ROHKEUDESTA

Olen saanut tänä vuonna paljon kommentteja rohkeudesta. Moni on todennut, että olettepas te rohkeita kun muutatte ulkomaille. Osa on tunnustanut, että haluaisi itsekin tehdä jotain vastaavaa, jos rohkeus riittäisi. Moni työkaverini on sanonut, että on oppinut minulta nimenomaan rohkeutta. Se tuntuu todella upealta ja suorastaan kunnia-asialta.

fullsizeoutput_131c

Olen siis monen mielestä rohkea. Ja kai olenkin tehnyt elämäni aikana monia rohkeita juttuja. Mutta minä olen aina halunnut nähdä maailmaa ja kokea uusia asioita. En ole uskaltanut jättää tilaisuuksia käyttämättä. Rohkeiden päätösten takana on siis oikeastaan ollut ihan puhdasta pelkoa. Olen pelännyt sitä, mitä tapahtuisi, jos en uskaltaisi tehdä muutoksia. Kuinka paljon katuisin? Mitä ovia sulkisin?

Minun elämässäni ne asiat, jotka ovat pelottaneet eniten, ovat opettaneet ja antaneet eniten. Aina.

fullsizeoutput_131e

Unelmilla on tapana toteutua ja siksi jo pelkästään unelmien ääneen sanominen vaatii valtavasti rohkeutta. Viime vuonna listasin vanhaan blogiini asioita, joista unelmoin. Aloin myös puhua unelmistani enemmän. Listalla ensimmäisenä komeili haave ulkomailla asumisesta ja työskentelystä. Kun siis tämä tilaisuus tarjoutui, Tanskaan muutto perheen kanssa, niin miten olisin uskaltanut kieltäytyä?

Pitää myös muistaa, että erilaiset asiat ovat rohkeita eri ihmisille. Mieheni mielestä minä olen  äärimmäisen rohkea kun olen lähtenyt rakentamaan täällä Aarhusissa verkostoja tyhjästä osallistumalla kursseille, tapahtumiin ja illanviettoihin. Minulle tällainen ei kuitenkaan ole erityisen rohkeaa! Pientä jännitystähän se aiheuttaa mennä mukaan tilaisuuksiin, joissa en tunne ketään, mutta mitään erityistä rohkeutta tällainen ei minulta vaadi.

Minä pidän äärimmäisen rohkeina ihmisiä, jotka lähtevät isoihin remontti- tai talonrakennusprojekteihin. Samoin on mielestäni ihailtavaa ja rohkeaa haluta suuri perhe. Meille ja etenkin parisuhteellemme pojan vauva-aika oli niin rankkaa, että emme ole vieläkään uskaltaneet lähteä toiselle kierrokselle. Mutta ehkä juuri siksi vielä joskus rakennamme talon ja laajennamme perhettä – silloin voitte todellakin kehua rohkeuttani!

Yhdessä lastenkirjassa todetaan, että rohkea on se, joka uskaltaa, vaikka pelottaa. Ja näinhän se on.

Mitä tilaisuuksia sinä et uskaltaisi jättää käyttämättä?

KOULUN ALOITUKSESTA JA KOULUVALINNASTA TANSKASSA

Meillä on jännä syksy edessä, sillä 6-vuotias poikamme Tuukka aloittaa koulun täällä Tanskassa. Täällä tosiaan oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna kun lapsi täyttää kuusi vuotta, samalla tavalla kuin Suomessakin. Suomessa usein eskarit toimivat vielä päiväkotien yhteydessä ja esikoulu on osa varhaiskasvatusta, mutta täällä 6-vuotiaat menevät ihan oikeaan kouluun, niin sanotulle nollaluokalle. Tanskassa käsite “esikoulu” viittaa ikävuosiin 3-5, jolloin suurin osa lapsista on ns. isojen lasten päiväkodissa.

Olen ymmärtänyt, että opetus kuitenkin muistuttaa todella paljon meidän eskaria. Nollaluokalla ei vielä opetella lukemaan tai laskemaan, eikä ole kokeita, mutta ajattelua kehitetään koulumaiseen suuntaan. Iso ero Suomen eskariin verrattuna taitaa olla aikuisten määrä eli täällä luokassa on vain yksi opettaja ainakin suurimman osan päivästä. Toki nämä nyt ovat vain asioita, joita olen tähän mennessä kuullut ja kun koulu alkaa syksyllä, niin olemme paljon viisaampia.

Muutimme tänne Aarhusiin huhtikuun alussa ja monien mutkien kautta sain selville, että koulupaikkojen haku oli ollut joulukuussa. Me siis tulimme prosessiin ihan väärään aikaan mukaan ja huh, miten ongelmallista se olikin! Paljon aikaa tuli käytettyä selvittäen, mistä voisimme ylipäätään saada tietoa kouluvaihtoehdoista ja miten voisimme edetä. Uskomattoman vaikeaa oli saada mitään infoa ja toki kaikki mahdollinen tieto oli tanskaksi. Tulipahan käytettyä google translatoria ahkerasti. Selvää kuitenkin oli, että tavalliselle tanskankieliselle luokalle Tuukka ei voisi vielä mennä, sillä hän jäisi auttamatta ulkopuoliseksi kielitaidon takia.

