INSPIRAATIO NYT: YMPÄRISTÖN JA ARKKITEHTUURIN EHDOILLA SISUSTAMINEN

Postauksen kuvat: Bo Bedre

Minua inspiroivat nyt suuresti sisustukset, joissa toistuvat ympäröivän luonnon ja rakennusten sävyt ja muodot.  Sellaiset ratkaisut, jotka yhdessä kodissa olisivat tökeröitä, voivat toimia toisessa täydellisesti. Miten kiehtovaa! Miten ihanaa! Sisustuksen ei tarvitse olla staattista tai ehdotonta.

Saan unohtaa “Minun kotiini ei tule mitään romanttista eikä mitään oranssia” -tyyppiset lauseet ihan suosiolla. Vaikka ne eivät juuri nyt sovi kotiini, niin ehkä asun tulevaisuudessa ihanassa vanhassa puutalokodissa, jonka ikkunoista näkyy oranssi naapuritalo?

14_nk73772_variante2

Esimerkkeinä tästä toimivat ihan meidän nykyisen vuokrakodinkin ratkaisut, eli sinisen sävyt sekä lamelliverhot. Kumpikaan ei tuntunut hyvältä Suomen rivitalokodissamme. Lamellit nyt eivät vain yksinkertaisesti sopineet ikkunoiden malliin, enkä kaivannut sinisen sävyjäkään.

Mutta tänne Tanskaan muutettuamme meidän ikkunoista näkyi upeasti meri (valitettavasti suurin osa näkymästä on sittemmin peittynyt uusien kerrostalojen taakse) ja sen harmaansininen sävy haluttiin tuoda sisällekin sohvan muodossa. Sinisen sohvan valinnasta voit lukea lisää täältä.  

Olen kirjoittanut myös moderniin arkkitehtuuriin sopivista lamelliverhoista ja pimentävistä lamelliverhoista makuuhuoneen sisustuksessa.

Tulevaisuuden kodissa Suomessa toivoisin näkeväni ikkunasta mäntymetsää ja tuovani sen vihreää sävyä sisustukseen jossain muodossa. Mutta voi myös olla, että ikkunasta näkyy vaikka keltainen talo ja päädynkin toistamaan sen sävyä jollain tavalla. En voi vielä ottaa kantaa suuntaan enkä toiseen, vaikka oman tyylini tunnenkin.

19_nk73951

Tänään haluan jakaa teille kuvat kauniista kodista, jossa on nimenomaan tällaisia arkkitehtuuriin ja ympäristöön sopivia ratkaisuja. Alkuperäisen jutun voi lukea tanskaksi täältä. Kyseessä on Kööpenhaminassa sijaitseva, vanhaan viljasiiloon rakennetun kerrostalon asunto, jossa ikkunoista näkyvä harmaansininen sävy toistuu myös sisätiloissa. Kaikki seinät ja lattia on jätetty betonille – ratkaisu, joka ei jokaiseen kotiin sopisi, mutta tänne kyllä.

13_nk73818

Olen minimalististen keittiöiden ystävä, mutta tässä kodissa kokovalkoinen, perustanskalainen tyyli voisi tuntua liian karulta. Sen sijaan tämä hieman lämpimämpi ja runsaampi “ranskalaisempi” tyyli sopii tähän kotiin loistavasti. Messinkiset yksityiskohdat tuovat kauniisti pehmeyttä ja puupinnat tietysti myös. Rakastan tuota laatoitettua tasoa ja sokkelia!

Mielenkiintoinen ja erityisen kaunis yksityiskohta on lasinen vitriinikaappi, jonka taustalle on jätetty betoniseinää ja jopa ikkuna! Joskus tanskalainen tyyli ripotella ikkunoita joka puolelle voi hieman vaikeuttaa suurempien huonekalujen sijoittamista, mutta ongelman voi siis ratkaista näinkin.

30_nk73660

Messinkiyksityiskohdat jatkuvat kylpyhuoneessa. Tuo kuviollinen laatta lattiassa on upea ja erityisen hieno idea on toistaa sitä allastasona.

05__dsc7513

Ulkoapäin rakennus on hyvin minimalistinen ja monotoninen. Ihailen noita “pitsikuvioisia” metalliparvekkeita, ne sopivat upeasti juuri tähän. Miettikääs, jos tilalla olisi perusbulkkiparvekkeet tai vaikkapa ranskalaistyyppistä romantikkaa – ilme olisi täysin eri! Tanskassa ei muuten harrasteta lasitettuja parvekkeita juuri ollenkaan.

18_nk73927_variante

Huh, kyllä kelpaisi tämä merinäkymä omastakin olohuone-ruokailutilasta!

Mitä piditte näistä kuvista ja mietelmistäni? Olisi kiva kuulla ajatuksia aiheesta.

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s