PARASTA TANSKASSA ON…

Olemme asuneet nyt Tanskassa puolitoista vuotta ja tällä kokemuksella halusin kirjoittaa muistiin, mikä täällä on parasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pohjoismaalainen elämäntyyli keskieurooppalaisella twistillä

Tanska on Pohjoismaa ja asiat sujuvat suomalaiseen meininkiin tottuneen näkökulmasta varsin mukavasti. Eroja Suomeen verrattuna on, mutta esim. useimmat asiat saa hoidettua sujuvasti verkossa. Kieli on puhuttuna äärettömän vaikea, mutta kirjoitettuna sitä pystyy ymmärtämään aika hyvin ruotsin pohjalta, mikä helpotti alussa ja helpottaa yhä. Täällä on turvallista ja luotetaan vahvasti toisiin ihmisiin, mikä on minulle todella tärkeää.

Tanskassa on mielestäni onnistuttu yhdistämään tämä pohjoismaalainen hyvinvointiyhteiskunta ja toimivuus keskieurooppalaiseen kulttuuriin sekä tunnelmaan.

Aarhus LatinerkvarteretAarhus Hay and Street Art

Rento suhtautuminen elämään

Tanskalaiset ovat tunnettuja hyggestään ja minusta rentous on siinä hyvin oleellinen ainesosa. Muistan vielä hyvin sen ensivaikutelman kun joka paikassa tuntui olevan niin äärettömän rentoa – kuitenkin samalla tyylikästä. Välillä täällä tuntuu, että voisi varmaan mennä alasti kadulle, eikä kukaan kiinnittäisi erityistä huomiota.

Täällä ei mielestäni nipoteta turhasta. Lapsen kanssa voi mennä minne vaan, meteliä tulee eikä se ketään haittaa. Minä ainoastaan suomalaisena välillä pyörittelen vähän silmiäni ilman pipoa kulkeville lapsille ja kaikenmaailman metelöinnille, hahah.

Tanskassa on olemassa tälle rentoudelle sanakin, pyt. Sitä käytetään silloin kun jokin asia ärsyttää, mutta sille ei voi mitään, joten siitä ei kannata murehtia eikä käyttää energiaa moiseen. Siinä on siis mukana aavistus välinpitämättömyyttä, jota on helppo aistia täällä useinkin, mutta ei siitä nyt tässä kohtaa enempää. Jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa. Minulle tämä näyttäytyy kuitenkin ehdottomasti enemmän positiivisuutena, kielteisiin asioihin ei jäädä niin helposti vellomaan. Iloisuus ja positiviisuus korostuvat yleisessä tunnelmassa.

Aarhus Rådhus and Sand

Kaunis luonto

Tanskassa on hyvin vähän metsää, mutta ne harvat alueet ovat todella kauniita. Jaksan ihailla vanhaa lehtimetsää, joka on suomalaiselle kovin eksoottinen. Erityisen upeaa luontoa tarjoavat kuitenkin hiekkarannat, etenkin Jyllannin länsirannikolla. Niistä on suunnitelmissa kirjoittaa oma blogipostauskin.

Aarhus Risskov Forest RiiskovOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lukuisat pikkuputiikit ja kahvilat

Tanskassa pikkuputiikkikulttuuri on voimissaan ja se on aivan ihanaa! Liikkeet menevät tosin aikaisin kiinni ja sunnuntaisin kaikki on suljettuna, mutta siihen on tottunut.  Rakastan fiilistellä kapeilla kujilla ja kurkistella suloisiin putiikkeihin, joissa palvelu on aina niin sydämellistä ja tietysti pöydillä palavat kynttilät. Myös pieniä kahviloita ja ravintoloita on paljon – keskustan ulkopuolellakin. Niissä ehkä palvelun taso vähän enemmän vaihtelee, mutta yleensä sisustus on aina kaunis, ruoka hyvää ja tunnelma mukava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viihtyisät ja rennot tapahtumat

