LUOPUMISEN TUSKA JA NAUTINTO

Expat life in Denmark, Koti Tanskassa, Oma koti, Perhe, Sisustus

Itken täällä kotona itsekseni. Meillä on taas muuttujia matkan varrella riittänyt ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että kotimme on virallisesti myynnissä (tosin ei vielä netissä). Se on herättänyt jo kiinnostusta ja neuvottelemme parhaillaan tarjouksista. Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos sitäkään.

Jos ajattelee luopumisen näkökulmasta, niin muutto ulkomaille tarjoilee täyslaidallisen. Luovut turvaverkostosta, tutuista kavereista, omasta kielestä, työpaikasta, helposta arjesta (kuten että veroilmoituksen täyttäminen onnistuu mutkattomasti), mahdollisuudesta käydä vanhempien luona syömässä tai siskon lasten synttäreillä ilman satojen eurojen lentoja, lomaa ja erikoisjärjestelyjä. Muutamasta asiasta luopuminen vielä sujuu helposti, mutta jossain kohtaa alkaa tuntua, että nyt viedään kaikki. Missä on pause-nappula, miten tän sai peruutettua?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oma koti symboloi minulle mutkatonta mahdollisuutta palata Suomeen, sitä auki olevaa takaporttia. Ja luopuminen siitä taas tuntuu kuin ottaisin tosi ison askeleen kauemmas paluuta. Kuitenkin järjellä ajateltuna se, ettei meillä ole tiettyä asuntoa tietyllä sijainnilla, tarjoaa meille erityisen joustavan tavan palata Suomeen sitten kun aika on, vaikkapa alkuun vuokralle. Ja myöhemmin tämä ratkaisu mahdollistaa meille uuden unelmien kodin, joka sopii juuri meidän elämäntilanteeseemme täydellisesti – kuten tämä koti sopi aikanaan. Nämä järkisyyt on käyty läpi niin moneen kertaan, mutta sydän ei tahdo pysyä perässä.

Ne onnen hetket juuri siinä kodissa, muistan ne niin hyvin. Siinä kodissa asuessa meidän pieni poika kasvoi isommaksi ja omaksi persoonakseen, sai elämäänsä tärkeimmän ystävänsä Onnin (joka on ihan tärkein ystävä edelleen!), minä etenin työurallani tehtäviin, jotka määrittävät osaamiseni ja unelmani nyt. Itse asiassa sain esimiehen ja työkaverit, jotka kannustivat minua määrittämään ne – se ei ole mikään pikku juttu todellakaan. Ja sitten siinä kodissa asuessa meille tarjoutui tilaisuus toteuttaa kytenyt haave ulkomailla asumisesta ja työskentelystä, me tartuimme siihen ja nyt sen kodin on aika olla ihana uusille omistajille.

Ne seinät ovat nähneet paljon ja me olemme kokeneet niiden sisällä paljon. Turvassa maailman pahalta. Mutta ilman rakkaita ihmisiä ne ovat vain seinät. Välillä kun selaan kuvagalleriaani, oikein puistattaa. Kuinka paljon harkittuja kuvia minulla on yhdentekevistä hyllyköistä ja kuinka vähän niitä tärähtäneitä otoksia, joista pystyy kuulemaan naurun ja haistamaan lapsen hiusten tuoksun kun aurinko on paahtanut niihin pitkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asioilla on aina vähintään kaksi puolta ja luopumisen vastapainoksi saa niin paljon. Olen saanut viettää vuoden vapaana kuin taivaan lintu seikkaillen, imien tunnelmia, ikään kuin varastoiden kaikkea sitä, mistä tulevaisuudessa ammentaa. Olen kokenut luovuuteni olleen hieman kateissa, mutta tiedän, että mieleni vain odottaa turvallista hetkeä ja vakaata tilannetta, jossa inspiraatio kyllä pääsee valloilleen.

