VAALIPÄIVÄN MIETTEITÄ

Hyvää vaalipäivän huomenta! Tänään on tosi jännittävä päivä. Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen kävisi äänestämässä – me annoimme omat äänemme ennakkoon kun satuimme olemaan Suomessa ennakkoäänestyksen aikana. Olin aikanaan nuorena todella kiinnostunut politiikasta, sitten valitettavasti tuli muutamia vuosia väliin, jolloin en ollut aktiivinen äänestäjä tai asioiden seuraaja, mutta nyt olen sitä taas.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllähän se, että asuu Suomen ulkopuolella, vielä vahvistaa rakkautta omaa kotimaata kohtaan ja halua vaikuttaa. Suomi on se maa, jossa pitkällä tähtäimellä haluan myös oman lapseni kasvattaa ja nähdä uusien sukupolvien mahdollisuudet tasavertaisina – todellakin myös muille kuin kantasuomalaisille. Uskon myös, että suomalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa koko maailmaan ja toimia esimerkiksi ympäristöpolitiikan etunenässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen Suomen koulutusjärjestelmästä ylpeä ja toivon, että voin olla sitä myös jatkossa. Maailman huipputasoa oleva koulutus on nähdäkseni koko meidän yhteiskuntamme ydin ja siihen pitää panostaa entistä enemmän. Jos jokin asia toimii ja tuottaa huipputuloksia, siihen pitää panostaa enemmän – ei säästää, koska “se toimii varmaan vähän vähemmälläkin panoksella”. Tähän ajatukseen törmää monessa yhteydessä, koulutuksen kohdalla se tuntuu erityisen typerältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koulutus luo tasa-arvon eri taustoista tulevien yksilöiden välille. Koulutus mahdollistaa sopeutumisen muuttuvaan maailmaan ja elinikäisen oppimisen valmiudet. Se tarjoaa meille kielitaidon, terveen kriittisyyden, avoimuuden ja kyvyn ymmärtää maailmaa. Se auttaa meitä auttamaan niitä, jotka ovat juuri nyt avun tarpeessa ja ymmärtämään, että suurella todennäköisyydellä mekin vielä joskus olemme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koulutus mahdollistaa sen, että pystymme kehittämään innovatiivisia liikeideoita ja teknologiaa, joka puolestaan on näkemykseni mukaan avain ilmastonmuutoksen hallintaan. Korkeatasoinen, maksuton koulutusjärjestelmä mahdollistaa sen, että pystymme rakentamaan huippumenestystä ja tulemaan heikompia samaan aikaan. Koulutus voidaan myös rakentaa brändiksi ja vientituotteeksi, jolla Suomea tehdään tunnetuksi maailmalla. Esimerkiksi täällä Tanskassa Suomi-tuntemus on yllättävänkin heikkoa, mikä on sääli – 101-vuotias maammehan on ihan käsittämätön menestystarina!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki ymmärrän hyvin, etteivät nämä asiat ole aina yksinkertaisia ja siksi halusinkin antaa ääneni sellaiselle ammattilaiselle, jonka uskon voivan edistää Suomen asioita mahdollisimman hyvin. Toivon, että minun Suomeni on tulevaisuudessa entistä menestyneempi, kansainvälisempi, tasa-arvoisempi ja myös ylpeämpi itsestään. Olen aina kokenut, että arvomaailmani on hyvin suomalainen. Mutta mikä on suomalainen arvomaailma nyt ja tulevaisuudessa? Siihen meillä jokaisella on oikeus ja velvollisuus vaikuttaa. Käytä äänesi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P.S. Olen saanut viime päivinä näihin keväisiin kuviin somessa paljon kommentteja, miten ihanaa on kun täällä jo nurmikot vihertävät. Itse asiassa täällä oli koko talven nurmet vihreinä! Ilmasto on niin erilainen ja tämä aikainen kevät on ihana. Mutta toisaalta se sitten tarkoittaa myös sitä, että koko upea pohjoinen talvi jää kokematta – talvi on täällä pelkkää mustaa vesisadetta. Meillä on Suomessa myös mahtavan monipuolinen ilmasto, josta itse pidän valtavasti ja josta todellakin toivon, että saamme nauttia myös tulevaisuudessa! Ja olen nyt myös ymmärtänyt paremmin sen, miten paljon erityisvaatimuksia ja myös kustannuksia ilmastomme asettaakaan ihan vaikkapa näinkin läheiseen maahan kuin Tanskaan verrattuna.

