SUOMALAISUUDEN YTIMESSÄ: ARTEK

IMG_7955

Suomi 100 on nyt kaikkien huulilla ja olen miettinyt sen myötä aika paljon suhdettani suomalaisiin brändeihin. Omistan aika paljon suomalaisia tuotteita ja olen aina ostanut niitä mielelläni. Nyt jotenkin erityisen mielelläni, sillä monet kotimaiset merkit ovat kehittyneet ihan valtavaa vauhtia viime vuosina.

IMG_7953

Pelkästään suomalaisuus itsessään ei vielä riitä siihen, että rakastuisin tuotteeseen tai sen muotoiluun, mutta kyllä kotimaisuus selvä plussa on. Etenkin, jos tuotteet ovat myös Suomessa valmistettuja. Olen tosi ylpeä suomalaisuudestani ja meidän toimivasta, käytännöllisestä ja luonnonläheisestä muotoilustamme.

Rakkaus Artekiin on varmaan siirtynyt jo äidinmaidossa, sillä meillä on kotona aina ollut paljon Artekia. Ihan ensimmäinen design-sisustustuotteeni ikinä oli – kuten monella muullakin – lakkiaispäivänä saatu Aalto-vaasi. Ensimmäinen design-huonekaluni oli Artekin ritiläpenkki, jonka sain vanhemmiltani kun valmistuin kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2008. Hienoja muistoja ja upeita tuotteita, joista en tule luopumaan koskaan.

IMG_7954

Artekin jakkarat ovat osa luotettavaa arkea – eteisessä, keittiössä, vaatehuoneessa. Ne haetaan pöydän ääreen kun on paljon rakkaita koolla. Tekstiilit palvelevat nöyrästi vuodesta toiseen. Siena-kuosiin ei voi kyllästyä.

IMG_7957

Olen vähän logofriikki ja ihailen yritysten hienosti luotuja visuaalisia ilmeitä. Artekin logo on yksi suosikkilogoistani. Sen näkemisestä tulee jotenkin aina niin hyvä fiilis. Se yhdistyy sivistykseen – kouluihin, kirjastoihin, kulttuuritaloihin. Niihin paikkoihin, joissa tarvitaan kestävyyttä ja yli vuosikymmenten hyvältä näyttävää muotoilua.

IMG_7958

 

Artek on todella ikoninen brändi ja heidän tuotteensa tosi iso osa suomalaisuutta. Alvar ja Aino Aalto olivat todellisia uranuurtajia, joiden työtä arvostan ja ihailen valtavasti. On hienoa nähdä, miten Artek on mennyt brändinä paljon eteenpäin ja kehittynyt – yksi osoitus siitä on upea Helsingin keskustan myymälä, josta nämä kuvat ovat. Miten rauhallinen, luonnonläheinen, arvokas ja kuitenkin rento tunnelma! Ihailen.

Millainen suhde teillä on Artekiin?
Entä suomalaisuuteen sisustamisessa?

INSPIRAATIO: RUSKEAA JA RUSTIIKKIA

alvhem1

Kukapa olisi muutama vuosi sitten uskonut, että himoitsemme ruskeaa? Monen inhokkiväri on tullut voimalla takaisin ja uskon, että ruskean ja beigen sävyjä nähdään vuonna 2018 erittäin paljon. Ennustus: Lähitulevaisuudessa sisustusintoilijoiden koteihin hankitaan ruskeat vaihtopäälliset niihin harmaisiin sohviin.

Tässä upeassa Alvhemin kodissa ruskean sävyt, taide ja rustiikkisuus on yhdistetty niin, ettei kokonaisuus ole tippaakaan tunkkainen. Minimalistinen ja hieman maskuliininen ote pitävät siitä huolen. Mulle tulee fiilis, että tässä on myös ajattomia elementtejä, mutta onko se taas vain harhaa? Juuri nythän tämä koti edustaa mitä trendikkäintä tyyliä – ja ainahan meillä on tapana arvioida pinnalla olevat asiat ennemmin ajattomiksi kuin ohimeneviksi. Oli miten oli, muurahaistuolit ja kakluunit eivät mene pois muodista ikinä, sanokaa mun sanoneen.

alvhem6alvhem5MEDAFA3047D560449B9AFDCA48C13DC1B37alvhem3alvhem4alvhem2

Kuvat: Alvhem