikataulut, mutta hermoromahduksen partaalla oleva äiti…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ollut nyt uudessa työssä vasta kolme viikkoa, joten vielä ei arjen sujumisesta voi paljon puhua. Olen kuitenkin tähän asti ehtinyt myös harrastuksiin kivasti ja niistä kyllä aion pitää kiinni. Sen olen jo huomannut, että viikonloput ja vapaat muutenkin tuntuvat paljon enemmän ansaituilta kuin pitkään aikaan. Vaikka eihän sen pitäisi mennä niin – kyllä minä opiskelijanakin viikonloppuni olin todellakin ansainnut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäpäs voisin kertoa arjesta tanskalaisella työpaikalla… No ainakin sen, että meillä on toimistolla joka aamu aamupala! Siellä on töissä oikeasti sellainen ihana nainen, joka mm. siivoilee, mutta myös siis laittaa aamupalan joka aamu klo 8.30. Ihana tapa aloittaa työpäivä, etenkin kun olen usein lähtenyt kotoa jo ennen seitsemää. Aamupalaan sisältyy yleensä lähinnä erilaisia leipiä ja päällisiä, tanskalaiset tykkäävät hilloista ja omituisista ohuista leivänpäällissuklaistaan, mutta minä valitsen yleensä ihan vaan voita. Lisäksi toimistolla on koko ajan hedelmäkori täynnä ja siitä saa ottaa päivän mittaan välipalaa. Ihanaa! Nämä toimivat sellaisella periaatteella, että jokainen hakee mitä haluaa ja syö sitten omalla työpisteellään tai pikaisesti keittiössä.

Lounaskulttuuri on tosi erilainen kuin Suomessa. Kaikki syövät mitä syövät ja omaan tahtiinsa (eivät sentään työpisteen ääressä kuitenkaan), useimmilla on kotoa otetut eväät. Inhoan eväiden tekemistä ja kuvittelen käyväni jossain läheisessä hygge-kahvilassa lounaalla. Todellisuudessa kuitenkin nappailen 7/11:stä jotain ylihintaisia sämpylöitä ja majoneesissa lilluvia salaatteja – todella huono tapa, josta sain jo työkavereiltakin palautetta, hihi. Pitää siis selkeästi alkaa totutella eväsboksin tekemiseen. Jos olen jo lapselle sen tottunut kouluun tekemään, niin eiköhän se ala luonnistua itsellekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi hassu ero muuten Suomeen on se, että avokonttorissa ei tosiaankaan ole hiljaista! Mun mielestä yleisestikin tanskalaiset ovat ihan hirveän äänekkäitä, eikä näemmä työpaikka ole poikkeus. Toisaalta ihan tykkään kun on menoa ja meininkiä, mutta onneksi saan tehdä viikottain etäpäiviä, muuten voisi olla pää aika sekaisin kaikkien kielten sekamelskassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luettelen tässä nyt näitä asioita ihan muina naisina arkisesti ja siltähän se tuntuukin, ihan tavalliselta ja arkiselta. Mutta yritän myös muistaa, että tämähän on mulle toteutunut unelma. Olen nimittäin jo vuosia haaveillut, että voisimme asua joskus perheen kanssa ulkomailla ja saisin myöskin työkokemusta kansainvälisestä organisaatiosta. Välillä täytyy ihan muistutella itselleen, että hei, sä toteutit sun unelman! Eihän tämä mitään glamöröösiä elämää ole, mutta haaveilinko mä sellaisesta…? En, mä haaveilin tästä.

Olen aika helkkarin ylpeä kyllä itsestäni, miehestäni ja ennen kaikkea meidän pojasta näiden kaikkien muutosten keskellä. Olen vähän sen tyyppinen (rasittava) ihminen, että mulla on aina seuraava tavoite mielessä ja kehitettävien asioiden lista päässäni on loputon. Ikään kuin olisi olemassa joku lopullinen maali, jonne joskus pääsen – eikä sellaista tietenkään ikinä ole eikä tule. Joskus pitää vain pysähtyä ja nähdä kaikki se, mitä on tapahtunut matkan varrella, ne ilot ja kivut jotka piti kokea, jotta saavuin tähän pisteeseen.

Juuri nyt en yhtään mieti mitä seuraavaksi.  Tosin se ei varmastikaan johdu siitä, että olisin jotenkin ylevä ja valaistunut vaan aivokapasiteettini ei yksinkertaisesti riitä muuhun kuin kaikesta uudesta selviämiseen, hahhah. Mutta samapa se mikä syy on, nautin tästä tunteesta ja uudesta arjesta. Kaikki on hyvin.

