Lähdön hetkellä kaiken näkee lempeämmin. Valo on maagisempi. Tutut kulmat näyttävät eriltä. Pienet asiat, jotka aiemmin ärsyttivät, saavat vain hymyilemään.

Opin rakastamaan tätä kaupunkia ja reilun kuukauden päästä on aika lähteä. Tuntuu hetkittäin siltä, että kaikki pitää vain jättää. Ihanat rannat, kauniit metsät, upeat ihmiset, suloiset putiikit, kiehtovat kadut ja kauniit rakennukset.

Mutta oikeasti saan ottaa mukaan paljon, sen kaikkein tärkeimmän. Itseni ja perheeni, ja sen millaisia meistä on tullut täällä. Sillä asuinpaikat ja seikkailut muuttavat meitä. Tosin usein vasta jälkikäteen huomamme kunnolla, miten.

Olen asunut kaksi kertaa aiemminkin ulkomailla. Usein lisään, että ihan lyhyitä pätkiä vain. Mutta oikeastaan se asumisen kesto ei ole oleellinen asia.

Muutama kuukausi vieraassa maassa voi opettaa ja tarjota enemmän elämyksiä kuin kymmenen vuotta tutuilla kulmilla. Usein mieleenjäävimmät hetket, tärkeimmät päätökset ja suurimmat harppaukset henkisessä kasvussa tapahtuvat lopulta nopeissa, ohikiitävissä hetkissä.

Omalla kohdallani niihin on liittynyt usein muutto ja nimenomaan pois Suomesta oleminen – joskus ihan erityinen lomamatkakin on riittänyt tuottamaan oivalluksia. En missään nimessä ajattele, että Suomessa ympäristönä olisi jotain vikaa, pänvastoin. Etäisyys vain auttaa näkemään asiat selkeämmin. Ulkomailla tunnollisen suorittajan on helpompi antaa asioiden olla.

Ulkopuolisuuden tunne voi olla joskus vaikeaa, mutta minulle siitä on tullut myös suuri luovuuden lähde. Siinä kai yksi ulkomailla asumisen (tai ylipäätään muuttamisen) viehätyksestä.

Seikkailut jatkuvat, enkä pidä ollenkaan mahdottomana ajatuksena, että jossain kohtaa kotiosoitteeni tulee taas olemaan Suomen ulkopuolella. Oikeastaan juuri nyt pidän sitä varsin todennäköisenäkin. Samalla kuitenkin on vahvistunut tunne siitä, että Suomi on ja tulee aina olemaan se oikea KOTI.

 

Kuvan minusta otti Kamanasish Debnath