Olen kasvattanut lasta, joka puhuu ja ymmärtää kolmea kieltä. Olen kerännyt tarinoita kiikkustuolissa kerrottavaksi ja voimaantunut siitä kaikesta uudesta, mihin pystyn ja mitä uskallan. Olen rakentanut uuden turvaverkonkin, se jos joku on muuten pirun siistiä. Ja ne tärkeimmät, rakkaat, ne ovat tässä näin mun elämässä ihan edelleen. Ydinperhe vieressä joka päivä ja laajennettu perhe sekä tärkeimmät ystävät sydämessä – ja lyhyen lennon päässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nättien seinien sisällä on ihan hyvä olla ja kyllä minä seiniin kiinnyn, mutta maailma on niin paljon suurempi. On niin paljon mitä nähdä ja kokea, niin paljon mikä tekee minusta minut. Luopuminen mahdollistaa aina jotain uutta ja joskus on raivattava ihan urakalla.

PITÄKÄÄ KUKAT, MUTTA URASUUNNITELMAN VOIN OTTAA

Expat life in Denmark, Hyvä olo, Perhe

On kansainvälinen naistenpäivä ja täälläpä yksi kansainvälinen nainen, tervehdys!

Olen viime aikoina miettinyt sattuneesta syystä näitä tasa-arvo- ja urajuttuja aika paljon. Tein aikanaan sopimuksen opintovapaasta sillä oletuksella, että minulla olisi työ, johon voin palata. Tarkoitus ei ollut siis ryhtyä expat-vaimoksi kuin väliaikaisesti, vuoden ajaksi. Nyt kuitenkaan en ole palaamassa Suomeen töihin vielä tässä kohtaa ja vaikka uskon, että tämä oli kaikkien kannalta paras päätös, niin mitenkään helppoa minulla ei viime aikoina ole ollut.

Olen uraorientoitunut ihminen ja tämä “puolisoaan ulkomaille seuraavan vaimon rooli” on ottanut yllättävän koville. On ollut henkisesti rankkaa olla puolisostaan voimakkaasti riippuvainen taloudellisesti ja samalla epävarma siitä, milloin pääsen itse takaisin työelämään. Meillä on aiemmin jakautunut niin tulot kuin kotityöt täysin tasan ja nyt huomaamme, että se on itse asiassa ollut suurempi onnellisuustekijä kuin luulimmekaan. Jokainen perhe on erilainen, mutta näin siis meillä.

Olen etsinyt uutta työtä täältä Tanskasta jo pitkään, itse asiassa aloitin jo “varmuuden vuoksi” ennen kuin edes tiesin varmaksi, olisiko minulle Suomessa motivoivaa tehtävää tarjolla. Ja sitäkin aiemmin aloitin verkostoitumalla, opiskelemalla kieltä ja tekemällä vapaaehtoistyötä – tietysti päätoimisen opiskelun ohessa. Kun kaikesta tästä huolimatta kuukaudesta toiseen saa kieltäviä vastauksia, on itseensä ajoittain vaikea uskoa. Olen ollut välillä hyvin huolissani omasta mielialastani.

Vaikuttaa siltä, että hyvin monet expat-perheet liikkuvat nimenomaan miehen töiden perässä ja naiset joustavat. Koska joustoahan tällainen puolisolta aina vaatii! Toki poikkeuksia löytyy, mutta tämä tuntuu olevan erittäin yleinen kuvio. Olen miettinyt sitä, että kuinka paljon supervoimia, epämukavuudensietokykyä ja itsevarmuutta tämä puolison rooli vaatikaan. Ei mikään ihme, etteivät kovin monet miehet ole siihen valmiita. Saanko lisätä omaan CV:hen?

Kun naisen tulot tippuvat perhevapaan tai tällaisen minun kaltaiseni jouston myötä, se vaikuttaa toki taloudelliseen tilanteeseen välittömästi, mutta myös pitkällä tähtäimellä esimerkiksi eläkekertymään. Monilla naisillahan tulee näitä poissaoloja useiden vuosien ajan ja usein vielä siinä uran alkuvaiheessa, mikä tekee tasaisesta urakehityksestä ainakin oman kokemuksen mukaan hieman haastavaa.