LUOPUMISEN TUSKA JA NAUTINTO

Itken täällä kotona itsekseni. Meillä on taas muuttujia matkan varrella riittänyt ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että kotimme on virallisesti myynnissä (tosin ei vielä netissä). Se on herättänyt jo kiinnostusta ja neuvottelemme parhaillaan tarjouksista. Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos sitäkään.

Jos ajattelee luopumisen näkökulmasta, niin muutto ulkomaille tarjoilee täyslaidallisen. Luovut turvaverkostosta, tutuista kavereista, omasta kielestä, työpaikasta, helposta arjesta (kuten että veroilmoituksen täyttäminen onnistuu mutkattomasti), mahdollisuudesta käydä vanhempien luona syömässä tai siskon lasten synttäreillä ilman satojen eurojen lentoja, lomaa ja erikoisjärjestelyjä. Muutamasta asiasta luopuminen vielä sujuu helposti, mutta jossain kohtaa alkaa tuntua, että nyt viedään kaikki. Missä on pause-nappula, miten tän sai peruutettua?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oma koti symboloi minulle mutkatonta mahdollisuutta palata Suomeen, sitä auki olevaa takaporttia. Ja luopuminen siitä taas tuntuu kuin ottaisin tosi ison askeleen kauemmas paluuta. Kuitenkin järjellä ajateltuna se, ettei meillä ole tiettyä asuntoa tietyllä sijainnilla, tarjoaa meille erityisen joustavan tavan palata Suomeen sitten kun aika on, vaikkapa alkuun vuokralle. Ja myöhemmin tämä ratkaisu mahdollistaa meille uuden unelmien kodin, joka sopii juuri meidän elämäntilanteeseemme täydellisesti – kuten tämä koti sopi aikanaan. Nämä järkisyyt on käyty läpi niin moneen kertaan, mutta sydän ei tahdo pysyä perässä.

Ne onnen hetket juuri siinä kodissa, muistan ne niin hyvin. Siinä kodissa asuessa meidän pieni poika kasvoi isommaksi ja omaksi persoonakseen, sai elämäänsä tärkeimmän ystävänsä Onnin (joka on ihan tärkein ystävä edelleen!), minä etenin työurallani tehtäviin, jotka määrittävät osaamiseni ja unelmani nyt. Itse asiassa sain esimiehen ja työkaverit, jotka kannustivat minua määrittämään ne – se ei ole mikään pikku juttu todellakaan. Ja sitten siinä kodissa asuessa meille tarjoutui tilaisuus toteuttaa kytenyt haave ulkomailla asumisesta ja työskentelystä, me tartuimme siihen ja nyt sen kodin on aika olla ihana uusille omistajille.

Ne seinät ovat nähneet paljon ja me olemme kokeneet niiden sisällä paljon. Turvassa maailman pahalta. Mutta ilman rakkaita ihmisiä ne ovat vain seinät. Välillä kun selaan kuvagalleriaani, oikein puistattaa. Kuinka paljon harkittuja kuvia minulla on yhdentekevistä hyllyköistä ja kuinka vähän niitä tärähtäneitä otoksia, joista pystyy kuulemaan naurun ja haistamaan lapsen hiusten tuoksun kun aurinko on paahtanut niihin pitkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asioilla on aina vähintään kaksi puolta ja luopumisen vastapainoksi saa niin paljon. Olen saanut viettää vuoden vapaana kuin taivaan lintu seikkaillen, imien tunnelmia, ikään kuin varastoiden kaikkea sitä, mistä tulevaisuudessa ammentaa. Olen kokenut luovuuteni olleen hieman kateissa, mutta tiedän, että mieleni vain odottaa turvallista hetkeä ja vakaata tilannetta, jossa inspiraatio kyllä pääsee valloilleen.

Olen kasvattanut lasta, joka puhuu ja ymmärtää kolmea kieltä. Olen kerännyt tarinoita kiikkustuolissa kerrottavaksi ja voimaantunut siitä kaikesta uudesta, mihin pystyn ja mitä uskallan. Olen rakentanut uuden turvaverkonkin, se jos joku on muuten pirun siistiä. Ja ne tärkeimmät, rakkaat, ne ovat tässä näin mun elämässä ihan edelleen. Ydinperhe vieressä joka päivä ja laajennettu perhe sekä tärkeimmät ystävät sydämessä – ja lyhyen lennon päässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nättien seinien sisällä on ihan hyvä olla ja kyllä minä seiniin kiinnyn, mutta maailma on niin paljon suurempi. On niin paljon mitä nähdä ja kokea, niin paljon mikä tekee minusta minut. Luopuminen mahdollistaa aina jotain uutta ja joskus on raivattava ihan urakalla.