Meillä on sisustusbloggaajien kesken tapana heittää toisillemme ajankohtaisia postaushaasteita ja tähän syksyyn saimme Keltainen kahvipannu -blogin Pauliinalta todella mielenkiintoisen aiheen: Miten sisustaa ekologisemmin?
Tuleeko teille ostoskrapula uusia hankintoja tehdessä? Mietittekö, kuinka suuren hiilijalanjäljen jätätte ostoksia tehdessä? Mietittekö, missä tuote on valmistettu, mistä materiaalista ja millaisissa oloissa? Mitä vinkkejä teillä olisi ekologisempaan sisustamiseen?
Aihe on todella tärkeä, joten halusin ehdottomasti olla haasteessa mukana. Hetken jouduin kyllä miettimään, mikä on oma kulmani tähän aiheeseen. Olen nimittäin aika kaukana sellaisesta taitavasta kirppistelijästä ja vanhan tavaran tuunaajasta, kuten esimerkiksi Pauliina. Lisäksi ulkomailla asuminen ei ole kovin ekologista – tavaran kuljettaminen maasta toiseen aiheuttaa päästöjä ja kotimaahan tulee lennettyä aika usein. Toisaalta kauemmas suuntautuvat matkat ovat nyt tauolla meidän perheellä, tämä uudessa kotimaassa seikkailu ja Suomessa vierailu riittävät.
Kiistatta vanhan tavaran hankkiminen on ekologisempaa kuin uudistuotantoa vaativan esineen ostaminen. Haluaisin oppia kirppistelyn jalon taidon, etenkin kun täällä Tanskassa markkinat ovat kertakaikkiaan mahtavat. Haaveissa on ainakin vanha senkki tai kaappi (tämä haave on ollut mulla jo vuosia itse asiassa). Mutta suurin osa kotimme tavaroista on ostettu uutena ja varmaan niin tulee olemaan jatkossakin.
Tavoitteena ja punaisena lankana hankinnoissani minulla on kuitenkin se, että ostan laadukkaita, luonnonmateriaaleista valmistettuja tavaroita uutena, mutta ne vanhenevat kanssani. Olen nuorempana tehnyt ihan tarpeeksi sinne päin -hankintoja ja oppinut niistä paljon. Nykyään ajattelen, että haluan säästää niin kauan, että saan sellaisen tuotteen, joka kestää vanhenemista, johon saa varaosia ja joka on eettisesti valmistettu.
Esimerkkejä tällaisista tuotteista ovat kotimaiset Muuramen lipastomoduulit, joita voi kerätä vaikka yksi kerrallaan. Niiden design kestää aikaa ja sarjaa voi täydentää vuosienkin kuluttua. Meillä on Suomen kodissa Adean laadukas sohva (jota ikävöin!) ja siinä on vaihdettavat päälliset. Näin ollen koko sohvaa ei tarvitse uusia, jos päälliset kuluvat tai eivät enää miellytä silmää. Adean sohvat valmistetaan tilauksesta asiakkaalle tämän tarpeiden mukaan. Ylimääräinen varastointi ja kuljettaminen jää tällöin pois.
Olen minimalisti ja tuntuu, että tämä taipumus vain vahvistuu vuosi vuodelta. En halua mitään turhaa ympärilleni, mikä estää aika tehokkaasti hankintojen tekemistä. Tavaran pitäminen vähäisenä on myös ekologista. Me asumme tällä hetkellä 70-neliöisessä kerrostaloasunnossa ja itse asiassa mahdumme tähän erittäin hyvin. Olemme ajatelleet, että myös Suomessa voisimme tulevaisuudessa hyvin asua tämän kokoisessa asunnossa, mutta hyvällä sijainnilla lähellä tarvittavia palveluita. Näin ollen voisimme elää ilman kahta autoa kuten nyt täällä Tanskassa. Se olisi todellakin ekologisempaa kuin lähteä kahdella autolla päivittäin lähiöstä liikenteeseen.
Olen siinä mielessä materialisti, että rakastan kaunista designia ja laadukkaita tavaroita. Olen valmis panostamaan rahallisesti aika paljon sisustustuotteisiin. Mutta sen myötä myös pidän niistä todella hyvää huolta! Huollan, pesen, korjaan ja korjautan. Tämä lisää tavaroiden käyttöikää. Suosin luonnonmateriaaleja, koska ne pysyvät pidempään hyvänä ja niitä on helpompi huoltaa. Ja kun luovun jostain, en todellakaan raaski heittää sitä noin vain sekajätteeseen, vaan kierrätän huolellisesti ja kaiken käyttökelpoisen myyn tai annan eteenpäin uuteen kotiin.
Koska olen design-intoilija, vältän tietysti viimeiseen asti kopiotuotteiden hankkimista. Kopioihinhan liittyy paljon eettisiä ongelmia. Tästä on nyt tänä syksynä ollut suomalaisten design-yritysten keskuudessa käynnissä hieno ja tärkeä #loveoriginal -kampanja, jossa pyritään kasvattamaan tietoisuutta siitä, miten paljon oikeasti kopiotuotteita onkaan. Itse olen vähän hysteerisenkin tarkka tämän suhteen, koska olen joskus ostanut kopioita tietämättäni ja se vasta on tuntunut nololta ja typerältä! Aiheesta saisi pitkän oman postauksen helposti, joten tyydyn toteamaan, että kun ostaa alkuperäistä designia, voi luottaa varmemmin siihen, että ekologiset ja eettiset asiat ovat taustalla kunnossa.
Miten sitten voisin itse asua ja sisustaa ekologisemmin? Monellakin tavalla! Paheenani on liika pyykinpesu sekä liian tiheät kuumat suihkut, joista pitäisi oppia ehdottomasti eroon. Lisäksi hyvä tavoite olisi kartoittaa second hand -markkinat aina kun tulee tarve hankkia jotain. Vastaava tai jopa sama tuote voi löytyä helpostikin käytettynä! Uusien hankintojen kohdalla haluaisin keskittyä ostamaan yrityksiltä, joiden tuotantoprosessi on eettisesti ja ekologisesti kestävä sekä läpinäkyvä – esimerkkeinä tällaisista yrityksistä tulevat mieleen ainakin Sera Helsinki ja Hakola.