Pimeä marraskuu on saapunut myös tänne Tanskaan. Tosin täällä on vielä paljon värikkäitä lehtiä puissa ja olemme saaneet nauttia myös monista kauniin aurinkoisista päivistä. Fakta on kuitenkin se, että jo aikaisin iltapäivällä alkaa hämärtyä ja viideltä on ihan säkkipimeää. Niinpä NYT on se aika, jolloin hyvän valaistuksen merkitys korostuu.
Minähän olen aina tykännyt valaisimista ja oli tosi vaikea päättää, mitkä valaisimet otamme ylipäätään mukaan tänne Tanskaan. Yksi suosikeistamme on mieheni edelliseen kotiin valitsema lattiavalaisin, joka sattuu olemaan tanskalaista muotoilua: Frandsen Hideout. Se antaa kyllä kauniin valon, jota voi suunnata joko alas tai ylös. Mielestäni tämä valaisin on meidän olohuoneen tärkein elementti, jota ilman tunnelma olisi tosi erilainen.
Meillä on kiinteitä led-spotteja vain kylppärissä ja keittiössä. Koko 70 neliön kolmiossamme on vain yksi kattovalaisin, ruokapöydän yllä roikkuva Halo Designin El-Light Sørup, jonka ostin täältä Tanskasta keväällä. Se on aika ihana, eikö?
Muuten meillä on vain pistemäisiä tunnelmavaloja eli erilaisia lattia- ja pöytävalaisimia. Yllättävän hyvin olemme niillä pärjänneet, sillä kodin pinnat ovat niin vaaleat ja kaikki seinät valkoiset, että ne heijastavat kivasti valon. Periaatteessa kattovaloja olisi kyllä kiva olla joka huoneessa, MUTTA tanskalaisten tyyli kattovalaisinten kiinnittämiseen on sen verran outo ja se vaatii poraamisen kattoon, että olemme toistaiseksi pärjänneet tällä yhdellä. Täällä kun vuokralainen saa kyllä porata reikiä, mutta häneltä laskutetaan vuokrasopimuksen päätteeksi niiden kaikkien umpeen paikkaaminen, niin olemme yrittäneet välttää ylimääräisten jälkien tekemistä.
Tanskalaiset rakastavat valaisimia ja koska täällä ei juurikaan harrasteta verhojen käyttöä, niin niitä on helppo bongailla hämärällä liikkuessa. Louis Poulsenin PH5 on varmastikin yleisin malli, mitä näkee toooodella monissa kodeissa ja julkitiloissa eri väreissä. Olen itse jopa hiukan kyllästynyt siihen, mutta onhan se kaunis. Toinen tosi yleinen malli on Verner Pantonin tunnelmallinen Globen, joka on kyllä älyttömän upea. Sitä en muista juurikaan bonganneeni Suomessa. Tanskalaiset tykkäävät myöskin erityisesti ikkunalaudoille laitettavista siroista pöytävalaisimista. Täällä kun on monessa asunnossa, varsinkin vanhemmissa taloissa, aivan upeat leveät ikkunalaudat. Yksi tosi yleinen malli on &Traditionin Flowerpot, joka on itse asiassa omallakin haavelistallani.
Tanskalaiset tunnetusti rakastavat myös kynttilöitä ja niitä näkee paljon, myös ihan keskellä päivää. Hauskaa on se, että vaikkapa koulussa palavat kynttilät pöydällä, mikä tuntuu suomalaisesta jotenkin kovin vaaralliselta, mutta näinhän lapset tottuvat varomaan elävää tulta. Muutenkin täällä tunnelmallisuus valaistuksessa on tosi tärkeää ja haluttu valon sävy on hyvin lämmin. Minä olen tykännyt jo pidemmän aikaa käyttää valaisimissa 3000K led-polttimoita ja niitä on ihan sairaan vaikea löytää täältä Tanskasta. Joka paikassa on vain 2700K:ta eli sitä ihan tosi lämmintä valkoista. Tunnustan, että toin Suomesta kesällä muutaman polttimon – on siinäkin tuliaiset kotimaasta!
Seuraavaksi saakin alkaa viritellä valosarjoja ja koristella kodin valaistusta jouluiseksi. Ihanaa!