MILLAISTA ON KÄYDÄ LÄÄKÄRISSÄ TANSKASSA?

Tiedättekö, mikä on suurin luovuuden lähde? No se kun yrittää vältellä jotain ikävää hommaa! Silloin keksii vaikka mitä mielenkiintoista, tekee mieli kirjoittaa blogiin, viestitellä ystäville, suunnitella hienot juhlat, ottaa kuvia ja sisustaa kotikin uusiksi. Mulla on tällä hetkellä työn alla VIIMEINEN opintovapaaseen liittyvä koulutehtävä. Hallelujah, siis kohta tämä päätoimisen opiskelun piina on ohi. Voisi siis kuvitella, että työstän täällä esseetä ja ihania tieteellisiä lähdeviittauksia ihan innoissani, vaan en. Välttelen viimeistä tehtävääni kuin ruttoa.

Niinpä ajattelin kirjoitella teille yhdestä arkisesta asiasta, joka on järjestetty täällä Tanskassa hieman eri tavalla kuin Suomessa. Nimittäin lääkärikäynneistä.

Omena päivässä ei ole pitänyt tanskalaista lääkäriä loitolla vaan olemme koko perhe sairastaneet ihan hirveästi! Liekö joku uuteen ympäristöön liittyvä juttu, en tiedä, mutta lääkäripalvelut ovat todellakin tulleet tutuiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä ei yleisesti ottaen tunneta sellaista käsitettä kuin työterveys. Joissakin harvoissa ja valituissa yrityksissä saattaa olla oma lääkäri, mutta erittäin harvinaista se on. Myöskään lasten hoitokuluvakuutuksia ei perheillä juurikaan ole. Tapaturmavakuutukset kyllä otetaan, viimeistään siinä vaiheessa kun lapset menevät päiväkotiin ja kouluun, mutta muuten käytetään ihan normaalisti kunnallista terveydenhuoltoa. Ja sitä käyttävät siis myös yritysjohtajat ja ihan kaikki muutkin. Mielestäni tämä on periaatteessa hyvä juttu, koska sitten kaikki ovat hoidon saamisessa samalla viivalla.

Täällä Tanskassa jokaisella asukkaalla on henkilötunnus ja ns. keltainen kortti, eli paikallinen Kela-kortti. Siinä kortissa lukee, mikä on kyseisen henkilön oma lääkäriasema. Sitä maagista korttia pitää sitten vilautella joka välissä, esimerkiksi apteekissa heti sisääntulossa, jos tarvitsee reseptilääkkeitä.

Ainakaan täällä Aarhusissa ei ole isoja terveyskeskuksia vaan lääkäriasemat ovat ihan pieniä. Omalla asemallamme on kaksi lääkäriä ja kaksi vastaanottovirkailijaa ja se sijaitsee tavallisessa kerrostaloasunnossa tässä meidän alueella. Nämä molemmat lääkärit ovat meidän omia lääkäreitä, eli ajan voi saada kummalle tahansa. Mikäli lääkäriinsä ei olisi tyytyväinen, sitä voisi vaihtaa vapaasti ja ilman ongelmia. Me kuitenkin olemme olleet todella tyytyväisiä. Osalla asemista on hieman paremmat palvelut kuin osalla, esimerkiksi meillä sattuu olemaan kunnon laboratorio, mikä on ehdottomasti plussaa.

Täällä jokaisella asukkaalla on omat kansalaistunnukset, joilla kirjaudutaan mm. julkisen puolen palveluihin ja verkkopankkeihin. Näiden tunnusten avulla voi tarkastella omaa hoitohistoriaansa ja lääkkeitään netissä. Lisäksi kiireettömän lääkäriajan voi varata verkossa ja lääkäriltä saattaa myös tulla nettipalveluun viestejä, esimerkiksi kutsuja syöpäseulointoihin.

Jos kuitenkin tarvitsee hoitoa pikaisesti, pitää lääkärille soittaa. Meidän asemallamme on soittoaika arkisin klo 8-9. Hämmennys oli suuri kun ensimmäisellä kerralla minulle selvisi, että puhelimeen vastasi itse lääkäri, eikä mikään sihteeri! Lääkäri haastatteli oireista heti puhelimessa ja teki arvion hoidon kiireellisyydestä. Me olemme joka kerta saaneet ajan samalle aamupäivälle. On ollut mukava mennä vastaanotolle kun siellä on jo perustiedot valmiina – lääkärihän on kysynyt ne jo puhelimessa. Koska nämä meidän lääkärimme tekevät ajanvarauksen itse, saa potilas tarvittaessa jatkoajan myös suoraan vastaanotolla istuessa, eikä tarvitse mennä käynnin jälkeen minnekään luukulle varaamaan uutta aikaa.

