MIKÄ MUSTAVALKOISESSA SISUSTUKSESSA VIEHÄTTÄÄ?

Uskokaa tai älkää, olen joskus ollut hyvinkin värikkään sisustuksen ystävä. Meillä oli aikanaan vihreä päiväpeitto, keltaiset sohvatyynyt, siniset verhot ja punainen matto – kyllä. Samaan aikaan. Pienessä kaksiossa. Eikä kyse ollut siitä, että olisin vain saanut ne jostain vaan olin ihan oikeasti itse halunnut juuri sellaiset. Muistan, miten paljon harmitti kun asuttiin vuokra-asunnossa, enkä voinut maalata seiniä. Olisin halunnut niihinkin jotain väriä valkoisen sijaan.

olohuone_mustavalkoinen_visusillvan

Ensimmäisen omistusasunnon myötä värit katosivat. Fanitin silloin täysillä Char and the city -blogia, jonka inspiroimana meille tuli vaalea väripaletti – valkolakattu lankkulattia, beiget seinät ja sohva, valkoisia huonekaluja ja harmaita tekstiilejä. Ja oikeastaan syyn tähän inspiroitumiseen voi päätellä tuosta edeltä – taisi tulla aikanaan pieni värien yliannostus.  😉 Toki trenditkin vaikuttivat. Yhtäkkiä mustavalkoinen tyyli oli kaikkialla.

Tässä nykyisessä kodissamme ei ole yhtä haalean vaaleaa vaan paljon enemmän kontrasteja ja tummia sävyjä. Mutta edelleenkin siedän värejä kodissamme hyvin rajoitetusti. Välillä vaihdan sohvalle keltaiset tyynyt, mutta muutaman viikon päästä ne siirtyvätkin vaivihkaa kaappiin. Toisinaan ostan värikkäitä kukkia, mutta kuitenkin eniten pidän valkoisista.  Joskus jopa värikkäät hedelmät keittiön hedelmäkorissa alkavat ärsyttää.

iittala_tuikut_mustavalkoinen_visusillvan

Lapsen huone on kotimme väriläiskä ja ironista kyllä, viihdyn siinä huoneessa todella hyvin ja saan energiaa pirteän värisistä säilytyskoreista ja esillä olevista leluista. Mutta olkkarissa, keittiössä tai makuuhuoneessa mustavalkoisuus tuntuu oikealta. On jotenkin rauhoittavaa, että kun elämässä tapahtuu paljon, niin koti on hillitty sävyiltään.

Myönnän, että olen pukeutumisessa samanlainen väriallergikko. Silloin tällöin käytän värikkäitäkin vaatteita, mutta pääsääntöisesti pukeudun aina mustaan, valkoiseen, harmaaseen, siniseen tai ruskeaan. Varsinkin silloin kun haluan tuntea oloni itsevarmaksi, pukeudun näihin sävyihin. Tässäkin suhteessa olin ennen ihan erilainen, pukeuduin aina värikkäästi esimerkiksi työhaastatteluihin. Mitä ihmettä mulle on tapahtunut…? Keski-ikäistyminen? Tylsyys? Apua!

Juuri nyt trendikäs sisustaja valitsee kotiinsa värejä. Minusta on aivan ihanaa katsella kuvia värikylläisistä blogikodeista ja sisustuslehtien stailauksista. Olin ihan innoissani syyskuussa Habitaressa kaikista niistä herkullisista sävyistä ympärilläni. Ja kuitenkin olin äärimmäisen iloinen kun toin messuilta ostamani mustavalkoisen tyynynpäällisen kotiin mustavalkoiseen olohuoneeseeni. ❤ Se vain tuntui oikealta.

Millainen suhde teillä muilla on väreihin?

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s