JUHLITAAN RENNON TANSKALAISITTAIN

Oi, mikä upea toukokuu! Kaikki varmasti nauttivat nyt näistä upeista ilmoista ja se on jo yksi iso syy juhlaan. Täällä Jyllannissa on ollut todella kesäistä, mutta ei ihan niin helteistä kuin Suomessa. Lisäksi olemme varmaan jotenkin niin stressaantuneita kaikesta muutoksesta ja uudesta, että koko perheeseen on päässyt iskemään kunnon flunssat. Toivottavasti nyt kuitenkin alkukesän sairastelut olisi sairastettu ja pääsisimme viettämään täysillä kesää yhdessä!

Toukokuu on tunnetusti juhlien aikaa ja suomalaisten sisustusbloggaajien toukokuun teemana ovatkin juhlavinkit. Kivan haasteen heitti tällä kertaa tyylikkään Inspired by love -blogin ihana Sanna ja se kuuluu näin:

Kevät ja lähestyvä kesä antavat monta aihetta juhlaan. Bloggaajien arjesta saa nostettua esille monta ilahduttavaa hetkeä, mutta niin ikään on mukava virittäytyä aina silloin tällöin juhlatunnelmaan – oli tämän ilon mahdollistajana sitten valmistujaiset, syntymäpäivät, puutarhajuhlat tai häät. Näistä tunnelmista on varmasti myös lukijoille inspiraatiota jaettavaksi. Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi onnistuneisiin juhliin?

fullsizeoutput_10eb

Itse olen sellainen arkityyppi, joka nauttii toimivasta ja kauniista arjesta. Arkityyppi, joka saa kiksejä siitä kun työpäivän ja harrastusten jälkeen astianpesukone ja pyykinpesukone hurisevat ja joka on valmis panostamaan arjen sujuvuuteen myös taloudellisesti enemmän kuin juhlahetkiin. En esimerkiksi käyttäisi kovin paljon rahaa juhlamekkoon, jota käytän vain kerran, mutta päivittäin käytössä olevaan työlaukkuun  tai joogaharrastukseen satsaan mielelläni.

Noh, arkityypissä ei kai ole mitään suurempaa vikaa – kunhan ei ole liian tylsä ja muistaa välillä pysähtyä ja juhlistaa saavutettuja asioita. Tässä siis vinkkini teille muillekin arkityypeille: Juhli useammin, olet sen arvoinen! 

fullsizeoutput_10ec

Juhlanhan ei tarvitse olla mitään suureellista tai vaatia valtavasti vaivannäköä. Pääasia on, että pysähtyy, nostaa maljan (se voi olla vaikka smoothieta, jos alkoholi ei maistu) ja kiittää itseään sekä läheisiään ääneen siitä, mitä on saanut aikaan. Nimeää ne asiat, joiden ansiosta meillä kaikilla on jokin syy juhlaan.

Olen ihan äärettömän ylpeä meidän perheestä tässä muutoksen keskellä, mutta muistanko sanoa sitä heille ääneen? Muistanko juhlistaa sitä yhdessä? En tarpeeksi usein.

fullsizeoutput_10ed

Täällä Tanskassa todella osataan järjestää juhlia! Pienempiä ja isompia seurueita kokoontuu juhlimaan puistoihin, vuokrattaviin tiloihin ja rannoilla joka puolella kaupunkia. Usein näkee piknikin, jonka ympärille on kerätty maahan tanskan lippuja. Vaihdetaan lahjoja, kuunnellaan äänekkäästikin musiikkia ja otetaan rennosti.

Mieheni työpaikalla on tapana, että synttärisankari tuo töihin aamulla leipää ja haluamiaan päällisiä sen kanssa. Usein päälliset ovat ohuita suklaalastuja, joita laitetaan leivän päälle. Leipää on tarjolla lähes joka päivä, koska ainahan jollakin on synttärit! Lisäksi sankari koristelee työpisteensä tai koko huoneen tanskan lipuilla ja viireillä.

Lahjat ovat tärkeitä täällä ja kaupungilla näkee väkeä isojen kukkakimppujen ja kauniiden lahjapakettien kanssa tämän tästä. Meillä oli maanantaina hääpäivä, joten ostin hänelle lahjan (juliste Aarhusista). Hieman estelin myyjää, ettei sitä nyt ole pakko paketoida, koska pakkaus oli jo itsessään kovin tyylikäs, mutta hän totesi, että ilman muuta paketoidaan! Ja halusi vielä paketoida sen niin, ettei ulkoapäin todellakaan arvaisi, minkä muotoinen tuote sisällä on. Jännitys on kuulemma tärkeä juttu! Lisäksi hän muistutti, että lahjan saa sitten mielellään vaihtaa – lahjojen vaihtaminen on käsittääkseni todella, todella yleistä ja ihan erittäin OK täällä Tanskassa.

fullsizeoutput_10ee

Täällä Tanskassa vietetään kaksipäiväistä helluntaita, joten meillä kaikilla oli vielä maanantainakin vapaapäivä. Sopivasti juuri sinä päivänä kun poika täytti 6 vuotta ja meillä oli miehen kanssa 7-vuotishääpäivä. Halusin yllättää pojat pienellä, mutta hieman erityisemmällä jutulla. Heräsin aurinkoiseen aamuun ennen heitä ja katoin parvekkeelle pienen brunssin. Tietysti mukana oli hiukan kuohuvaa ja paljon tanskanlippuja. Juhlava tunnelma syntyi hetkessä ja sain yllätettyä pojat aivan täysin. Oli ihanaa nähdä heidän yllättyneen iloiset ilmeensä kun menin herättämään ja pyysin siirtymään aamupalalle. Synttärisankarin ilme suklaakakun ja lippujen kanssa varmaan kertoo kaiken tarvittavan.