Vaihtoehdoiksi jäivät niin sanottu maahanmuuttajien vastaanottoluokka tavallisessa, kunnallisessa koulussa, folkeskolessa, tai sitten kansainvälinen, yksityinen koulu. Valinta oli oikeasti tosi vaikea. Uskon, että tuo folkeskole on täällä äärimmäisen hyvä ja olen kuullut paljon positiivista vastaanottoluokista. Niissä lapset oppivat todella nopeasti kieltä ja saavat kavereita hyvin, koska kenenkään kielitaito ei vielä ole täydellinen. Kuitenkin opetus on pelkästään tanskaksi ja koska me emme todennäköisesti ole täällä kauhean pitkään, kallistuimme kansainvälisen koulun puoleen.

IMG_1090

Elokuussa Tuukka siis aloittaa yksityisessä koulussa, jossa opetus on suunnilleen 50 % englanniksi ja 50 % tanskaksi. Niin sanotut akateemiset aineet kuten lukeminen ovat englanniksi ja taideaineet sekä liikunta tanskaksi. Tuukka on oppinut kielikerhossa jo jonkin verran tanskaa, mutta ei vielä puhu sitä ollenkaan – ei myöskään englantia. Tuntuu kyllä hurjalta, että poitsulla on kohta kaksi uutta kieltä arjessaan ja kieltämättä jännittää ihan valtavasti, mutta varmasti kaikki menee hyvin. Onneksi 6-vuotiailla opetus on vielä hyvinkin paljon leikkimistä, pelejä ja retkiä. Nyt jo kieliryhmä on osoittanut, että Tuukka kyllä pärjää ja viihtyy muiden lasten kanssa ilmankin yhteistä kieltä.

Koulupäivät ovat maanantaista perjantaihin klo 8-14. Koulu on 2 km päässä meiltä, joten kuljemme varmasti pääosin pyörällä. Yksin Tuukka ei vielä mene kouluun vaan viemme ja haemme hänet joka päivä. Koulu itse asiassa aukeaa jo seitsemältä ja lapset saavat olla iltapäiväkerhossa viiteen asti. Mukavan joustavaa siis työssäkäyvien aikuisten kannalta.

Suuri ero suomalaiseen kouluun verrattuna on juuri tämä kerhotoiminta ennen ja jälkeen opetuksen, johon osallistuvat myös vanhemmat oppilaat, käsittääkseni ihan kaikenikäiset. Kerho eli SFO on maksullinen, mutta kuitenkin ns. pakollinen, tai ainakin hyvin vahvasti suositeltava. Ja miksei lapset kerhossa kävisi, sillä onhan heillä siellä varmasti todella hauskaa! Mielestäni tämä kerhosysteemi on todella fiksun oloinen.

Toinen isohko ero on kesäloman pituus. Täällä Tanskassa kesälomaa on vain kuusi viikkoa ja siitäkin viikon tai parin verran ollaan usein SFO:ssa. Kuulostaa  järkevältä suhteutettuna tavallisten, työssäkäyvien vanhempien lomiin. Toki 10-viikkoinen suomalainen kesäloma on ihanaa aikaa niille lapsille, joille järjestyy loman ajaksi mukavaa ja turvallista tekemistä, mutta valitettavasti se ei ole aina itsestäänselvyys. Muuten koulujen lomat ovat Tanskassa melkolailla samat kuin Suomessa: viikko syyslomaa, viikko talvilomaa, joulun välipäivät vapaata ja keväällä muutaman päivän pääsiäisloma.

IMG_1091

Kolmas suuri ero liittyy tietysti kouluruokaan. Täällä Tanskassa lapsilla pitää olla joka päivä omat eväät mukana ja siinäpä onkin totuttelemista! Lämmitysmahdollisuutta ei ole, joten kylmistä elementeistä pitäisi pystyä rakentamaan monipuolinen, terveellinen setti, jolla lapsi pärjää koko pitkän päivän. Olen jo kevään ajan päässyt tätä eväiden tekoa harjoittelemaan ja kyllähän se alkaa sujua. Meidän Tuukalla on kananmuna-allergia, joten eväät ovat tavallaan myös helpotus – ei tarvitse olla niin huolissaan siitä, mitä lapselle tarjotaan. Mutta kyllä Suomen monipuolista, lämmintä päiväkotiruokaa on ollut ikävä!

Tuukka itse odottaa koulun alkua varsin hyvillä mielin. Olemme käyneet tutustumassa koulurakennukseen (kuten kuvista näkyy) ja leikkimässä pihalla, jotta paikka tulisi tutuksi. Tuukka on motivoitunut oppimaan sekä englantia että tanskaa, vaikka välillä totta kai uskonpuute vaivaa. “Mä en opi ikinä, ne on ihan liian vaikeita kieliä lapsille.” Puhumme joka päivä siitä, miten kivaa koulussa varmasti tulee olemaan. Olen itse tykännyt aina koulusta paljon ja olen ihan varma, että myös poitsu viihtyy koulumaailmassa todella hyvin!