PEHMEÄ SUOMI, SELKEÄ TANSKA – MITEN LUONTO JA YMPÄRISTÖ VAIKUTTAVAT SISUSTUKSEEN

Meitä suomalaisia joskus kuulee hieman moitittavan siitä, ettemme ole kovin rohkeita käyttämään sisustuksissa voimakkaita värejä. Monet suomalaiset pitävät pehmeistä valkoisen, beigen ja harmaan sävyistä, hieman mustaa, ruskeaa ja sinistä joukkoon, mutta väripaletti pidetään usein “turvallisen” niukkana. Suomalaiset eivät kuitenkaan erityisesti rakasta valkoisia seiniä vaan tykkäävät maalata niihin pehmeämpiä sävyjä, ikään kuin luomaan raameja ja koska tosiaan suosimme valkoista väriä huonekaluissa, niin sävytetyt seinät tuovat ne paremmin esiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heti kun muutimme tänne Tanskaan, huomasin, että täällä ihmiset kyllä pukeutuvat mustaan ja harmaaseen, mutta kodeissa näkee paljon tosi värikkäitä valaisimia, värikylläisiä taulukollaaseja ja huonekaluissa valkoisen sijaan esimerkiksi tiikkiä, tammea ja muita puumateriaaleja enemmän kuin Suomessa. Kuitenkin seinät pidetään yleisesti kokonaan valkoisina, samoin yleensä keittiöt.

