SYKSYN SÄVYJÄ OLOHUONEESSA JA MUUTAMA SANA JAKSAMISESTA ARJESSA

Täällä Tanskassa on takana melko syksyinen viikonloppu. Ihanimmat hetket on koettu sateen rummutusta kuunnellen niin kotona peiton alla poitsujeni kanssa kuin joogasalissa. Kävin kokeilemassa uutta joogapaikkaa ja olipas mahtavaa tehdä flow-sarjoja kun sade rummutti tunnin aikana kattoon oikein kunnolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka sateen rummutus on ihanaa, niin toivottavasti edessä on kuitenkin aurinkoinen ja lämmin syksy, kuten viime vuonna. Syksy ei minulle missään nimessä ole mikään kirosana vaan päinvastoin, tykkään tästä vuodenajasta kovasti.

Toki pimenevät illat vaativat asennetta, sadepäivät kunnon varusteita ja jaksaminen sitä, että pitää omista hyvinvointirutiineista kiinni. Mielekkäät harrastukset, kuten minulla jooga, auttavat huimasti. Valoisina kesäiltoina harrastuksiin lähteminen on helppoa, mutta nyt se taas muuttuu haastavammaksi pikku hiljaa. Mutta kyllä se onnistuu kun pitää sitkeästi mielessä sen joogatunnin jälkeisen ihanan fiiliksen ja mielenrauhan. Plus mun vakkaripaikassa on sauna! Suomalainen sauna, jossa ei tosin saa heittää löylyä (!! hassut tanskalaiset), mutta sauna kuitenkin. On se ihana.

Tulevaa talvea en vielä ole juurikaan uskaltanut ajatella. Tanskassa talvi on tylsempää ja raskaampaa aikaa kuin Suomessa, koska lunta ei ole odotettavissa. Kuitenkaan toinen talvi täällä Tanskassa ei ajatuksena ole yhtään hullumpi. Viihdyn täällä juuri nyt hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisustajalle syksy on todella inspiroivaa aikaa. Uutuuksia putkahtelee joka puolelta, putiikit somistavat ilmeitään ja kotiin käpertyminen on taas ajankohtaista. Meillä ei ole juurikaan tapahtunut kotona muutoksia, mutta tuon viininpunasävyisen villatyynyn ostin Ikeasta ja se kokoaa aika kivasti yhteen kaikki olohuoneen muut sävyt. Vielä kun laitan jossain vaiheessa parvekelaatikoihin samansäyiset callunat ja viritän ulkovalot, niin eiköhän meidän kodin syysilme ole siinä.

Mieheni kutsuu tuota Søstrene Grenen denimsinistä rahia sieneksi. Onhan se vähän ehkä hupsun mallinen, mutta ehkä juuri siksi niin kiva. Tuo rentoutta kokonaisuuteen JA ennen kaikkea mukavuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen tosiaan tässä viimeiset kuukaudet saanut ilon käydä töissä täällä Tanskassa ja tehnyt omasta pyynnöstäni nelipäiväistä työviikkoa. On ollut ensinnäkin aivan huippua olla takaisin työelämässä! Mutta niin on myös ollut se, että teen osan ajasta töitä kotona ja että mulla on tuo yksi arkivapaa joka viikko. Alun perin ajattelin, että vapaa olisi perjantaisin tai maanantaisin, kuten yleensä tällaisissa järjestelyissä varmaan on. Pomoni kuitenkin ehdotti keskiviikkoa ja sillä on menty.

Ja se toimii niiiin hyvin! Pienenä kääntöpuolena ehkä se, että viikossa on ikään kuin kaksi maanantaita, koska starttaan uudestaan torstaina, mutta ei haittaa mitään. Tuntuu, että olen keskiviikkovapaani ansiosta tehokkaampi, rennompi, onnellisempi ja kaikkea muutakin hyvää. Tässä tullaan toki taas siihen, että jos minulla ei olisi töitä, niin keskiviikkovapaa ei tuntuisi miltään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aina kun alkaa tuntua siltä, etten ehdi hoitaa jotain koulun asioita, lääkärikäyntejä, ystävien tapaamisia tai käydä harrastuksissa, muistan, että se keskiviikko taas tulossa tuossa ihan nurkan takana. Ja heti helpottaa! Lapsi on tietysti koulussa normaalisti, mutta voin hakea hänet aikaisemmin iltapäiväkerhosta fiiliksen mukaan. Tuo päivä on minun ja meidän perheen kannalta parempi kuin perjantai tai maanantai, joka menisi helposti viikonlopun jatkeena. Nyt se tuntuu tosi erityiseltä omalla tavallaan.

