KAUNIIT VAI KAMALAT LAMELLIVERHOT?

Suomalaiset ovat verhokansaa ja harvemmin näkee kotia, jossa ei olisi verhoja ollenkaan. Täällä Tanskassa taas verhottomuus on hyvin yleistä. Perinteisiä sivuverhoja näkee harvoin ja vielä harvemmin sälekaihtimia. Sen sijaan lamelliverhot ovat tanskalaisten suuressa suosiossa.

Kyselin jonkin aikaa sitten Instagramissa, mitä mieltä olette lamelleista ja lähes puolet ilmoitti inhoavansa niitä. Omastakin mielestäni ne sopivat vain tietynlaisiin ikkunoihin ja arkkitehtuuriin. Välillä täällä näkee lamelliverhoja vanhojen talojen ruutuikkunoissa ja onhan se… noh, tyylitöntä. Sen sijaan tällaisiin moderneihin, suuriin ikkunoihin lamellit sopivat paremmin kuin hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on JYSKin lamelliverhot makuuhuoneessa ja todennäköisesti hankimme samat lähiaikoina myös olkkariin, joka on ollut tähän saakka kokonaan ilman verhoja.  Olen koko täällä asutun 1,5 vuoden ajan pohtinut olkkarin verhotilannetta, mutta koska ihan vieressä ei ole toista taloa, eikä meille näe sisälle kukaan, asia on vain jäänyt. Nyt viereen kuitenkin rakennetaan uutta taloa ja kohta kun uudet asukkaat muuttavat sisään, jokin näkösuoja yksinkertaisesti tarvitaan.

Koen lamellien sopivan parhaiten olohuoneemme tyyliin ja makuuhuoneesta kertyneen kokemuksen perusteella uskon niiden toimivan. Mielestäni nimittäin lamellit todellakin antavat todella kauniin valon huoneeseen ja valon määrää on tietysti helppo säädellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asensimme nämä aikanaan muuton yhteydessä ihan itse (tai siis mies asensi, haha) ja olihan siinä askartelua, mutta ihan hyvin se kuitenkin sujui. Asennus on siis ihan mahdollista hoitaa ilman ammattilaista.

Otimme pimentävän kankaan, mutta pimennysverhoina nämä eivät ole parhaat mahdolliset, koska raoista pääsee jonkin verran aina valoa sisään. Olemme kuitenkin tottuneet ja hyvin pärjänneet myös valoisina kesäkuukausina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lamelliverhot eivät tuo tilaan samanlaista pehmeyttä kuin raskaammat kangasverhot, eivätkä paranna akustiikkaa yhtä hyvin. Nämä seikat on siis hyvä huomioida. Lisäksi jos haluaa pitää ovia tai ikkunoita auki, pitää verhot aina vetää kokonaan sivuun, koska muuten ainakin täällä Tanskan tuulessa lamellit sotkeutuvat heiluessaan ja pitävät ärsyttävää ääntä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen kuullut lamelleja moitittavan myös siitä, että ne keräävät paljon pölyä, mutta oman kokemukseni mukaan näin ei tosiaankaan ole. Olen vieläpä aika tarkka siisteydestä ja innokas pölyjen pyyhkijä. Sanoisin, että kankaiset sivuverhot tai pinta-asennetut sälekaihtimet itse asiassa keräävät paljon enemmän pölyä.

Näiden lamellien pyyhkiminen esimerkiksi mikrokuituliinalla on myös todella helppoa, jos kokee pölyä kertyvän häiritsevästi. Itse pyyhin nämä meidän verhot juuri ensimmäistä kertaa (!), eikä pölyä jäänyt liinaan oikeastaan yhtään. Ehkä tuon pimentävän kankaan pinta on sopivasti aavistuksen liukas, eikä pöly jää siihen kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos siis pohdit lamelliverhoja kotiisi, voin kyllä suositella! Minimalistiseen ja moderniin skandityyliin nämä sopivat kuin nenä päähän. Älä turhaan pelkää julkitilamaista tunnelmaa tai “80-luvun parturi” -viboja. Jos muuten sisustus on kodikas ja tätä päivää, ei varmasti näillä verhoilla saa sitä pilattua.

Aiemman postaukseni lamelliverhoista löydät täältä.

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s