uusi vuosi 2

Oletteko koskaan miettineet, mistä nämä erot voisivat johtua? Minä veikkaan ilmastoa ja rakennuskantaa. Vietimme joululomaa Suomessa ja olihan se harmaus taas lähes hätkähdyttävää. Siis oikeasti, sen suomalaisen talven vaaleuden, haaleuden ja valon pehmeän pastellisuuden unohtaa jopa suomalainen. Kuitenkin tämä aika jatkuu meillä Suomessa tosi pitkään. Minun mielestäni suomalaisen talvimaiseman harmaus on jotain aivan sykähdyttävän kaunista, huomaan sen herättävän lapsuusmuistoja ja inspiroivan minua valtavasti. Varmasti haluan jollain tavalla jopa tiedostamattani myös sisustuksessa ilmentää sitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä Tanskassakin on toki pimeää talvella, mutta juuri eilen, siis tammikuun alussa, bongasimme jo uusia vihreitä lehtiä puskevan puihin ja nurmikot ovat kirkkaan vihreitä edelleen. Tanskassa lisäksi näkee aika paljon ruskeaa väriä luonnossa näin talvella, sillä täällä suositaan sellaista puskalajia, joka jättää ruskeat lehdet kiinni pensaaseen ja ne putoavat vasta uusien vihreiden tullessa keväällä. Maiseman sävyt ovat siis totaalisen erilaiset ja totta kai se vaikuttaa meihin ihmisiin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomessa elämme vielä monella tavalla lähellä luontoa ja se onkin kautta aikojen inspiroinut meitä visuaalisia ihmisiä. Suomalainen muotoilu toistaa hyvin usein jään ja lumen sävyjä sekä muotoja. Tanskalainen ja suomalainen design sopivat toki mielettömän hyvin yhteen ja kuten tiedämme, moni suomalainen sisustaja luottaa tanskalaiseen muotoiluun, niin minäkin. Eihän tässä missään eri puolilla maapalloa olla, vaan hyvinkin lähellä toisiamme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomaan kuitenkin ainakin itse, että Suomen kodissa ihan selkeästi hieman pehmeämmät tekstiilit ja haaleammat sävyt houkuttelevat enemmän kuin täällä Tanskassa. On mielenkiintoista ajatella, miten oma sisustustyyli voisikaan muuttua, jos asuisi jossain paljon kauempana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä Tanskassa ei näy ollenkaan puutaloja, Suomessa ne ovat taas enemmistössä. Kyllähän puutalon sisustaminen on ihan erilaista kuin kivitalon! Puutaloon istuu tosi usein paremmin aavistuksen romanttisempi ote. Tietysti Suomen talvien kylmyys on myös opettanut meidät levittämään paljon mattoja lattioille ja verhoja ikkunoille, aikana jolloin talojemme sisälämpötila oli jotain muuta kuin nykyään. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu lisäksi enemmän yksityisyys, täällä näytetään elävän ihan rennosti elämää “näyteikkunoissa” eli pimeällä valot päällä sisällä, täysin ilman verhoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maalaisromantiikkaa on Tanskassa lähes mahdoton löytää! Itse viehätyn tanskalaisesta tyylistä valtavasti tällaisena minimalistina, mutta minun on myös helppo ymmärtää, miksi monet suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset pitävät hieman pehmeämmästä, romanttisemmasta tyylistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki tanskalaiset eivät tietenkään ole mitään minimalisteja, eivät todellakaan (etenkään jouluna), mutta etenkin stailatuissa asunnoissa näkee enemmän tyhjää pintaa kuin vaikkapa ruotsalaisissa vastaavissa. Tanskalaiset tykkäävät jättää itse arkkitehtuuria näkyviin, eikä tiloja tukita tavaralla. Designilla on pitkät perinteet, joten todella monesta kodista löytyy muotoilun klassikoita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä Tanskassa on lähihistoriallisista syistä Suomea enemmän tosi vanhaa rakennuskantaa. Niitä koristeellisia kivitaloja pyöristettyine erkkereineen, koristeellisine kattoineen ja lähes kuninkaallisen jykevine rappukäytävineen. Tietysti näissä taloissa on luontevaa sisustaa hyvinkin selkeälinjaisesti ja tuoda mukaan kirkkaita värejä, jotta ilme kuitenkin pysyy nykyaikaisena ja vältetään museofiilis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minusta näitä eroja on todella mielenkiintoista pohtia. Mietittekö te koskaan tällaisia juttuja?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä postauksen kuvat ovat jo Instagramissa vilahdelleetkin, mutta halusin vielä tuoda ne tänne blogiinkin. Vietimme joululomaa Suomessa ja voi miten kaunis ja ihana loma se olikaan. Moni on kysellyt, onko meillä tosiaan vielä koti myös Suomessa ja mitä aiomme seuraavaksi. Suunnitelmat ovat hieman auki juuri nyt, mutta kyllä, tällä hetkellä meillä on vielä tosiaan rivitaloasunto siellä ja vuokraamme sitä nyt kalustettuna kunnes palaamme itse sinne asumaan tai vaihtoehtoisesti myymme sen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli kyllä ihana käydä kotona tässä välissä ja myös tarkastella tuota meidän asuntoa hieman uusin silmin. Onhan se tosi nätti ja kiva! Kiinnyn rakkaisiin tavaroihin ja siellä niitä on niin paljon, että väkisinkin sykähdytti avata ovi ja astua sisään. Uniikkia, meille tehtyä taidetta, perintöastioita ja -huonekaluja sekä vanha pianoni. Kaikenlaista tavaraa, uutta ja vanhaa voi ostaa, mutta näitä muistoja ei.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuosi oli todella hieno ja opettavainen. Opimme muun muassa sen, että vaikka juuri nyt on kaikki hyvin täällä, niin haluamme pitkällä tähtäimellä asua Suomessa. Minulla oli pitkään ollut kaipuu asua jossain muualla, joten on tosi mahtavaa, että pääsimme tämän kokemaan ja kaltaiselleni unelmoijalle ja taivaanrannan maalarille on aika hyvä todeta, että kuinka hyvin kotona kaikki onkaan. On kuitenkin mielenkiintoista seurata, miten tämä aika Tanskassa vaikuttaa meidän sisustustyyliin tai makuun muuten – tai miten se muovaa poikamme tulevaisuutta. Ei välttämättä mitenkään, tai sitten jollain odottamattomalla tavalla. Varmaan se selviää sitten vasta pidemmän ajan päästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne tähän aiheeseen liittyen! Ja seuraavan postauksen kuvat tulevat sitten meidän Tanskan kodista, lupaan. 🙂

Advertisement

3 thoughts on “PEHMEÄ SUOMI, SELKEÄ TANSKA – MITEN LUONTO JA YMPÄRISTÖ VAIKUTTAVAT SISUSTUKSEEN

  1. Mielenkiintoinen postaus! Varmasti totta tuo, että suomalainen sisustustyyli ilmentää Suomen luontoa
    ja ilmastoa. Mielestäni suomalaisessa sisustustyylissä näkyy myös suomalaisten arvomaailma, suomalaiset ovat aika käytännönläheisiä, vaatimattomiakin, mutta arvostavat teknistä kehitystä ja insinööriajattelua. Ehkä tästä johtuen suomalaisten sisustustyyli on aika homogeeninen, mutta toisaalta talot ovat hyvin rakennettuja ja teknologisesti ja teknisesti korkeatasoisia 🙂