Päivä oli todella ihana muutenkin. Suuntasimme iltapäivällä Legolandiin, jonne olemme jo ehtineet hankkia kausikortit. Sielläkin synttärisankaria huomioitiin. Lisäksi saimme Suomesta ihania onnittelupuheluita. Minulla meni tosi iso roska molempiin silmiin kun pojun päiväkodista tuli ääniviestitervehdys, jossa he lauloivat onnittelulaulut ja kertoivat, miten ikävä heillä on häntä. Miten ihana päiväkoti, meilläkin on ikävä!

fullsizeoutput_10ef

Oli hienoa aloittaa päivä brunssilla parvekkeella ja samalla kilistellä näille kaikille juhlan aiheille, mitä meillä on. Synttärit, hääpäivä, onnistunut muutto uuteen maahan, mieheni uudet työt, pojan hyvin alkanut tanskalainen päivähoitotaival, minun menestyksekkäät opintoni, uudet ystävät, koti-ikävä (kyllä, sekin on aihe juhlaan), rakkaus ja arvostus Suomea kohtaan, rakkaat kotimaassa joiden kanssa pitää yhteyttä, tuleva kesä täynnä reissuja ja seikkailuja… Kaikki ei ole todellakaan mennyt tässä hässäkässä ihan putkeen, mutta tiedättekö, epäonnistumiset ja harha-askeleetkin ovat juhlimisen arvoisia. Niistä oppii usein eniten!

Brunssin rakentaminen parvekkeelle vei todella vähän aikaa, eikä sisältänyt sinänsä mitään kovin ylellistä tai erityistä, mutta se erityisyys oli itse hetki, kokoontuminen, rakkaus. Se on juhlassa tärkeintä.

Ihania juhlahetkiä juuri Sinulle ja kaunista kesää! Pidetään huolta. 

VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN

Viimeisiä päiviä Suomessa viedään! Meillä kävi loistava tuuri, sillä löysimme tutun vuokralaisen, joka tulee asumaan tähän meidän kotiin. Vuokraamme kotimme kalustettuna. Näin ollen meidän ei tarvinnut tässä kohtaa huolehtia asunnon myynnistä ja tavaroiden varastoinnista, mikä on ihan mahtava juttu ja tekee tästä lähdöstä paljon helpomman.

fullsizeoutput_d84

Muuttokuormamme lähti jo yli viikko sitten matkaan. Hullua kyllä, en ole kaivannut mitään niistä tavaroista tällä välillä! Kotimme on kaunis ja toimiva vähemmälläkin tavaralla. Itse asiassa huomaan taas entistäkin selvemmin, miten paljon minimalistisuus puhuttelee ja kuinka paljon nautin siitä kun kotia ei ole sisustettu tukkoon. On hyvä olla kun ympärillä on tilaa hengittää. Kun tavaraa on vähän, niiden kauniit muodot myös pääsevät oikeuksiinsa.

fullsizeoutput_d83

Tässä taas kerran huomaa sen, että vaikka maailma on täynnä kauniita huonekaluja ja tavaroita, niin niitä ei tosiaankaan kannata himoita kaikkea omaksi. Vähemmän on enemmän.

fullsizeoutput_d81

Kuten kuvista näkyy, niin suurin osa isoista huonekaluistamme (piano, sohva, ruokapöytä) jäi Suomeen. Samoin taidetta ja suuren määrän koriste-esineitä jätimme tänne. Mutta uskon silti, että Tanskan kodistamme tulee tosi viihtyisä ja meidän näköinen ilmankin niitä. Nyt mulla on hyvä fiilis siitä, että tämä Suomen koti ei jää mitenkään keskeneräisen näköiseksi vaan tämä on aidosti kaunis, kalustettu vuokra-asunto.

fullsizeoutput_d80fullsizeoutput_d82

No okei, olen mä jotain kaivannut, nimittäin omaa sänkyä! Hiukan ahdas tämä 120-senttinen vierassänkymme… Mutta poitsu on ollut hyvin tyytyväinen väliaikaiseen ratkaisuun, nimittän hän on nukkunut lattialla taittopatjalla ja se on kuulemma ollut ihan huippuhyvä.

fullsizeoutput_d85

Todella outoa ajatella, että ensi viikolla me sisustamme jo vuokrakotia Tanskassa! Ja miten hullua, että unelmani ulkomailla asumisesta oikeasti toteutuu – eikä missä tahansa ulkomailla vaan juuri Tanskassa! Loputon määrä hyggeä ja sisustusinspiraatiota, pääsemme asumaan lähelle merta, mieheni saa uusia työhaasteita ja minä pystyn opintovapaan turvin tukemaan häntä sekä poikaamme täysillä.

IMG_0733

Olen aika työorientoitunut ihminen, joten oli hyvin haikeaa jättää jäähyväiset työyhteisölle. Kurkkua todellakin kuristi! Mutta kun kulkuavaimet ja tietokone oli palautettu, niin minut valtasi kyllä vapauttavan onnellinen tunne. Opettelen tässä ajattelemaan, että minun arvoni ihmisenä ei ole se, mitä teen työkseni eikä se, kuinka paljon niitä töitä teen. Eikä kaikkea tarvitse tehdä elämässä samaan aikaan! Vähemmän on enemmän tässäkin asiassa ja nyt on aika keskittyä hetki muihin juttuihin elämässä. Olen varma, että tuleva vuosi opintovapaalla tulee opettamaan minulle enemmän kuin vuosi tutussa työympäristössäni koskaan voisi.

Inspiroivaa kevättä! ❤