Tanskalaiset todella osaavat järjestää (hipsteri)tapahtumia, isoja ja pieniä. Niiden pystyttäminen tuntuu sujuvan heiltä rennosti, ihan käden käänteessä. Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen pojan koululla järjestetty tapahtuma, jota mainostettiin pienenä ja rentona koko perheen lauantaina. Noh, siellä oli varmaan 30 erilaista toinen toistaan upeampaa myyntikojua, pyöränkorjausta, popcorn-kärryä, tuntikausia kestänyt huutokauppa, kasvomaalausta, ruokamyyntiä, bändi soittamassa ja ihan festarifiilis. Ja kaiken sen olivat järjestäneet noin 10-vuotiaat lapset vanhempineen.

Itse olen työni puolesta ollut järjestämässä monia tapahtumia ja todellakin tiedän, etteivät ne synny itsestään, joten arvostan tätä paljon. Yritän täällä hieman imeä ideoita ja oivalluksia tulevaa varten, jos vaikka vielä joskus olen tapahtumien parissa töissä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERAaarhus street

Arkkitehtuuri ja muotoilu

Kauniit, vanhat talot luovat aivan ainutlaatuista tunnelmaa Tanskassa ja niiden vastapainoksi uusi arkkitehtuuri on modernia, kiinnostavaa ja monipuolista. Designia on joka paikassa ja kauniita sisustuksia tulee vastaan melkein ähkyksi asti. Nautin kyllä kun saan elää näin visuaalisesti viehättävässä ympäristössä! Myös muodin suhteen Tanska on mielenkiintoinen paikka asua. Monilla täällä on taito pukeutua rennon tyylikkäästi ja aika ajattomasti, juuri sillä tavalla kuin itsekin mieluiten haluaisin pukeutua.

Kuitenkin jännästi sekä sisustus että muoti ovat kiinnostaneet minua paljon vähemmän täällä asuessa kuin Suomessa. Ehkä syynä on juuri se, että ärsykkeitä näillä alueilla tulee niin paljon, etten pysty vastaanottamaan sitä kaikkea inspiraatiota ja syntyy jonkinlainen vastareaktio. Totta kai olen ostanut täällä vaatteita ja sisustanut kotia, mutta vähemmän kuin olisin odottanut. Sen sijaan luonto ja metsä (siis juuri ne asiat, joita täällä on vähemmän kuin Suomessa) tuntuvat erityisen merkityksellisiltä ja tärkeiltä inspiraation lähteinä.

new architecture denmark 2018OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikuttavat museot 

Yksi minulle yllättävä asia on ollut museoiden taso. Jos siis reissaatte Tanskassa, suosittelen todella lämpimästi vierailemaan paikallisissa museoissa. Ne ovat hienoja elämyksiä ja yleensä toteutettu kaikkia aisteja puhutteleviksi kokonaisuuksiksi. Alle 18-vuotiaat pääsevät sisään aina ilmaiseksi, eikä aikuistenkaan pääsylippu ole yleensä kallis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvät pyöräilyolosuhteet

Ihanan leveät ja selkeät pyörätiet houkuttelevat fillaroimaan! Talvi on lauha, joten yleensä pyöräily onnistuu ympäri vuoden. Toki veden- ja tuulenpitävää varustetta tarvitaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanskalaisten ylpeys omasta maastaan

Täällä ollaan äärettömän ylpeitä tanskalaisuudesta, designista, yrityksistä, kulttuurista, ihan kaikesta. Mielestäni se on hienoa ja meillä suomalaisilla olisi tästä opittavaa. Tanskalaiset eivät pelkää kertoa omasta maastaan positiivisia asioita ja ovatkin onnistuneet brändäämään itsensä ja yrityksensä sen ansioista ihailtavan menestyksekkäästi.

