SYNTTÄRISANKARIN KUULUMISIA: SEITSEMÄN VUOTTA, KOLME KIELTÄ, KASVUKIPUJA JA YSTÄVYYTTÄ

Pieni poikani  Tuukka täyttää tänään seitsemän vuotta. Oli hyvin lämmin ja kesäinen toukokuun päivä kun hän saapui, uskomattoman täydellinen rääpäle, 2,6 kiloinen ihme. Ajattelin, että hyvä jos pärjäämme yhdessä ensimmäisen vuoden, keskitin kaiken energiani siihen (ja hyvä niin, melko haastava vuosi olikin). En osannut kuvitella, millaista elämä olisi kun hän täyttää seitsemän. En ainakaan olisi osannut kuvitella, että asumme Tanskassa ja hän puhuu kolmea kieltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapsen kielen oppiminen ja kaverisuhteet olivat asioita, jotka mietityttivät minua eniten ennen muuttoa ja taisin niistä kyselläkin ihan kaikilta, joilla oli kokemusta ulkomailla asumisesta lasten kanssa. Siinä vaiheessa me vielä mietimme, että Tuukka menisi ihan tavalliseen tanskalaiseen folkeskoleen ja oppisi siis suomen lisäksi tanskaa. Koulu pitäisi aloittaa luonnollisesti vastaanottoluokalta ja sellainen paikka meille annettiinkin. Sijainti vain oli äärettömän hankala ja lisäksi mietitytti se, että vastaanottoluokka olisi joka tapauksessa väliaikainen ratkaisu, sieltä pitäisi siirtyä oman alueen kouluun todennäköisesti melko pian – heti kun kieli olisi tarpeeksi vahva, mikä tämän ikäisillä kuulemma tapahtuisi todennäköisesti jo alle vuodessa. Kaikkien näiden muutosten määrä sai meidät päätymään lähellä sijaitsevaan kansainväliseen, kaksikieliseen kouluun. Siellä Tuukka otettiin vastaan avosylin, vaikka kielitaitoa ei vielä ollutkaan, ja nyt hän saa jatkaa samalla yhdistelmäluokalla vielä ainakin ensi vuoden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuo kansainvälinen koulu on ollut varmastikin paras päätöksemme täällä Tanskassa. Olemme siihen äärimmäisen tyytyväisiä. Alussa oli totta kai rankkaa kun piti omaksua tanskan lisäksi vielä englantikin, mutta missään vaiheessa Tuukkaa ei painostettu ja oppiminen sujui hyvin leikinomaisesti – kuten sujuu edelleenkin. Koska minä olin opintovapaalla, pystyimme pitämään pojan päivät mahdollisimman lyhyinä ja vastapainoksi oltiin tosi paljon vaan ihan rauhassa kotosalla. Huomasimme hyvin, että lasta turhautti usein kun ei pystynyt kommunikoimaan täysillä (mikä on hyvin ymmärrettävää, koen samaa jatkuvasti esimerkiksi töissä), mutta kokonaisuutena kaikki sujui paljon paremmin kuin olisimme ikinä osanneet odottaa.

Nyt kun olen töissä, ovat Tuukan päivät koulussa yleensä noin 8-16 mittaisia (eli koulun jälkeen on iltapäiväkerhoa pari tuntia) ja todella hyvin sujuu! Hän osaa jo ilmaista itseään niin hyvin, etten ole huolissani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alussa Tuukka ymmärsi ja puhui lähinnä tanskaa, mutta nyt englanti on kiilannut ohi ja siitä on tullut jo aika vahva kieli. Hän ymmärtää todella paljon myös aikuisten välisiä englanninkielisiä keskusteluja, mikä on helpottanut kummasti omaa sosiaalista elämääni. Enää ei lapsella mene heti hermot, jos jään suustani kiinni jonnekin kun hän pystyy itsekin seuraamaan keskustelua. Poitsu kirjoittaa ja lukee jonkin verran molempia näitä kieliä, mutta toki niiden osalta kehitys on rauhallista eikä sitä turhaan kiirehditä. Onhan suomen, tanskan ja englannin kirjoitusasu keskenään niin erilainen.

