Viime viikonloppuna Suomessa juhlittiin koulujen päättäjäisiä, täällä Tanskassa olisi vielä kuukausi koulua jäljellä. Tosin täälläkin taidetaan kohta juhlia ylioppilaita (hieman pihalla tästä systeemistä). Joka tapauksessa lämpimät onnittelut kaikille ylioppilaille, valmistuneille ja koulunsa päättäneille!

Muistan omat ylioppilasjuhlani todella hyvin, se päivä oli ihan mielettömän upea ja juhlava. Tunne siitä, että oli tehnyt töitä selkeän päämäärän eteen ja saavuttanut sen, oli aivan mahtava. Kun valmistuin yliopistosta viisi vuotta myöhemmin, kävin vain tylsästi hakemassa todistukseni jostain toimistosta ja jätin juhlat kokonaan väliin. Miten typerää, kyllä maisterinpaperit olisivat ansainneet ihan omat juhlansa! (Tämä on niitä harvoja asioita, joita oikeasti elämässä kadun.)

Onneksi vanhempani olivat kuitenkin hereillä ja halusivat antaa minulle lahjan, josta muistaisin tämän saavutukseni loppuelämäni ajan. Sain heiltä Artekin klassikon, ritiläpenkin. Penkki sai kunnian olla ensimmäinen design-huonekaluni.

Sisustus kyllä kiinnosti silloinkin, mutta ajatus monien satojen eurojen laittamisesta yhteen huonekaluun oli vuosien opiskelujen jälkeen hyvin epärealistinen. Niinpä jos olisin saanut vastaavan summan rahaa, olisin varmasti käyttänyt sen useampaan halvempaan tavaraan, jotka olisivat ajat sitten lähteneet jo kiertoon. Sen sijaan tästä penkistä en luovu ikinä.

Tämä niin kovin yksinkertainen puinen huonekalu on uskomattoman monipuolinen! Välillä tuntuu, että liiankin, koska on vaikeaa päättää, minne sen sijoittaisi. Se sopii täydellisesti kukkapöydäksi, yöpöydäksi, lastenhuoneeseen, olohuoneen sohvapöydäksi tai rahiksi, keittiön nurkkaan… mihin vain! Meillä tämä penkki on tällä hetkellä eteisessä, jossa tarvitaan lasku- ja istumistilaa, mutta halusin kokeilla sitä kuviin ruokailutilan yhteyteen. Ja hyvinhän se siihen sopii! Tämä penkki pääsee meillä usein ruokapöydän ääreen silloin kun on enemmän porukkaa. Etenkin lapset tykkäävät istua sillä vieretysten.

Ja penkkiin liittyvä tunnearvo tekee siitä kiistatta vieläkin kauniimman silmissäni.

Niistä ihanista ylioppilasjuhlista käteen ovat jääneet muistot ja valokuvat, mutta myös muutama lemppariklassikko. Esimerkiksi Aalto-maljakot, jotka silloin sain, ovat todella rakkaita nykyään. Ehkä niihin aikoihin olisin mielummin ottanut vastaan rahaa ja käyttänyt sen reissuihin tai uusiin kenkiin, mutta paljon parempi näin.

Niinpä taidankin tulevaisuudessa noudattaa vanhempieni neuvoja ja antaa lähipiirini nuorille valmistuville lahjaksi laadukasta, ajatonta muotoilua. Sanotaanhan sitä, että lahja saa olla myös antajansa näköinen. Ainakin minä muistan tästä penkistä aina vanhempani ja sen, miten ylpeitä he olivat valmistumisestani.

 

Muistakaa juhlia saavutuksianne!