    Ruotsissa asuessani olen huomannut, että täällä sisustustyyli on toki runsaampi ja koristeellisempi, mutta tavalliset ruotsalaiset eivät todellakaan sisusta kuten ruotsalaiset sisustuslehdet antavat ymmärtää! Monet sisustavat Ikea-huonekaluilla – jos edes sisustavat lainkaan. Siinä missä suomalainen kuluttaja ostaa astiansa Iittalasta ja Marimekosta ja maksaa laadusta hieman enemmän, ruotsalainen hakee edulliset astiat Ikeasta ja käyttää loput rahat muotiin ja ulkonäköön 🙂 Toisin sanoen, ruotsalaiset suhtautuvat sisustukseen äärimmäisen rennosti ja huolettomasti. Sama ilmiö näkyy myös kauppakeskuksissa ja ostoskaduilla: muoti- ja vaateliikkeitä kyllä riittää, mutta sisustuskauppoja joutuu hakemaan kauempaa.

    Liked by 1 person

    1. Todella mielenkiintoisia huomioita, Sanna. Kiitos paljon kommentistasi. Tuo suomalaisten käytännöllisyys ja järkevyys näkyy kyllä IHAN kaikessa, ainakin näin pienen välimatkan päästä. Itsekin huomaan tekeväni arjessa hirveästi tällaisia tosi järkeviä, mutta samalla ehkä aavistuksen tylsiä valintoja. Olen miettinyt, että onkohan tässä se tanskalaisten brändien menestyksen salaisuus, että kaikki ei sittenkään ole ihan niin järkevää, vaikka ei mitään erityisen epäkäytännöllistäkään. Mutta fiilis ja rentous korostuvat tanskalaisissa tuotteissa / suunnittelussa enemmän kuin insinöörimäinen järkevyys.

      Ja huikean mielenkiintoinen tämä sun havainto tanskalaisten ja ruotsalaisten välillä! Täällä on sisustusliikkeitä joka paikassa ja koteihin panostetaan tosi paljon, mutta samalla näkee päivittäin paljon meikittömiä kasvoja ja värjäämättömiä hiuksia (mitä olen alkanut pitää hyvinkin kauniina ja mukavana ilmiönä), tanskalaiset pyöräilevät käytännölliset reput selässä kauniista työpaikoistaan kauniisiin koteihinsa. Sanoisin, että täällä (ainakin Aarhusissa) panostetaan ehdottomasti enemmän koteihin ja tiloihin kuin ulkonäköön, vaikka tyylikkäästihän täälläkin osataan pukeutua. Useimmiten myös muotiliikkeistä kuitenkin löytyy mukava valikoima tuotteita myös kotiin, eli sitä kotoilupuolta ei unohdeta niissäkään.

      Like

  2. Mielenkiintoinen postaus! Varmasti totta tuo, että suomalainen sisustustyyli ilmentää luontoa ja ilmastoa. Mielestäni siinä näkyy myös suomalaisille tuttu arvomaailma. Suomalaiset ovat aika käytännönläheisiä, vaatimattomiakin, ja arvostavat teknistä kehitystä ja insinööriajattelua. Ehkä sen vuoksi suomalaisten sisustustyyli on aika homogeeninen, mutta talot ovat teknisesti hyvin rakennettuja ja asumisen taso on korkea.

    Ruotsissa asuessani olen huomannut, että ruotsalaisten sisustustyyli on toki paljon runsaampi ja koristeellisempi, mutta tavallliset ruotsalaiset eivät mielestäni ole mitään kodin sisustajia. Vaikka monet sisustuslehdet antavat näin ymmärtää! Täällä monet sisustavat Ikea-huonekaluilla – jos edes sisustavat lainkaan. Siinä missä suomalainen kuluttaja ostaa astiansa tunnollisesti Iittalasta tai Marimekosta ja maksaa laadusta hieman enemmän, ruotsalainen hakee edulliset astiat Ikeasta ja käyttää loput rahat muotiin ja ulkonäköön 🙂 Toisin sanoen, ruotsalaiset suhtautuvat sisustukseen äärimmäisen rennosti ja huolettomasti! Sama ilmiö näkyy myös kauppakeskuksissa ja ostoskaduilla: muoti- ja vaateliikkeitä kyllä riittää, mutta sisustuskauppoja joutuu hakemaan kauempaa.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s