Yleisesti ottaen kuitenkin sanoisin, että ensimmäinen vuosi koulussa on ollut aika kunnianhimoinen. Opetellaan tosiaan lukemaan ja kirjoittamaan molempia kieliä ja lisäksi esimerkiksi opeteltavien asioiden listalla on ollut kertotaulu – siis kokonaan ykkösestä kymppiin! Kuitenkaan esimerkiksi kirjainten ja numeroiden ulkoasuun ei olla kiinnitetty juurikaan huomiota. Jänniä eroja suomalaiseen kouluun verrattuna. Läksyjä täällä tulee noin kerran viikossa, eli ei mitenkään paljon. Niin ja sitten on tämä päivien pituus ja kesäloman lyhyys, joka joskus suomalaisia hämmentää. Tosiaan koulupäivät ovat pidempiä ja kesälomaa on vain 5 viikkoa, mutta itse pidän näitä vain positiivisina asioina. Koska oppitunteja on enemmän, jää aikaa monenlaisille projekteille ja kesäloma on puolestaan helpompi järjestää – etenkin kun tukijoukkoja ei täällä Tanskassa ole ihan nurkan takana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä tärkeintä, kansainvälisestä koulusta on löytynyt aivan ihania kavereita sekä lapselle, että äidille. Koemme molemmat kuuluvamme porukkaan, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.

Pojalla on useita lähellä asuvia ystäviä, joiden kanssa pidetään leikkitreffejä. Lisäksi täällä on yleisesti tanskalaisissa kouluissa käytettävä systeemi, jossa lapsista muodostetaan 3-4 hengen leikkitreffiryhmiä. Ryhmiin valikoidaan lapsia, jotka tulevat kyllä toimeen keskenään, mutta eivät usein leiki yhdessä. Näin ollen ns. pakotetaan aikuiset järjestämään treffejä ja myös lapsia laajentamaan kaveripiiriään. Meillä tämä on ainakin toiminut tosi kivasti! Täällä on yleisesti tapana, että leikkitreffit ovat suoraan koulun jälkeen eli vuorossa olevat vanhemmat hakevat koko köörin kotiinsa. Yleensä treffit kestävät aika pitkään, 2-3 tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun muutimme Tanskaan, Tuukka oli vielä hetken 5-vuotias palleroinen – ja nyt hän on jo seitsemänvuotias hoikkajalka. Tämä aika on ollut haastavaa jo pelkästään iän puolesta. Ei ole mitenkään helppoa kun pitäisi olla iso ja pieni samaan aikaan. Ainakin meidän perheessä tämä ristiriita on läsnä ihan joka päivä. Kaupungilla ei välttämättä enää haluta pitää äidin kädestä kiinni eikä kaikissa asioissa saa auttaa kuten ennen, mutta harmin hetkellä huudetaan “mä haluun olla vaan ihan pieni vauva”. Sydäntäsärkevää – ja kyllä, joskus myös raivostuttavaa. Tämän ikäisen aivot käyvät läpi suuria muutoksia ja se näyttäytyy ulospäin hetkessä muuttuvina mielialoina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun sitten tähän muutosten ikään ja kaikkeen kasvuun lisätään vielä uusi maa, uudet ystävät, kaksi uutta kieltä ja koulunaloitus, ikävä vanhoja kavereita, isovanhempia ja sukulaisia, niin huh! Ei mikään helppo setti. Olemme kuitenkin pitäneet tiiviisti yhteyttä ja nykyään poika kokee lähipiirinsä tuplaantuneen – on Suomen rakkaat ja sitten on Tanskan ystävät.

