MAAILMAN VIISAIMPIA SANOJA

Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä – ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.

fullsizeoutput_884

Tietenkin suuren juhlan jälkeen  tuntuu aina jollakin tavoin surulliselta – mutta tämä on jotakin muuta. Tuntuu surulliselta kun metsä on äänetön ja auringonpaiste harmaa.

fullsizeoutput_85a

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.

fullsizeoutput_87f

Ei kukaan, joka keventää toisen taakkaa, ole maailmassa hyödytön.

fullsizeoutput_883

Tunnistatteko kenen lausahduksia? No Nuuskamuikkusen tietenkin. Lempi-muumihahmoni! Luulen, että Nuuskamuikkunen olisi ollut aika mainio valokuvaaja ja bloggaaja.

MELANKOLISEN KAUNIS METSÄ

fullsizeoutput_6e9

Marraskuu. Harmaa ja ankea. Pakkaamme eväät, lähdemme kulkemaan mutaisia metsäpolkuja ja märkiä pitkospuita pitkin. Näimme harmaansinisiä maisemia. Pisarat havupuissa olivat kuin timantteja. Viisivuotias toteaa, ettei ruisleipä ole koskaan maistunut näin hyvältä.

fullsizeoutput_6ea

Silloinkin kun pilvet roikkuvat alhaalla ja maantiellä roiskuu kura, on metsä kaunis ja rauhoittava. Siellä on hyvä hengittää.

fullsizeoutput_6eb

Tämä kulunut marraskuu on ollut jotenkin tosi raskas. Olisi pitänyt käydä enemmän metsässä, ihan ehdottomasti. Hyvä, että vaihtuu kohta joulukuuksi.