Alan olla tottunut Tanskan jatkuvaan tuuleen. Se on vähän niinkuin pakkanen Suomen talvessa, kuuluu asiaan ja on varustautumiskysymys. Edelleenkään en ymmärrä tanskalaisnaisten tapaa pitää pitkät, keskijakauksella olevat (tietysti värjäämättömät tai hyvin luonnollisesti raidoitetut) hiukset auki ja painella menemään ilman pipoa säässä kuin säässä. Mutta heidän hiuksensa näyttävät upeilta ja laskeutuvat täydellisesti siitä huolimatta. Itselläni on tukka täällä aina järkyttävässä takussa, vaikka se on vain polkkamittainen. Lisähuomiona se, että tanskalaisilla lapsillakaan näkee harvoin pipoa päässä. Ehkä omat korvani vaan ovat niin kylmänarat siksi, että aina on lapsena lyöty pipo päähän kun asteet putoavat alle kahdenkympin.

Lapsi saa aina valtavan puheripulin kun haen hänet koulusta. Suomessa hän oli päiväkodin jälkeen hiljaista poikaa, mutta sielläpä hän höpöttelikin epäilemättä tauotta omalla kielellään menemään koko päivän. Koulussa kaksi uutta kieltä rajoittavat merkittävästi ilmaisua ja muutenkin pitää olla enemmän hiljaa. Tämä purkautuu melko hauskana tarinointina joka iltapäivä.

6-vuotiaat varmaan aika usein keräilevät kaikenlaisia aarteita, joita aikuiset eivät ymmärrä. Omani halusi tuossa eräänä päivänä lisätä aarrekokoelmaansa rukkasen sisältä irronnutta nukkaa, jonka hän oli pienissä sormissaan pyöritellyt palloksi.

Pystyn keskustelemaan kielikurssilla tanskaksi politiikasta ja pitämään esitelmän suomalaisesta saunakulttuurista, mutta en edelleenkään selviä ravintolassa tilaamisesta tai vaatekaupassa asioinnista ilman, että joko asiakaspalvelija tai minä pyytää vaihtamaan kieltä englantiin. Useimmiten se asiakaspalvelija. Kauhean imartelevaa, haha. Kuitenkin saan myös usein kehuja, jos edes yritän puhua tanskaa. Pystyn myöskin puhumaan tanskaa kansainvälisen luokan lasten kanssa, jotka ovat tottuneet erilaisiin aksentteihin ja osaavat useita kieliä, mutta tanskalaisen puolen koululaisten kanssa olen vaikeuksissa.

Se, että suomalaiset ihan oikeasti pitävät yleisesti ottaen lumesta paljon ja toivovat sitä olevan talvella, on eksoottinen ja ihmetystä herättävä asia.

Tanskalaiset mummot ovat hirmuisen hyvällä tuulella. En tiedä, onko niillä vain hyvä lääkitys vai näytänkö minä jotenkin hassulta, kun ne hymyilevät aina niin paljon ja katsovat silmiin. Tämä seikka korostuu, koska juurikaan kukaan muu ei katso ikinä silmiin – tanskalaisilla on ihan erityinen taito olla katsomatta ketään päin, se ilmeisesti liittyy täkäläiseen kohteliaisuuteen.

Tunnen aika usein, etten ole “tarpeeksi ulkomaalainen” kun olen toisesta Pohjoismaasta. Asia on varmaan vain omassa päässäni, mutta koen, ettei meidän läheltä tulevien ole niin sosiaalisesti hyväksyttävää mainita sopeutumisen haasteista tai Tanskan huonoista puolista kuin merten takaa matkaavien. Onneksi on muut suomalaiset, jotka ymmärtävät.

Monet luulevat, että suomen kieli on hyvinkin lähellä ruotsia tai sitten vaihtoehtoisesti, että me ymmärrämme automaattisesti kielemme pohjalta hyvin venäjää. Ei sinänsä ihme, koska onhan se erikoista, miten pienen kansamme kieli voikaan olla niin uniikki näiden kahden valtavan kielialueen välissä.

Yleisin asia, mitä minulta kysytään Suomesta on se, että onko koulujärjestelmä oikeasti sellainen kuin dokumenteissa näytetään ja miten siitä saadaan niin hyvä. Ehkä dokumenteissa annetaan osittain epärealistinen kuva, mutta oma ylpeyteni nimenomaan siitä, että olen korkeasti koulutettu Suomessa, on kyllä kasvanut.

Tanskalainen huumori on sarkastista, kuivaa ja hauskaa. Ainakin sikäli kun siitä jotain olen alkanut ymmärtää, sillä onhan kielimuuri edelleen paksu ja korkea. Esimerkiksi varoituskylteissä ja tiedotuksissa saattaa olla aika humoristisia ilmaisuja, mikä on minusta kivaa. Itsehän olen Tanskaksi uskomattoman hidas, tylsä ja yksinkertainen, mutta ilman kielimuuria voisin kuvitella olevani täällä aika hauska.

Tanskassa kauniita sisustuksia on kaikkialla, mutta niihin hieman turtuu. Monet hyvät asiat muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Suomessa tällaisia asioita ovat metsät ja järvet, Tanskassa monipuolinen arkkitehtuuri ja huonekalumuotoilu. Usein mietin, miksi pidän tästä maasta ja sitä on hieman hankalakin eritellä. Täällä vain on jotenkin tosi rentoa ja sisustusharrastajana kauniit ympäristöt puhuttelevat.