Asia, josta koen itse suurta syyllisyyttä on se, miten rikki äitinä olin välillä viime vuonna. Menetin vanhan työtehtäväni YT-neuvotteluissa ja työnhaku täällä Tanskassa ei tuottanut tulosta, kieli osoittautui vieläkin vaikeammaksi oppia kuin odotin ja se kyllä näyttäytyi välillä ihan hirveänä, eli siis pelokkaana ja ahdistuneena, äitinä. Oli päiviä, jolloin 6vee joutui lohduttamaan minua, eikä sen tosiaankaan niin pitäisi mennä. Mutta elämässä on erilaisia vaiheita, enkä minä asiaa noin suunnitellut. Onneksi nyt olen töissä ja monella tavalla tilanne on paljon parempi.

Me olemme yrittäneet puhua lapselle avoimesti tästä tilanteesta. Me olemme täällä toistaiseksi, emmekä tällä hetkellä tiedä milloin palaamme, mutta Suomi on kuitenkin koti ja sinne haluamme vielä muuttaa. Tämänkin asian suhteen fiilikset vaihtelevat – siis koko perheellä. Välillä on ihanaa ajatella, että olisimme täällä vielä useamman vuoden, mutta välillä se tuntuu täysin mahdottomalta ja tekisi mieli pakata kamat heti. Totuus on varmasti jotain siltä väliltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset kyllä sopeutuu, niinhän sitä sanotaan. Mutta ei sitä usko ennen kuin näkee itse. Välillä meinaan pakahtua kun kuulen pienen poikani ääntävän täydellisesti englantia tai pohtivan ääneen, miksei kaikki kuusivuotiaat voisi oppia monia kieliä tai muuttaa toiseen maahan kun se kerran on näin helppoa. Tulevana perjantaina olen ottanut töistä vapaata, jotta pääsen katsomaan kansainvälisen luokan runoteatteriesitystä, jossa oma lapseni on takaluukussa asuva haisunäätä – edelleen minun on hieman hankala hahmottaa, että tosiaan, hän siellä esityksessä sitten vetää enkuksi.

Sylin täydeltä onnea rakas 7-vuotiaani! Saat olla pieni ja saat olla iso. Olet hyvä ja maailman tärkein juuri tuollaisena.

Advertisements

ONNEKSI OSTIN KUKKIA (VIELÄ VÄHÄN ARJESTA)

Palataan vielä hieman arkeen ja uuteen työhöni. Teen töitä neljä päivää viikossa, joista yhden kotikonttorilta käsin. Keskiviikkoisin pidän vapaapäivän. Viime keskiviikkona tuntui, että homma on ihan kohtalaisesti hallinnassa ja vapaallahan onkin helppo ajatella niin. En erityisemmin tehnyt mitään, kävin vain joogassa – ja ostin itselleni kukkia aamuisen kauppareissun yhteydessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuntui vähän jopa syylliseltä ostaa kukkia juuri nyt, koska tosi usein ihastelen näitä kauniita kimppuja kaupungilla kun olen siististi pukeutunut ja aurinko paistaa – hetkinä jolloin olisi täydellistä (ja hyvin tanskalaista) kantaa kaunista kimppua kainalossaan. En ole kuitenkaan useinkaan raaskinut sijoittaa kukkiin, paitsi siis juuri nyt kun olin todella räjähtäneen näköisenä, ilman meikkiä ja joogavaatteissa, satoi vettä ja ostin samalla mm. wc-paperia, jota sain sitten kantaa toisessa kainalossa. Stylishhh.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Torstaiaamu valkeni väsyneissä tunnelmissa. Mies oli työreissussa ja poika nukkuu yleensä aina silloin mun vieressä. Olin joutunut yöllä pienen katastrofin kouriin kun poitsulta tuli kunnon pissavahinko meidän sänkyyn. En muista edes, milloin näin olisi tapahtunut! Ei muuta kuin aamuyöllä lakanoiden vaihtoon ja lapsi pesulle. Huh! Aamulla tuntui siltä, että uni olisi todellakin vielä maittanut ja jouduin pojankin herättämään aivan väkisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Selvisimme kuitenkin ihan ajoissa, mukavasti ennen kahdeksaa koululle. Minulla oli alkamassa tärkeä palaveri klo 9 ja ajattelin, että ehtisin ihan hyvin – ajomatkaa töihin on tosiaan tunnin verran eli aika pitkä, mutta yleensä se sujuu aika jouhevasti. No, tällä kertaa ei. Jumitin ruuhkassa ennen kuin pääsin edes ryhmittymään moottoritielle. Jouduin lähettämään noloja pahoitteluviestejä myöhästymisestäni. Täällä Tanskassa monet aloittavat työt tosi aikaisin ja osa kollegoista oli Suomessa, jossa kello oli tietysti jo 10, joten tuntui ihan hullulta edes vedota aamuruuhkaan. No, samapa se, minä koeajalla oleva uusi ulkomaalainen tyyppi nyt kuitenkin myöhästyin.