Design chairs _ ant

Toivottavasti nyt ei mene ihan täysin fiilis, mutta listaan lyhyesti vielä asiat, jotka ovat minusta ikävimpiä Tanskassa, täysin siis omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni perustuen:

  • Kieli, joka ei sinänsä teknisesti ole mitenkään vaikea, mutta jota on puhuttuna todella vaikea ymmärtää ja joka kuulostaa mielestäni edelleen aika hirveältä. Alussa motivaationi oppimiseen oli todella hyvä, mutta nyt kun työskentelen tanskalaisten kanssa, olen lähes luovuttanut, noloa ja nurinkurista kyllä.
  • Ainainen tuuli ja sade. Suomessa ilmasto on paljon kivempi, ikävöin neljää vuodenaikaa. Suomessa on kesälläkin usein lämpimämpi kuin täällä.
  • Välillä tuntuu, että täällä hieman unohdetaan muidenkin maiden olemassaolo, eikä vaikutteita muualta mielellään oteta. Tai vähätellään. Se tuntuu aavistuksen huvittavalta, koska kovin suuresta maasta ei kuitenkaan ole kyse.

Danish living autumn flowers

Isosti plussan puolella kuitenkin ollaan ja kokemuksena täällä asuminen on ollut varsin positiivinen, vaikeista päivistä ja ärsyttävistä hetkistä huolimatta.

Tiedän jo nyt, että tällä maalla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Toivon, että voin säilyttää elämässäni ripauksen tanskalaista tunnelmaa ja elämänasennetta, minne tieni jatkossa viekään.

Advertisement

2 thoughts on “PARASTA TANSKASSA ON…

  1. Onpa mielenkiintoista juttua sinulla! Kiva seurata kertomistasi. Tanskan kokemuksia harvoin näkee, yleensä elämästään kertoilevat vaikkapa USA:ssa tai Ranskassa asuneet suomalaiset.
    Muistan taannoin televisiosta muutaman tanskalaisen tv-sarjan. Ensin tulee mieleen tosi-tv sarja aikuisista pariskunnista jotka muuttivat yhteen. Heillä oli vaikeuksia päättää mitkä tavarat otetaan mukaan uuteen yhteiseen kotiin ja sisustussuunnitteljia auttoi heitä. Tuloksena ihania pikku koteja, oikeita hygge-pesiä!
    Toinen sarja kertoi kuningashuoneen vuodesta. Erityisesti jäi mieleen lapsiaan pyörällä kuljettava kruununprinssi, linnan remontti, ja hovin suomalainen taloudenhoitaja Marjo Turtola. Kummastakin sarjasta todella huokui rento ja rempseä asenne, niin erilaisista elämäntavoista kuin ne kertoivatkin.
    Mielenkiinnolla odotan uusia juttuja sinulta.

    Like

    1. Kiitos kommentistasi Tarja. Tuo on varmaan totta, että Tanskasta vähemmän kirjoitetaan, eikä täällä niin paljon suomalaisia ehkä olekaan. Lisäksi elämä eroaa vähemmän toisten Pohjoismaiden välillä, nämä ovat tällaisia pieniä eroavaisuuksia, joista kirjoitan.

      Tuo on kyllä niin totta, että tanskalaiset osaavat luoda niitä hygge-pesiä ja jotenkin se tulee heiltä niin luonnostaan. Esim. töissäkin sen huomaa! Meillä oli perjantaina pieni illanvietto työpäivän jälkeen ja he halusivat välttämättä roudata sohvia, torkkupeittoja, tyynyjä ym (jep, totta kai niitä löytyi toimistolta!) yhteen neukkariin ja luoda sinne sellaisen kynttilävalaistus-tunnelman. Ei sitä nyt normaalissa kahvihuoneessa kukaan halua perjantaina hyggeillä. Ja kyllä tilasta tulikin aivan ihana ja kutsuva.

      Ja jep, rentous & rempseys ovat kuvaavia sanoja, usein menee riehakkuudenkin puolelle. Siinä on varmaan se suurin ero yleisesti suomalaisiin verrattuna.

      Kiva, jos jäät seurailemaan blogiani! 🙂

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s