Tulipas vähän self-help-henkinen klikkiotsikko, mutta ei se mitään! Tärkeällä asialla ollaan. Nyt on nimittäin aiheena vanhemmuus ja herkkyyden tukeminen.

Elämäni tärkein, haastavin ja usein myös raastavin rooli on olla äiti pienelle pojalle. Hän on älykäs, tunteellinen, pohtivainen, huomionkipeä, uppoutuvainen, voimakastahtoinen, kekseliäs ja nokkela, kuten varmasti suurin osa 7-vuotiaista. Hänessä on myös erityisiä piirteitä, kuten kaikissa 7-vuotiaissa.

Tunteellinen ja välillä raastavan itsekriittinen. Pohtii asioita, jotka ovat hieman liian isoja noin pienelle ihmiselle. Luova, visuaalinen ja nauttii loogisesta päättelystä. Haluaa tehdä päätöksiä. Pitää kovasti muiden ihmisten seurasta, mutta voimakas tarve vetäytyä välillä omiin oloihinsa.

Niinpä niin, kuvailen oikeastaan itseäni. Kuvailen itseäni ja lapseni on peilikuvani, josta näen omat reaktioni raadollisemmin kuin koskaan. Me kaksi, me ollaan samasta puusta.

Nykyaikana puhutaan paljon vanhemmuuden paineista, joita ympäristö ja media aiheuttavat. Ihan varmasti näin on, mutta itselläni on ollut onni saada ympärilleni niin fiksuja läheisiä (myös somessa!), että olen oikestaan saanut pelkkää kannustusta ja tukea kaikkeen. Paljon enemmän paineita olen kokenut siitä, miten herkästi näen lapseni käytöksessä omat  klikkini tai triggerini. Eihän hän niistä syytä eikä varmaan edes hoksaa kopioivansa tiettyjä käyttäytymismalleja minulta. Mutta vetää mielen erityisen herkäksi kun tajuaa, miten paljon hän kopioikaan.

Meillä on ollut tässä viime aikoina isoja elämänmuutoksia ulkomaille muuton myötä. Kaikki on sujunut hyvin, mutta itse kuljin välillä aika synkissä vesissä etsiessäni töitä ja paikkaani tässä uudessa arjessa. Siinä, kuten aina kaikessa, oli myös paljon hyviä puolia. Pysähdyin miettimään aiempaa enemmän, kuka olen ja mitä haluan. Rakensin identiteettiäni ja arvoani irrallaan ammatillisesta minästäni. Vietin enemmän aikaa lapseni ja perheeni kanssa kuin pitkiin aikoihin. Löysin säännöllisestä joogaharjoituksesta ja lyhyistä retriiteistä monia oivalluksia.

Eräässä päivän mittaisessa joogaretriitissä viime marraskuussa sain äärettömän voimakkaita dejavu-tunteita. Näin yhtäkkiä selvästi edessäni muutamat päätökset, joita siinä tilanteessa piti tehdä. Ja kyse oli monimutkaisista asioista, joita olin pohtinut pitkään. Se oli oikeastaan aika hurjaa, hieman maagistakin. Ei siinä kuitenkaan näin jälkikäteen ajateltuna mitään yliluonnollista ollut, oikeastaan ihan päinvastoin.

Olin yksinkertaisesti kerrankin poikkeuksellisen voimakkaasti läsnä ja tavoitin jotain sellaista, jota eivät sanelleet ympäriltä tulevat odotukset tai kaavat siitä, miten minun pitäisi käyttäytyä. Myöhemmin olen joogaharjoituksen yhteydessä onnistunut toistuvasti tavoittamaan tällaisen syvän läsnäolon tunteen. Ihan pikkiriikkisen lyhyeksi hetkeksi vain, mutta kuitenkin. Ja arvatkaapa jääkö siihen koukkuun – todellakin!

Tuolloin, tuona synkkänä marraskuisena päivänä kauniissa vanhassa rakennuksessa tunnelmallisessa Aarhusin vanhassa keskustassa pidetyssä retriitissä meitä pyydettiin vastaamaan mielessämme kolmeen kysymykseen:

Mitä rakastat itsessäsi?

Mitä haluaisit kuulla juuri nyt?

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Nämä yksinkertaiset kysymykset ovat muodostuneet sen jälkeen minulle tärkeiksi. Välillä on hyvä miettiä vastauksia niihin isossa mittakaavassa, mutta usein riittää ihan kun pohtii niitä päivätasolla.

Mitä haluaisin kuulla tänään? Voisiko se olla esimerkiksi “Älä huolehdi tästä, minä otan sen hoitaakseni.” Voisinko pyytää puolisoani sanomaan sen? Mitä tekisin juuri nyt, jos en pelkäisi? Osallistuisinko keskusteluun tanskaksi? Julkaisisinko blogissani hieman henkilökohtaisemman postauksen turvallisten sisustustekstien sijaan?

Nämä kysymykset ovat myös hyviä työkaluja (herkän) lapsen kanssa. Voin sanoittaa omia ajatuksiani ja opettaa häntä sitä kautta näkemään, että aikuinenkin pelkää tai haluaa kuulla kannustavia sanoja arjessa. Ja olen myös joissain tilanteissa hyvällä menestyksellä esittänyt näitä kysymyksiä hänelle, hieman eri sanoin kylläkin.

Mikä sinussa itsessäsi on kivaa ja ihanaa?

Mitä toivoisit, että sanoisin sulle nyt?

Onko joku juttu, jonka haluaisit tehdä, mutta juuri nyt jännittää liikaa? 

Lopuksi vielä pari lukuvinkkiä.

Kirja: Eckhart Tolle: Läsnäolon voima. Tässä kirjassa mennään aika syvissä mielen kerroksissa ja välillä lukiessani vain hymähtelin “hömpälle”. Kuitenkin kirja piti kummasti otteessaan ja nyt harkitsen lukevani sen uudestaan. Monet kirjassa esitetyt ajatukset jäivät pyörimään mieleeni. Yksi niistä on kärsimyskehon käsite. Tolle esittää, että meissä jokaisessa elää kärsimyskeho, joka ei ole todellinen minämme, mutta joka pyrkii ottamaan valtaa ja näyttäytyy esim. marttyyrimaisena käytöksenä, kiukkuna ym. Tunnistamalla tilanteet, joissa kärsimyskeho yrittää päästä valloilleen, voimme oppia jättämään sen huomiotta ja sitä kautta päästä siitä eroon. Sillä huomio on juuri se, mitä kärsimyskeho meiltä haluaakin. Kirjan tärkeimpänä teemana on voimakas läsnäolo ja nykyhetken ehdoton hyväksyminen – näissä itselläni onkin paljon opittavaa, mutta koen olevani jo askeleen lähempänä kuin aiemmin.

Nettisivusto: Ystäväni, todella älykäs ja empaattinen Riikka, on perustanut ilmaisen Erityisvoimia.fi -sivuston, joka tarjoaa työkaluja vanhemmille, jotka haluavat tulla paremmin toimeen lastensa kanssa. Sivusto on lähtenyt erityislasten vanhempien tarpeista, mutta siellä on paljon hyviä työkaluja myös kaikille muille. Niiden avulla voi muun muassa tunnistaa lapsen stressiä ja kuormitusta sekä oppia vähentämään niitä. Sivustolla voi myös tutustua  erilaisista perheistä ja arjen haastavista tilanteista kertoviin vertaistarinoihin. Suosittelen tutustumaan!