Kaaos jatkui töissä, tuntui etten pysynyt millään hoidettavien asioiden tasalla. Pitäisi olla armollinen itselleni, aloitin vasta alle kuukausi sitten, mutta se on kauhean vaikeaa. Täällä tuntuu myöskin työtahti olevan todella kova, ainakin näin äkkiseltään sanoisin niin. Ihan hyväkin juttu, mutta haastavaa näin uutena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viideltä töitä olisi vielä riittänyt, mutta ei auttanut – pakko oli lähteä ajamaan takaisin Aarhusiin. Ehdin kuin ehdinkin kuudeksi päästämään meidän nannyn kotiin, onneksi heillä oli mennyt iltapäivä hyvin pojan kanssa.

Kun sitten kuuden jälkeen laitoin pyykkikoneen pyörimään, tavarat paikoilleen ja kokkasin meille iltaruuan, oli aika ihana istahtaa tämän kauniin kimpun kanssa samaan pöytään. Onneksi ostin kukkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P.S. Tänään heräsin jo viideltä ja ihme kyllä, olo on tosi energinen ja kirjoitusinspiraatio iski heti aamukahvin lomassa. Edessä on mielenkiintoinen päivä, sillä vierailen (pikaisesti) työni puolesta Legolandissa, ohhoh. Illalla sammahdan varmasti kahdeksalta.

KAIKKI ON HYVIN – KUULUMISIA UUDESTA TYÖSTÄ JA ARJESTA

Pienen kotimme sisustuksesta ei ole mitään uutta kerrottavaa, mutta elämässä muuten on tapahtunut senkin edestä. Huhtikuu oli varsin vauhdikas. Ohjelmassa oli Suomen kodin myynti ja tyhjennys, viimeisten opintovapaaseen liittyvien kurssien suorittaminen ja uuden työn aloitus täällä Tanskassa, lastenhoitoavun etsiminen, leasing-auton hankkiminen työmatkaa varten ja monenlaisia käytännön asioita aina pankkitilin avaamisesta veroasioihin. Ehdittiin me vähän lomailla ja reissaillakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin tosiaan, näin tässä nyt sitten kävi, että haaveeni toteutui ja kova työ palkittiin – sain oman alan eli markkinoinnin ja viestinnän työpaikan täältä Tanskasta. On aivan mahtava fiilis olla taas työelämässä! Ensimmäiset päivät vain hymyilin typerästi koko kotimatkan. Miten mahtavaa, että asiat lopulta loksahtivat kohdalleen, työnhaun eteen tehty uurastus palkittiin ja voimme jäädä vielä koko perhe toistaiseksi tänne Tanskaan. Tietysti uudessa työssä on paljon huonojakin puolia, mutta tämä uudessa paikassa aloitushan on ihan mahtavaa kun vielä ei ole omassa päässä mitään rajoitteita tai asenteita yhtään mitään kohtaan. Vain uutta ja innostavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin edellisessä työpaikassani Suomessa 10 vuotta, joten jännitti kyllä ihan valtavasti, miten uudessa organisaatiossa työskentely sujuisi. Nyt kuitenkin tuntuu, että pelko ja jännitys olivat hieman liioiteltuja, sillä markkinointia teen kuitenkin edelleen ja näköjään samoja lainalaisuuksia löytyy paljonkin. Oma osaaminenkin on taas muistunut mieleen.

