Olen saanut tänä vuonna paljon kommentteja rohkeudesta. Moni on todennut, että olettepas te rohkeita kun muutatte ulkomaille. Osa on tunnustanut, että haluaisi itsekin tehdä jotain vastaavaa, jos rohkeus riittäisi. Moni työkaverini on sanonut, että on oppinut minulta nimenomaan rohkeutta. Se tuntuu todella upealta ja suorastaan kunnia-asialta.
Olen siis monen mielestä rohkea. Ja kai olenkin tehnyt elämäni aikana monia rohkeita juttuja. Mutta minä olen aina halunnut nähdä maailmaa ja kokea uusia asioita. En ole uskaltanut jättää tilaisuuksia käyttämättä. Rohkeiden päätösten takana on siis oikeastaan ollut ihan puhdasta pelkoa. Olen pelännyt sitä, mitä tapahtuisi, jos en uskaltaisi tehdä muutoksia. Kuinka paljon katuisin? Mitä ovia sulkisin?
Minun elämässäni ne asiat, jotka ovat pelottaneet eniten, ovat opettaneet ja antaneet eniten. Aina.
Unelmilla on tapana toteutua ja siksi jo pelkästään unelmien ääneen sanominen vaatii valtavasti rohkeutta. Viime vuonna listasin vanhaan blogiini asioita, joista unelmoin. Aloin myös puhua unelmistani enemmän. Listalla ensimmäisenä komeili haave ulkomailla asumisesta ja työskentelystä. Kun siis tämä tilaisuus tarjoutui, Tanskaan muutto perheen kanssa, niin miten olisin uskaltanut kieltäytyä?
Pitää myös muistaa, että erilaiset asiat ovat rohkeita eri ihmisille. Mieheni mielestä minä olen äärimmäisen rohkea kun olen lähtenyt rakentamaan täällä Aarhusissa verkostoja tyhjästä osallistumalla kursseille, tapahtumiin ja illanviettoihin. Minulle tällainen ei kuitenkaan ole erityisen rohkeaa! Pientä jännitystähän se aiheuttaa mennä mukaan tilaisuuksiin, joissa en tunne ketään, mutta mitään erityistä rohkeutta tällainen ei minulta vaadi.
Minä pidän äärimmäisen rohkeina ihmisiä, jotka lähtevät isoihin remontti- tai talonrakennusprojekteihin. Samoin on mielestäni ihailtavaa ja rohkeaa haluta suuri perhe. Meille ja etenkin parisuhteellemme pojan vauva-aika oli niin rankkaa, että emme ole vieläkään uskaltaneet lähteä toiselle kierrokselle. Mutta ehkä juuri siksi vielä joskus rakennamme talon ja laajennamme perhettä – silloin voitte todellakin kehua rohkeuttani!
Yhdessä lastenkirjassa todetaan, että rohkea on se, joka uskaltaa, vaikka pelottaa. Ja näinhän se on.
Mitä tilaisuuksia sinä et uskaltaisi jättää käyttämättä?