Tämä soittaminen on kuitenkin tuntunut myös vähän työläältä ja vanhanaikaiselta, koska olen Suomessa tottunut käyttämään etenkin lapsen kanssa yksityisiä palveluita ja varaamaan ajan suoraan verkossa. Lisäksi olen usein varannut ajan suoraan erikoislääkärille. Täällähän ei niin vain spesialistille marssita vaan lähete pitää saada omalta lääkäriltä ensin. Kokemukseni mukaan se on kyllä ihan helppo saada, jos perusteita on.

Edit 26.2.2020: Kylläpäs vaan sittenkin marssitaan! Ilmaiselle erikoislääkärille voi varata itse suoraan ajan, mutta jos on lähete omalta lääkäriltä, niin pääsee nopeammin jonon ohi, näin siis ainakin Aarhus Kommunen alueella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos täällä sairastuu illalla tai viikonloppuna, niin pitää soittaa lääkärin päivystysnumeroon. Itse olen tainnut soittaa sinne kolme kertaa. Kahdella kerralla olen saanut konsultaatiota puhelimessa ja kehotuksen ottaa seuraavana arkipäivänä yhteyttä omaan lääkäriin. Kerran olen saanut reseptin puhelimitse apteekkiin. Päivystyksestä ei siis ole kokemusta, mutta ilmeisesti yksi erikoisuus on se, että varsinkin pienten lasten kohdalla lääkärit usein tulevat potilaan kotiin.

Tässä viikonloppuna sairastumisessa on kyllä heikkoutensa. Esimerkiksi kerran mieheni tuli kipeäksi perjantai-iltana ja tiesi tarvitsevansa antibiootit. Jos hän olisi saanut ne vaikka heti lauantaina, niin hän olisi varmasti ollut työkunnossa jo maanantaina. Mutta koska tilanne ei ollut akuutti, niin hän joutui odottamaan omalle lääkärille pääsyä maanantaihin, jolloin sairastaminen venyi.

Lääkärit eivät täällä käytä valkoisia tai vihreitä takkeja vaan ovat ihan tavallisissa vaatteissaan. Molemmat meidän omat lääkärit ovat todella mukavia! Puhuvat toki mielellään tanskaa, mutta osaavat täydellistä englantia myös. Oikein empaattisia, lämpimiä ja ammattitaitoisen oloisia naisia. Heidän vastaanottohuoneensa on sisustettu tanskalaisilla design-klassikoilla (tietysti!) ja ihmeellisesti niistäkin on saatu jotenkin kovin viihtyisät ja hyggeisät, vaikka lääkäriaseman tilat eivät todellakaan ole mitenkään ylelliset.

Yksi erikoisuus on ollut se, että täällä lääkärit ottavat itse näytteet ja analysoivat ne. Minulta on otettu mm. verikokeita ja nieluviljely, mutta kertaakaan en ole nähnyt hoitajaa.

Lääkärikäynnit ovat täällä kaikille maksuttomia aina, eli käynneistä ei veloiteta edes aikuisia erikseen. Olen kokenut tämänkin hyvänä juttuna. Ilmeisesti kuitenkin jostain terapiamuodoista, esim. psykoterapiasta potilaan pitää itse maksaa tietty määrä ja sitten hän saa “kela-korvauksena” osan siitä takaisin. Tästä en kuitenkaan osaa kertoa tarkemmin. Lisäksi yli 18-vuotiaiden hammashoito ei kuulu täällä julkiselle puolelle ollenkaan, mutta siihenkin saa jotain korvausta kunnalta.

Edit 26.2.2020: Hammaslääkärit ovat aikuisille “yksityisiä”, mutta käyntejä tuetaan voimakkaasti julkisin varoin. Kävin tarkastuksessa ja hammaskiven poistossa, jossa otettiin myös röntgen-kuvat ja hinta oli ns. kela-korvauksen jälkeen vain n. 80e. Lasten hammashoitolat toimivat koulujen yhteydessä ja ovat ilmaisia.

Kiinnostavia eroja mielestäni, näinkin lähellä kuin toisessa Pohjoismaassa! Jos blogiani lukevat muut ulkosuomalaiset, niin olisi avartavaa kuulla teidän kokemuksianne.