Tosiaan, työnhakuvaiheessa oli välillä vaikeaa hahmottaa omaa osaamistaan. Valitettavasti työnhaku vaikuttaa väkisin fiilikseen sekä itsetuntoon ja breikki työelämästä tietysti myös hankaloittaa omalla tavallaan, vaikka opintovapaa antoikin minulle todella paljon. Jos siis siellä on nyt joku, joka etsii töitä ja kokee vaikeuksia muodostaa käsitystä omasta osaamisestaan, niin voin lohduttaa, ettet ole yksin! Itse toivon, että tästä työnhakukokemuksesta täällä on apua sitten kun taas palailemme Suomeen ja edessä on siellä taas sen oman paikan etsintä, josko osaisin suhtautua työnhakuun vähemmän stressillä ja muistaisin paremmin ne vahvuudetkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Töissä puhun englantia, mutta yritän käyttää myös tanskaa, koska se on kaikkien muiden yhteinen kieli. Hieman kyllä turhauttaa kun en ymmärrä oikeasti käytännössä mitään, mitä he keskenään puhuvat. Nythän mulla on tietysti hyvä tilaisuus oppia lisää tanskaa, mutta tässä alussa en ole pystynyt vielä ottamaan juuri mitään vastaan kun uutta infoa on muuten tullut niin paljon.

Työskentelen suomeksi ja englanniksi sekä käännän jonkin verran tekstejä myös ruotsista – ja välillä on kyllä tuntunut, että aivot ovat aivan solmussa. Suomi on rakenteeltaan niin erilainen kieli, että siihen pitää oikein keskittyä, jos aikoo kirjoittaa hyvää sisältöä. Nytkin tästä blogitekstistä tulee ihan järkyttävää soopaa, mutta onneksi kirjoittelen tätä vain itselleni muistoksi (ja tietysti rakkaalle äidille, terkkuja kotiin!). Mulla on kollegoja myös Suomessa eli pääsen hoitamaan asioita osittain omalla kielelläni, mikä on todella mukavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arki meidän perheessä muuttui tietysti aika isosti. Minulla on pitkä työmatka ja mies reissaa omassa työssään jonkin verran. Onneksi olemme kuitenkin löytäneet ihanan “nannyn”, joka auttelee silloin tällöin lapsen hakemisessa koulusta. Uskon, että vaikka tämä on melkoista palapeliä, niin kyllä me saamme homman toimimaan. Tuo aktiivinen työnhakuvaihe ei ainakaan ollut mitenkään mukavaa aikaa meidän perheessämme, joten mielummin pienet kiireet ja tasapainoinen fiilis kuin väljät aikataulut, mutta hermoromahduksen partaalla oleva äiti…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ollut nyt uudessa työssä vasta kolme viikkoa, joten vielä ei arjen sujumisesta voi paljon puhua. Olen kuitenkin tähän asti ehtinyt myös harrastuksiin kivasti ja niistä kyllä aion pitää kiinni. Sen olen jo huomannut, että viikonloput ja vapaat muutenkin tuntuvat paljon enemmän ansaituilta kuin pitkään aikaan. Vaikka eihän sen pitäisi mennä niin – kyllä minä opiskelijanakin viikonloppuni olin todellakin ansainnut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäpäs voisin kertoa arjesta tanskalaisella työpaikalla… No ainakin sen, että meillä on toimistolla joka aamu aamupala! Siellä on töissä oikeasti sellainen ihana nainen, joka mm. siivoilee, mutta myös siis laittaa aamupalan joka aamu klo 8.30. Ihana tapa aloittaa työpäivä, etenkin kun olen usein lähtenyt kotoa jo ennen seitsemää. Aamupalaan sisältyy yleensä lähinnä erilaisia leipiä ja päällisiä, tanskalaiset tykkäävät hilloista ja omituisista ohuista leivänpäällissuklaistaan, mutta minä valitsen yleensä ihan vaan voita. Lisäksi toimistolla on koko ajan hedelmäkori täynnä ja siitä saa ottaa päivän mittaan välipalaa. Ihanaa! Nämä toimivat sellaisella periaatteella, että jokainen hakee mitä haluaa ja syö sitten omalla työpisteellään tai pikaisesti keittiössä.

