LEMPEITÄ AJATUKSIA SOMESTA

Ajattelin kirjoittaa tällaisesta aiheesta, joka aiheuttaa välillä itselleni huonoa omaatuntoa – ehkä jollekin muullekin? Nimittäin somen käyttö ja siihen koukussa oleminen.

Minkä ihmeen takia minulla on tarve jakaa elämääni kaikelle kansalle? Miksi ilahdun tykkäyksistä ja kommenteista? Välillä sitä jotenkin ihailee niitä kanssakulkijoita, joilla ei vastaavaa intoa ole.

Tuntuukin siltä, että on enemmän cool sanoa, ettei käytä mitään somekanavia kuin avoimesti kertoa, että käyttää niitä aktiivisesti.

Kuitenkin tässäkin asiassa haluan keskittyä näkemään hyvät puolet ja kauneuden kaikkien uhkakuvien sijaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistatteko ihanan ysärin, jolloin ei ollut kateutta, riippuvuuksia, ulkopuoliseksi jäämisen pelkoa, pinnan kiillotusta tai keskittymisvaikeuksia?

En minäkään.

Some-kavanat ovat tuoneet elämääni todella paljon hyvää ja iloa, oikeastaan pelkkää hyvää ja iloa. Kaikki ystäväni täällä Tanskassa ovat löytyneet somen kautta ja oikeastaan duunitkin. En olisi edes tajunnut hakea nykyiseen työhöni, jos siitä ei olisi somessa vinkattu, sillä en ollenkaan seurannut avoimia paikkoja kyseiseltä maantieteelliseltä alueelta.

Lisäksi olen somen kautta saanut kontakteja, joiden ansiosta olen päässyt kokeilemaan taitojani freelance-valokuvaajana ja stylistina aina silloin tällöin. Totta kai kaikki tämä verkostojen rakentaminen olisi voinut olla mahdollista ilmankin somea, mutta luultavasti ainakin hitaampaa.

Some-kanavien kautta ja blogin välityksellä olen tutustunut aivan äärettömän inspiroiviin ihmisiin, jotka jakavat samoja intohimoja kanssani. Lisäksi pidän yhteyttä monien sellaisten huippytyyppien kanssa, jotka ovat jääneet live-elämästä elämäntilanteiden ja sijaintien muuttuessa.

Muistatteko ihanan ysärin ja 2000-luvun alun, jolloin ei ollut kateutta, riittämättömyyden tunnetta, riippuvuuksia, ulkopuoliseksi jäämisen pelkoa, pinnan kiillotusta tai teeskentelyä, keskittymisvaikeuksia saati julkkisten haukkumista? Kun kaikki olivat ihan täysin läsnä toisilleen koko ajan, kumppanin ja ystävien löytäminen oli helppoa ja kaikki niin oli ihanan aitoa? En minäkään.

Itse asiassa kaikkea tuota edellä mainittua ahdistavaa ja negatiivista oli omassa henkilökohtaisessa elämässäni jopa enemmän ennen somea (mikä voi tietysti johtua yksinkertaisesti iästäkin). Nämä asiat osittain kuuluvat elämään ja kasvamiseen sekä  homo sapiensin lajityypilliseen käyttäytymiseen. Me olemme tuoneet ne someen, eikä some meidän elämäämme.

Autumn Flowers Collage

Totta kai on tärkeää käyttää sosiaalisen median kanavia harkiten ja kuten alussa myönsin, ne aiheuttavat hyvin helposti riippuvuutta. Lisäksi on erittäin ikävää sekä vakava asia, miten paljon erilaiset sovellukset mahdollistavat sellaista kiusaamista, jota ei ennen ollut.

Kuitenkaan mielestäni ainoa oikea ratkaisu ei ole pelottelu tai varsinkaan se, etteivät vanhemmat ole mukana somessa. Äitinä toivon, että voin olla esimerkkinä lapselleni siitä, että some voi tuoda paljon iloa elämään sekä paremmin myös pysyä mukana ilmiöissä, jotka koskettavat kasvavaa pikkukoululaistani.

Olen varmasti päässyt kauhean vähällä, sillä julkisesta blogista ja avoimesta IG-tilistä huolimatta en ole oikeastaan ikinä saanut todella negatiivisia kommentteja.

Sen sijaan olen saanut paljon kannustusta. Kiitos siitä kaikille seuraajilleni! Teen parhaani, jotta jaan samaa hyvää itse eteenpäin. Ajattelen, että tuurin ja fiksujen (sekä vähien, haha) seuraajien lisäksi kyse on myös omasta asenteestani, sillä kun voi yleensä vaikuttaa aika moneen.

Instagram on minulle kuin kiitollisuuden hetkien päiväkirja. Juuri viime viikolla selasin läpi kaikki Tanskan alkuaikojen postaukset ja storyt. Tuli kyllä NIIN hyvä fiilis. Facebookissa olen puolestaan laittanut ilmoitukset muistoista päälle ja monesti päivä alkaakin ihanasti jollain hauskalla muistolla vuosien takaa –  usein myös liikutuksen kyynelillä.

Kuitenkin lohdullista on myös ajatella sitä, miten moni asia elämässäni on täysin riippumaton somesta. Kaikkein tärkeimmät ihmiset ja merkittävimmät hetket – niihin eivät somekanavat liity.

Niinpä tämän syksyn aikana haluan lempeästi muistuttaa itseäni siitä, ettei jokaista postausideaa tarvitse toteuttaa (ei se olisi edes realistista!) tai onnistunutta kuvaa jakaa. Lisäksi lupaan pitää joka viikko ainakin yhden kokonaan some-vapaan päivän. Se ei kuulosta paljolta, mutta on ihan riittävän iso haaste minulle tähän alkuun.

Millaisia ajatuksia tämä aihe herättää?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s