ESTEETIKON UNELMAKOHDE SKAGEN

Kävimme pääsiäisenä pienellä retkellä Tanskan pohjoisimmalla rannalla, Skagenissa.  Ihastuin täysin tähän monesta syystä kuuluisaan paikkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Skagenin hiekkarannan kärjessä, Grenen-nimisessä paikassa kaksi merta, Skagerak ja Kattegat, kohtaavat ja aallot tulevat kirjaimellisesti kahdesta suunnasta yhtä aikaa. Hyvin jännän näköistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monet haluavat mennä seisomaan aaltojen keskelle niin, että oikea jalka on toisen meren ja vasen toisen meren puolella – mutta jäätävän kylmä vesi ei houkutellut, niin otettiin kuvia muuten vaan. Meille sattui poikkeuksellisen tyyni päivä, mutta aaltojen kohtaaminen oli silti vaikuttavan näköistä. Kahlata tosiaan saa, mutta uiminen on kärjessä kiellettyä vaarallisten merivirtojen (pyörteiden?) takia. Skagen on kuuluisa myös liikkuvista dyyneistään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäksi Skagen on toiminut merkittävänä puolustustukikohtana menneisyydessä, sillä sieltä käsin on pystytty puolustamaan koko Tanskaa. Merivirrat ovat arvaamattomia ja dyynit tosiaankin liikkuvat niiden ja kovan tuulen ansiosta, joten vieraiden alusten ei ole ollut helppo päästä rantautumaan täällä. Skagenista löytyy vielä nykyäänkin useita bunkkereita, jotka eivät ole maiseman kaunistajia, mutta muistuttavat siitä, että paikka on muutakin kuin Instagram-kohde.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Skagen on kuuluisa myös poikkeuksellisesta, maagisen kauniista valostaan, joka on houkutellut jo 1800-luvulla monia taiteilijoita viettämään kesänsä täällä, jotkut jopa siirtämään elämänsä ympärivuotisesti. Itse halusin tietysti kokea tämän kuuluisan valon ja olihan se mieletön. Tuntui kuin olisi itse ollut sellaisessa 1800-luvun pastellisessa maalauksessa sisällä! Hitsi vaan kun unohdin ottaa pitkän hameen ja pitsihatun mukaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Läheisen mäntymetsän tuoksu, dyynien valtavuus ja raikas meri-ilma toivat mieleen oman lapsuuden Yyterin maisemissa. Asumme Aarhusin alueella Keski-Jyllannissa ja siellä on yllättävän paljon korkeuseroja ja runsasta lehtipuuvoittoista metsää, mutta kun ajoimme kohti pohjoista kärkeä, muuttui kasvillisuus hiljalleen niukemmaksi, havupuupainotteisemmaksi ja maa tasaiseksi hiekkamaaksi. Poitsu sanoi, että tuntui kuin olisimme tulleet kuun pinnalle ja siltä se kieltämättä paikoin näytti. Talvet Skagenissa ovat varmasti hyyyvin tuulisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten kuvista näkyy, niin olimme pukeutuneet melko lämpimästi ja se kannatti. Mereltä tuli kylmää kahdesta suunnasta, vaikka aurinko paistoi jo lämpöisesti ja Skagenin kylässä oli hyvinkin lämmin. Mutta ainahan rannalle kannattaa varautua hieman lämpöisemmillä varusteilla näin kevätaikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä Sandormen-traktori on joku tosi vanha juttu myös – tai ei siis tämä kyseinen traktori vaan sen edeltäjä. Parkkipaikalta kärkeen on noin 1,5 kilometrin kävelymatka, jonka me kävelimme, mutta liikuntarajoitteiset ja pienet lapset voivat hyödyntää traktorikyytiä perille. Turismia Skagenissa on ilmeisesti ollut jo varsin pitkään ja tanskalaiset osaavat kyllä bisneksen teon ja brändäyksen myös näissä asioissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dyyneiltä hyppiminen on tietysti aktiviteetti numero yksi. Lapsille ja aikuisille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Skagenin kylä on aivan ihastuttava! Lähes kaikki talot ovat keltaisia, mikä tekee hauskan melkein lavastemaisen fiiliksen. Kaikki on ihan viimeisen päälle upeassa kunnossa – tavallaan sen tuntee, että turismi pyörittää tätä paikkaa, mutta kuitenkin kalastajakylän tunnelmakin on edelleen olemassa ja etenkin tuoksussa – kalan haju on vahvasti läsnä. Tanskalaiset rakastavat nättejä taloja ja somistuksia, eikä Skagen ole todellakaan poikkeus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskustasta löytyy Bamsemuseum eli pehmolelumuseo. Emme käyneet sisällä, mutta ulkoa päin tutkittuna huikean söpö paikka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä jaksan aina fiilistellä tanskalaisia kukkakauppoja, jotka tuovat rennon tyylikkäästi tuotteitaan myyntiin myös putiikin ulkopuolelle. Ylipäätään täällä on vahva kulttuuri siitä, että tavaraa myydään myös ulkona, jopa huonolla säällä. Vaatekauppojen ulkopuolella notkuvat rekit, sisustuskauppojen edustoilla pöydät täynnä keramiikkaa. Tämä tapa on kyllä vienyt minut monta kertaa sisäänkin asti ostoksille ja avannut kukkaronnyörit tehokkaammin kuin olin suunnitellut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näitä järjettömän söpöjä ikkunoita ja vanhoja taloja on joka paikassa Tanskassa, mutta en ole vieläkään kyllästynyt niitä kuvaamaan ja ihastelemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samoin katuvalot jaksavat aina vain ihastuttaa. Nämä tällaiset valot taitavat löytyä vanhemmilta alueilta jokaisesta tanskalaisesta kaupungista ja kylästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Skagen oli pullollaan taide- ja sisustusmyymälöitä, tanskalaista designia tietysti, mutta myös paljon paikallista käsityötä ja keramiikkaa. Toki myös muotiliikkeitä ja kahviloita & ravintoloita oli paljon. Minua yllätti se, että täällä voisi helposti viettää kokonaisen päivän ihan vain shoppaillen, ja siis todella suloisissa puitteissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keväinen Skagen ihastutti kovasti, mutta haluaisin nähdä tämän kylän vielä myös täydessä kesän vihreydessä. Loma-asunnon eli “sommerhus”:n vuokraaminen täältä voisi olla aika mahtavaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Skagenissa on myös upeita, vanhoja hotelleja, joissa olisin halunnut yöpyä tälläkin reissulla, mutta viime hetken varaajalle jäljellä oli enää NIIN järkyttävän ylihintaisia huoneita, että päädyimme majoittumaan noin 120 km päässä Aalborg-nimisessä kaupungissa. Se yllättikin oikein iloisesti ja ehdimme tehdä ja kokea sielläkin vaikka mitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen varaamaan Skageniin ainakin yhden kokonaisen päivän, joka vierähtää helposti ihanassa kylässä ja rannalla. Lisäksi lähistöllä on paljon ulkoilureittejä ja mm. Den Tilsandede Kirke eli hiekan valtaama vanha kirkko. Se on aika kuuluisa nähtävyys, ei mikään sykähdyttävä ulkomuodoltaan, mutta toki mielenkiintoinen esimerkki luonnonvoimien mahdista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa kesän odotusta jokaiselle ja tulevien lomien suunnittelua! Kiinnostaisiko teitä saada muitakin matkailuvinkkejä Jyllantiin? Täällä on paljon muutakin ihanaa kuin se kuuluisa ja kieltämättä mahtava Legoland.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisement

One thought on “ESTEETIKON UNELMAKOHDE SKAGEN

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s