Mitä teidän elokuuhun kuuluu? 

 

INSPIRAATIO NYT: VÄRIEN KÄYTTÖ SISUSTUKSESSA

Postauksen kuvat: Bo Bedre

Haluaisin oppia käyttämään enemmän värejä sisustuksessa. Tanskassa siihen onkin tarjolla paljon inspiraatiota, sillä täällä ei oikeastaan näe ollenkaan musta-valko-beigejä sisustuksia vaan väriä on ripoteltu tiloihin esimerkiksi valaisinten ja taiteen muodossa.

Olen ollut arka etenkin värillisten huonekalujen ostamisen suhteen, koska olen pelännyt kyllästymistä. Mutta mieheni totesi, että kun tämä Tanskan koti on joka tapauksessa väliaikainen, niin ei kai täällä sisustamisen tarvitse olla niin vakavaa? Että jos kyllästyy niin sitten kyllästyy! Niinpä hankimme sinisen sohvan hänen toiveestaan ja sen jälkeen kotiin on saapunut monenlaista muutakin värillistä. Aika ihanaa oikeastaan. Tykkään sinisestä sohvastamme ihan hulluna ja haluan tuoda sen aikanaan myös Suomeen.

Tarkoitus olisi kuvailla meidän kodin tämän hetkisiä sävyjä tänne blogiinkin, mutta ensin vähän inspiraatiota. Tässä kodissa sävyjen käyttö on kaunista ja oivaltavaa.

IMG_8164

Värikäs eteinen toivottaa ihanasti tervetulleeksi tähän kotiin ja luo mielenkiintoisen tunnelman. Sininen kalanruotolaatoitus ja vaaleanpunaiset seinät ovat varsin jännä yhdistelmä, mutta niin ne vain kauniisti yhdistyvät toisiinsa sekä taustalla näkyviin sävyihin. Juuri eteinen onkin aika hyvä paikka kokeilla rohkeampia sävyjä, koska tila on yleensä kuitenkin vain läpikulkua varten.

IMG_8162

Vihertävä maali portaikossa on todella kaunis ja taide toistaa vanhan puukaiteen punertavaa sävyä.

IMG_8163

Makuuhuoneen sävymaailma on pehmeä. Ruosteisen ruskeat sävyt ja beige seinä sopivat upeasti yhteen. Tällainen lattia on tosi tyypillinen Tanskassa.

IMG_8160

Olohuonenurkkauksen siniset sävyt rauhoittavat. Tuo iso taulu matalalle ripustettuna on todella upea – taulunhan ei todellakaan tarvitse olla siellä sohvan takaseinällä. Huomaatteko muuten samanlaisen valaisimen kuin makuuhuoneessa, mutta eri värisenä? Oivaltava idea, joka nivoo tiloja yhteen.

Tässä tilassa pistää silmään matottomuus ja tietysti myös verhottomuus. Tanskalaiset eivät kovinkaan paljon käytä mattoja, mikä on minusta hassua kun he kuitenkin rakastavat pehmeyttä, tyynyjä, torkkupeittoja ja lampaantaljoja. Itse lisäisin tähän olohuoneeseen ison maton kokoamaan huonekalut yhteen.

IMG_8161

Rakastan tätä portaikkoa ja minusta on upea idea laittaa vaaleampaa vihreää sävyä ylös sekä tummempaa alas.

IMG_8158

Keittiö on hyvin vaalea. Huomatkaa kuitenkin vedensininen sävy kaapistoissa, yhdistettynä tammipuuhun. Toimii! Mustat seinävalaisimet tuovat ryhtiä tilaan.

IMG_8159

Ruokailutila on äärimmäisen tyypillinen tanskalainen huone. Minimalistisesti huonekaluja, värikästä taidetta (taas matalalle ripustettuna), hyvin vaaleat seinät, klassikkovalaisin ja viherkasveja. Ovaalin muotoiset ruokapöydät ovat täällä erittäin suosittuja ja meillähän on nyt myös omassa kodissa sellainen. Ruokailutilan tuoleissa musta on hyvin suosittu väri Tanskassa, siinä missä suomalaiset luottavat vahvasti valkoiseen.

Hauska havainnoida omaa mieltä, miten usein nähdyt asiat alkavat pikku hiljaa kiehtoa  ja tulee lähdettyä mukaan trendeihin vähän huomaamattaankin.

Pidittekö tästä kodista ja sen väreistä?