En missään nimessä kadu omia breikkejäni työelämästä, mutta onhan minun myönnettävä, että valtavaa rohkeutta tämä vaatii. Uskoa siihen, että saan myöhemmin paikattua tulonmenetyksen JA että mieheni on rinnallani vielä kaukana tulevaisuudessakin. Molempiin luotan kyllä vakaasti.

Urasuunnittelua pitäisi mielestäni suomalaisessa työelämässä tehdä enemmän, ihan siis naisille ja miehille molemmille. Se auttaisi näkemään tällaistenkin vaiheiden yli helpommin ja tekemään rohkeita päätöksiä ja NAUTTIMAAN niistä ilman, että tarvitsee täristä joka yö peiton alla.

Tiedän, että saatan vaikuttaa ihmiseltä, joka suuntaa aina rohkeasti ja itseensä luottaen kohti tulevaa ja onnistuu asioissa helposti. Se ei kuitenkaan ole aivan totta. Olen epäonnistunut lukemattomia kertoja ja kerännyt itsetunnon rippeitä kasaan. Mutta olen aivan helkkarin reipas, enkä anna oikeastaan ikinä periksi, joten näitä keräilysessioita en pahemmin ulkopuolelle näytä.

Kun en ole saanut selkeää vastausta siihen, miksi en ole päässyt keskustelemaan urani etenemisestä ja olen vain seurannut sivusta muiden etenemistä, niin olen tehnyt omassa pikku päässäni päätelmän, että se johtuu siitä, että olen nainen. Tämä päätelmähän on todennäköisesti täysin väärä. Siksi tasa-arvoa edistäisi yleinen avoimuus, urasuunnittelu ja palaute – jotta tällaisia virheellisiä ajatuksenjuoksuja tai spekulointeja ei pääsisi ollenkaan syntymään vaan voisi tiiviisti keskittyä omiin vahvuuksiinsa. En usko tai ainakaan toivo, että tietyt värkit jalkojen välissä ovat kenenkään meidän vahvuuksia bisneselämässä.

Sillä todellinen tasa-arvo on niitä käytäntöjä, jotka koskevat ihan kaikkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palatakseni vielä meidän perheen tilanteeseen – olen kyllä luottavainen, että saan piakkoin työpaikan. Ja kun sen saan, tiedän, että mieheni tukee minua siinä, kuten aina aiemminkin. Luultavasti hän odottaa työllistymistäni vielä enemmän kuin minä, jotta pääni ei hajoa joku aamu olkkarin lattialle. Mutta asetelma on jo olemassa: Tänne Tanskaan on lähdetty mieheni vaativan pestin perässä ja valehtelisin jos väittäisin, ettei se millään tavalla määritä speksejä minun työlleni täällä. Tietysti määrittää.

Lopuksi haluaisin vielä nostaa esiin sen, että tällaiset breikit työelämästä ruuhkavuosien keskellä ovat arvokasta pääomaa pitkällä uralla. Niinpä olen myöskin puhunut mieheni kanssa siitä, että itse asiassa näiden pitämisessä naiset ovat Suomessa huomattavasti paremmassa asemassa. Naiselle on sosiaalisesti hyväksytympää olla pois työelämästä alkuvuosina ilman, että sitä täytyy suuremmin perustella. Sekin on tasa-arvoasia, että nämä mahdolliset breikit ja puolison uran & perheen tukeminen saadaan miehille yhtä aidoksi vaihtoehdoksi. Siitä hyödymme sitten ihan kaikki, myös me naiset ja väittäisin, että ihan koko yhteiskunta.

Lupaan palata aiheeseen vielä kun saan kokemusta tanskalaisesta työelämästä – miten sukupuolten välinen tasa-arvo ja urasuunnittelu toteutuu täällä. Ainakin hyvin monien firmojen johtoryhmät ovat melkoisia samanikäisten ja samannäköisten miesten kavalkadeja, mutta seurataan tilannetta…