Heippa ihanat, ja hyvää uutta vuotta! Mitä teille kuuluu?
Minulle kuuluu hyvää. Oli oikeastaan aika haikeaa, mutta samalla ihanaa aloittaa uusi vuosi. Totesin tuossa viime vuoden lopussa, että koko vuonna 2020 oli vaikea elää hetkessä. Oli silloin kun ja sitten kun. Oli aika ennen koronaa, aika ennen Suomeen muuttoa, aika uuden kodin löytymisen jälkeen ja koko ajan monta rautaa tulessa. Poikkeusvuosi kaiken kaikkiaan.
Maailman mittakaavassa viime vuosi oli todella synkkä, mutta omassa elämässäni tapahtui paljon hyvää. Olen tuntenut siitäkin hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Saanko iloita siitä kaikesta?
Pääsimme muuttamaan takaisin Suomeen helpommin kuin olisimme koskaan uskoneet – varsinkin kun globaali pandemia oli päällä rajoituksineen. Molempien työkuviot järjestyivät ihanteellisesti, lapsen uusi kansainvälinen koulu osoittautui hyväksi ja löysimme vuokra-asunnoksemme todellisen helmen. Tyylikäs ja kaunis kaupunkikoti aivan keskustassa, mutta rauhallisella paikalla järven rannalla. Huh! Tämähän oli pitkään unelmani ja nyt se toteutui ihan vahingossa.
On ollut merkityksellistä olla taas lähellä perhettä ja ystäviä (tosin kaukana Tanskan ystävistä), etenkin tällaisena maailman aikana kun matkustaminen on lähes mahdotonta. Olen päässyt perhejuhliin, illanviettoihin, siskoni vihkimistilaisuuteen ja moneen muuhun tärkeään. Hyvin etuoikeutettua. Minä ja kaikki läheiseni ovat vieläpä pysyneet terveinä.
Samaan aikaan pohdin, oliko muutto takaisin Suomeen oikea ratkaisu. Välillä ikävöin niin paljon Aarhusin kaduille, että rintaan sattuu.
Onneksi muu perhe osaa elää hetkessä paremmin. Mieheni on ollut erityisen tyytyväinen paluumuuttoon ja onhan se myönnettävä, että oikea ratkaisu tämä oli.
Kampaajani kommentoi joulun alla, että jotain merkittävää on selvästi tapahtunut elämässäni vajaat puoli vuotta sitten. Jokin iso stressi on poistunut. Sillä silloin hiukseni ovat alkaneet kasvaa takaisin, oheneminen ei ollutkaan pysyvää.
Nyt minulla on kunnon kerros uutta viisisenttistä hiusta ihanasti tuolla alla, olen vielä kohta pulassa niiden kanssa, heh.
Oliko kyse oikeasti stressistä, sitä en tiedä. Mutta muuttoon se selvästi liittyy. Arvelen, että veden laadullakin on osansa, sillä tanskalainen kova vesi oli todella vaikea hiuksilleni ja iholleni. Mutta ehkä elimistöni oli myös jonkinlaisessa isommassa stressitilassa kaiken epävarmuuden keskellä, vaikka kovasti Tanskassa asumisesta nautinkin.
Olen uusien alkujen ihminen ja vuoden vaihtuminen oli jotenkin symbolisesti todella merkityksellinen itselleni. Nyt se alkoi, uusi vuosi, uusi kokonainen vuosi Suomessa. Tänä vuonna haluan olla enemmän läsnä ja ensimmäisten päivien perusteella olenkin. Se on ihana tunne.
Mitä sitten toivon tältä vuodelta? Noh, kyllähän kesälomareissu Tanskaan on ykköstoive. Ja ennen sitä pandemiatilanteen helpottaminen ja rokottamisen onnistuminen.
Olemme muutosta asti etsineet omaa asuntoa, joten oman kodin löytyminen on myös tämän vuoden toiveissa korkealla. Onneksi meillä on kuitenkin tämä ihana vuokrakoti, jossa viihdymme hyvin, joten mitään todellista kiirettä tällä asunnon löytymisellä ei ole.
Kaikken suurin toiveeni liittyy kuitenkin alla olevan kuvan kassissa olevaan tekstiin. Sain tämän ihanan kangaskassin ystävältäni joululahjaksi ja nyt se roikkuu makuuhuoneessamme näkyvällä paikalla minua muistuttamassa.
En halua vertailla itseäni muihin, en hyvässä enkä pahassa. Vertailu ei vie minua kohti tavoitteitani, eikä toisen ihmisen elämästä koskaan näe koko kuvaa.
Emme vertaa ystäviämme tai perheenjäseniämme muihin, joten miksi niin helposti vertaamme itseämme muihin?
Se oma persoona siellä kaiken vertailun alla, se on merkityksellistä. Se olet sinä. Se olen minä. Ja se on se, minkä maailma meistä haluaa ja ansaitsee.
Live light. Travel light. Spread the light. Be the light.
Onnellista uutta vuotta!
Visu Sillvan 