Lounaskulttuuri on tosi erilainen kuin Suomessa. Kaikki syövät mitä syövät ja omaan tahtiinsa (eivät sentään työpisteen ääressä kuitenkaan), useimmilla on kotoa otetut eväät. Inhoan eväiden tekemistä ja kuvittelen käyväni jossain läheisessä hygge-kahvilassa lounaalla. Todellisuudessa kuitenkin nappailen 7/11:stä jotain ylihintaisia sämpylöitä ja majoneesissa lilluvia salaatteja – todella huono tapa, josta sain jo työkavereiltakin palautetta, hihi. Pitää siis selkeästi alkaa totutella eväsboksin tekemiseen. Jos olen jo lapselle sen tottunut kouluun tekemään, niin eiköhän se ala luonnistua itsellekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi hassu ero muuten Suomeen on se, että avokonttorissa ei tosiaankaan ole hiljaista! Mun mielestä yleisestikin tanskalaiset ovat ihan hirveän äänekkäitä, eikä näemmä työpaikka ole poikkeus. Toisaalta ihan tykkään kun on menoa ja meininkiä, mutta onneksi saan tehdä viikottain etäpäiviä, muuten voisi olla pää aika sekaisin kaikkien kielten sekamelskassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luettelen tässä nyt näitä asioita ihan muina naisina arkisesti ja siltähän se tuntuukin, ihan tavalliselta ja arkiselta. Mutta yritän myös muistaa, että tämähän on mulle toteutunut unelma. Olen nimittäin jo vuosia haaveillut, että voisimme asua joskus perheen kanssa ulkomailla ja saisin myöskin työkokemusta kansainvälisestä organisaatiosta. Välillä täytyy ihan muistutella itselleen, että hei, sä toteutit sun unelman! Eihän tämä mitään glamöröösiä elämää ole, mutta haaveilinko mä sellaisesta…? En, mä haaveilin tästä.

Olen aika helkkarin ylpeä kyllä itsestäni, miehestäni ja ennen kaikkea meidän pojasta näiden kaikkien muutosten keskellä. Olen vähän sen tyyppinen (rasittava) ihminen, että mulla on aina seuraava tavoite mielessä ja kehitettävien asioiden lista päässäni on loputon. Ikään kuin olisi olemassa joku lopullinen maali, jonne joskus pääsen – eikä sellaista tietenkään ikinä ole eikä tule. Joskus pitää vain pysähtyä ja nähdä kaikki se, mitä on tapahtunut matkan varrella, ne ilot ja kivut jotka piti kokea, jotta saavuin tähän pisteeseen.

Juuri nyt en yhtään mieti mitä seuraavaksi.  Tosin se ei varmastikaan johdu siitä, että olisin jotenkin ylevä ja valaistunut vaan aivokapasiteettini ei yksinkertaisesti riitä muuhun kuin kaikesta uudesta selviämiseen, hahhah. Mutta samapa se mikä syy on, nautin tästä tunteesta ja uudesta arjesta. Kaikki on hyvin.